Pullapoliisin elämää

Ruokaa 20 minuutissa

2012-02-13T19:08:00.000+02:00

Pöperöproffa kirjoitti eineksistä ja minulle tuli mieleeni listata arkiruokia, jotka valmistuvat alle 20 minuutissa.

Wokit ovat loistavaa pikaruokaa, wokkikasviksia on saatavilla ihan joka makuun ja sekaan voi sitten paistaa broilerin-, naudan-, porsaalihasuikaleita tai viipaloida sekaan lohta tai muuta kalaa. Mausteeksi sitten soijaa, chiliä tai mistä nyt tykkää. Kokeile vaikka valmissoosia, jota eräs ammattikokki suositteli. Jos kaipaa hiilihydraatteja voi keitellä matkaan täysjyvänuudeleita tai pari palaa leipää.

Keitot valmistuvat myös nopeasti, jos hyödyntää pakastekasviksia. Oma suosikkini on broilerikeitto, johon tulee kasvissuikaleita, paistettuja broilerin suikaleita, kanalientä ja suurustetaan Koskenlaskijalla. Lapsiperheen pelastus on pakastealtaan Perunat ja keittojuurekset, siihen lisätään sitten kala, jauheliha tai nakit ja keitto on hetkessä valmis. Ravitsemusterapeutti tosin lisää vielä yhden puolen kilon pussin lisää keittojuureksia. Pakastealtaan valmiskeitot toimivat myös hyvin, kun niitä vähän tuunataan: pinaattikeittoon lisätään vaikka kananmunaa ja kasvisosekeittoon raejuustoa. Kasviksen virkaa toimittaa tarvittaessa vaikka porkkaana tai kirsikkatomaatit.

Munakas on minusta täysin aliarvostettu ruoka. Koska se valmistuu niin nopeasti, ehtii pilkkoa seuraksi vähän tomaattia, kurkkua ja salaattia.

Ruokaisasalaatti on käsittämättömän hyvää ja helppo valmistaa ja vain mielikuvitus on rajana. Minun makuuni on tämä vuohenjuustosalaatti, mutta myös lohesta, broilerista ja vaikka tonnikalasta syntyy salaatti käden käänteessä. Hyvä kastike tai öljy ja pala kunnon leipää täydentää aterian. Minä teen itselleni usein salaatin, kun lapsille on valmiina vaikka makaronilaatikkoa tai muuta ruokaa, jota en syö kovin mielelläni.

Lohimedaljonki tai broilerin fileepihvi paistuu panulla todella nopeasti, sen kanssa voi sitten syödä salaattia tai kypsentää kasviksia pikaisesti pannulla. Hiilihydraattilisäkkeeksi sopii täysjyväleipä ja jos kaipaa perunamuusia, niin suosittelen kokeilemaan pakasteperunamuusiainesta.

Kasvisruokapuolella oivallinen ruoka syntyy esikypsennetyistä linsseistä tai pavuista.

Jauhelihakastikeen ja pastan tai broilerin ja riisi kaveriksi tehty salaatti tai kypsennetyt kasvikset täydentävät ateriaa. Eikä niiden valmistus vie sitä 20 minuuttia kauemmin.

Tiedän, että lapsiperheissä ruokamuutos eineksistä kasvisvoittoiseen kotiruokaa ei onnistu hetkessä, mutta suosittelen aloittamaan nyt niin muutos on tulevaisuudessa mahdollinen. Vähitellen kun jaksaa totuttaa itseä ja lapsia, alkaa homma jossain kohtaa toimimaan. Omat lapseni ovat tottuneet syömään kasviksia, mutta mieltymykset ovat silti kaalin, kukka- ja parsakaalin suhteen erilaiset, joten suosiolla teen osan ruuista siten, että kasvikset ovat erikseen ja kaikki ovat iloisia. Lapset kannattaa ottaa myös mukaan tekemään ruokaa ja isomman lapsen voi antaa huolehtia vaikka kasvislisäkkeen valmistamisesta. Kun ruoka on itse tehty, se maistuu lasten suussa yleensä paremmalta. Jos ruokaa tehdään yhdessä, ei se ole enää pakollinen ja tylsä kotityö, vaan mukavaa yhdessäoloa.

Jatketaanko listaa, mikä on sinun pikainen arkiruokasi?

Fredagsmys

2012-02-10T20:04:00.001+02:00

Ajoittan täällä blogissa on tullut kommenteista esille, että jotkut ahdistuvat syömisestään, vaikka ruokavalio olisikin pääasiallisesti kunnossa. Saman olen huomannut vastaanotolla, melko terveellisestikin syövät, kokevat (tai ainakin minulla sanovat) syyllisyyttä kun syövät jotain ei niin terveellistä. Jostain on saatu mielikuva, että suositeltava ja monipuolinen ruokavalio koostuu 100 % terveellisistä raaka-aineista. Patrik käsitteli tätä liian hyvää syömistä oivallisesti blogissaan. Olen samaa mieltä siitä, että jos syödään 100 % terveellisesti tai jos ahdistutaan jokaisesta suupalasta, jossa on sokeria, valkoista viljaa tai rasvaa mennään jo syömishäiriön puolelle. Ravitsemusterapeuttien ruokavaliosta tuntuu myös olevan minusta kovin kummallinen käsitys. Minulta on usein kysytty, syönkö itse aina terveellisesti tai kerran eräs kysyi, syönkö normaalia ruokaa? Minun miestäni on myös säälitty, koska joutuu olemaan ravitsemusterapeutin kanssa naimisissa. Ne jotka minut tuntevat, tietävät, sekä hyvä että epäterveellinen ruoka maistuu minulle siinä missä muillekin. Kun kokonaisuus ratkaisee ja syöminen on muutakin kuin ravintoaineiden tankkausta, ehdottomasti syön herkkuja ja myös perjantairuokaa.

Ruotsalaisilla on tälle perjantairuualle oma sanansa: fredagsmys. Tällä tarkoitetaan perjantai-illan rituaalia, kun ostetaan jotain hyvää (epäterveellistä) syötävää ja vietetään aikaa yhdessä sohvalla katsoen telkkaria. Luulen, että aika monella suomalaisella on samanlainen tapa. Meillä lapset pyytävät perjantairuokaa, joka on usein pizzaa tai tortilloja (jos näitä on tarjoilla muina päivinä, aiheuttaa se aina kysymyksiä :)). Tosin tunnustan, että olen kyllästynyt näihin vaihtoehtoihin ja aika usein teen itselleni perjantaina jonkun hyvän salaatin ja minun fredagsmys on lasi (tai kaksi) viiniä. Toki asia on ihan toinen, jos saan oikein kunnon tortilloja ja itsetehtyjä sooseja, kuten vaikka silloin kuin Peter & perhe käy meillä kylässä. Jos sinäkin haluat vähän parempaa perjantairuokaa, suosittelen lämmöllä Peterin texmex-reseptejä. Mutta kannattaa varautua, että sen jälkeen jää valmissalsat kaupan hyllyyn, kun tottuu hyvään.

Jos saan valita, minun perjantairuoka on sushi, sitä ei vaan tästä kylästä saa. Joskus olen kyllä ajellut 60 km, ihan vaan saadakseni tätä herkkua. Jokaisella on varmasti se oma mieliruokansa tai herkkunsa, jota ei voi syödä joka päivä, mutta hivelee makuhermoja ja silloin tällöin syötynä on oikeastaan parempaakin. Toivottavasti nautit siitä hyvällä mielellä, ilman syyllisyyttä. Oikeastaan toivoisin, että voisimme syödä aina ilman syyllisyyttä. Uskokaa pois, sitä voi myös opetella, eikä se tee ruokavaliosta huonoa, epäterveellistä eikä aiheuta kontrolloimatonta syömistä. Tietoinen syöminen oivallinen tapa harjoitella suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Se on oivallinen tapa vähentää kontrollia ja syyllisyyttä.

Minun piti ottaa tähän kuva tämän päiväisestä perjantairuuasta, mutta olin jo syönyt puolet kun muistin. Mutta voin kertoa, että kävimme ravintolassa ja söin siellä hampurilaisen ja join lasillisen valkkaria. Valitettavasti tässä tuppukylässä ei ole myöskään kovin hyviä ravintoloita ja siksi turvallisin valita oli tuo hamppari, vaikka minun teki mieli sushia. Mutta ei se hampurilainen ollut lajissaan lainkaan huono, ranskanperunat sen sijaan olivat ja ne jätin lautaselle. Kotona syötiin vielä jälkkäriksi jäätelöä.

Mikä on sinun perjantairuokasi?

Kun en saannut kuvaa siitä hampurilaisesta, laitan tähän tunnelmakuvan perjantaiselta lumikenkälenkiltä.
Pakkasta oli - 15 , mutta ei ollut lainkaan kylmä, päinvastoin hiki tuli. Hiihtoladut odottavat pakkasen lauhtumista.

Sehän on vaan leipä

2012-02-07T10:50:00.003+02:00

Aamuisella hiihtolenkillä kehitin itselleni ihanan rehellisen nälän. Mieleni teki ruisleipää. Pistin kaksi palaa Suomen suosituinta leipää paahtimeen, voitelin Oivariinilla ja päälle pari viipaletta Oltermannia, sitä täyteläistä versiota. Haukkasin ja nautin ihanasta mausta. Syödessäni mietin, miten kovasti tämä suomalainen peruseväs herättääkään tunteita ja keskustelua. Tämä minun versio, ei varmaan kelpaa kenellekkään. Lähdin leikittelemään ajatuksella, millaista keskustelua tästä valinnastani voitaisiin käydä erinäkemyksen omaavien henkilöiden kesken.

Ja tässä kohtaa tosikoille tiedoksi, minä meinaan nyt provosoida ja kärjistää.

Karppaaja: -Minä en tähän leipään koskisi, viljatuotteet kun ovat itse perkeleestä. Pilaa suoliston ja terveyden ja lihottaa niin ettei ovista mahdu. Eihän tota leipää sitäpaitsi tarvita, syöt vaan Oivariinin tilalla voita. Leikkaat paketista sellaisen sentin palan ja laitat juustot siihen päälle.

Hiilihydraattitietoinen: - Syön kyllä silloin tällöin ruisleipää, mutta eihän tämä ole mitään kunnon leipää, siinähän on vehnääkin niin paljon ja se ei sovi minulle ollenkaan. Kunnon juureen tehtyä 100 % ruista sisältävää leipää syön kyllä joskus mielelläni.

Luomuilija: - Oletko oikeasti lukenut, mitä siinä paketin kyljessä lukee? Siinä on niin paljon kaikkea muuta kuin ruista, lisättyä gluteeniakin. Ja se on pakattu vielä muovipussiin. Itse haluan miettiä oman terveyden lisäksi myös luontoa ja eläinten hyvinvointia, joten valitsen luomu leipää, voita ja juustoa. Joskus jätän juuston pois ja niin hiilijalanjälki on hiukan pienempi.

Ravitsemusterapeutti: - Ei tuossa leivässä mitään vikaa ole, runsaasti kuitujakin. Mutta Anette, oikeasti, oletko miettinyt, miten paljon tyydyttynyttä rasvaa tuosta tulee, oletko yhtään miettinyt, miten se vaikuttaa sun kolesteroliarvoihin ja vyötärön ympärykseesi?

Olen joskus elänyt käytännössä Vaasan ruispaloilla, kun sinkkuna ei ruuanvalmistus kiinnostanut. Silloin leivittelin tosin niille margariinia ja kevytjuustoa, mikä oli varmasti hyvä, sillä leipiä saattoi mennä kymmenenkin viipaletta :). Valitettavasti mahani ei kestä tätä herkkua kovin hyvin. Luulen, että siksi osaankin todella nauttia ruisleipäviipaleistani. Nämä leivät olivat jo eilisen eilisiä ja kävivät vielä paahtimessa, joten mahani kesti hienosti. Pari palaa korkeintaan päivässä on minun rajani - harmi. Kolleegat voivat muuten olla rauhassa, kolesteroli on rielusti alle viisi, HDL on yli 2 ja triglyt 0,5. Viime mittauksessa syksyllä ne olivat taas hiukan parempia kun vuosi aiemmin :).

Ps. Luultavasti suurin osa kuitenkin ajattelee, ettei hyvä ravitsemus ole yhdestä leivästä kiinni vaan kokonaisuus ratkaiseen.Vai mitä?

Ruokaa aivoille

2012-02-03T17:56:00.000+02:00

Minullaoli mahdollisuus kuunnella professori David Kennedya Northumbrian yliopistonBrain, Performance and Nutrition Research Centre -tutkimuskeskuksesta. Hän ontutkinut ja julkaissut artikkeleita sekä kirjoja ravinnon, ravintoaineiden jaravintolisien vaikutuksista kognitiiviseen toimintaan, stressiin ja mielialaan.Luento oli erittäin mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja innostava. Tälläkertaa teemana oli erityisesti vitamiinien vaikutukset stressin tunteeseen,aivojen kognitiiviseen toimintaan eli oppimiseen, muistamiseen ja ajatteluun.Tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikkei kärsisi vitamiinipuutoksesta,vitamiinilisät tuovat positiivisia vaikutuksia kognitiiviseen toimintaa,uupumuksen tunteeseen ja stressin sietoon. Jos olet kiinnostunut tarkemminnäistä tutkimuksista, löydät lisää kirjallisuusviitteitä täältä. Sivuilta löytyy myös paljon muutamielenkiintoista aivoihin ja ravintoon liittyen.

Luento herätti minun innostustaperusravitsemukseen, mihin kaikkeen ravinto vaikuttaakaan! Tämä eitietenkään tullut maisterille yllätyksenä, mutta arkityössä jamediakeskustelussa olemme minusta jääneet junnaamaan liikaa lihavuuteen jasydäntauteihin. Joskus tuntuu, että ravitsemusterapeuttikin on vaan laihdutusohjaaja ja terveellisen syömisen ja hyvinvoinnin mittari on paino.

Törmäänjatkuvasti siihen, että terveydenhuollon edustajatkin pitävät lihavuutta ainoanaravitsemusongelmana. Moni hoikka on sanonut minulle, etteivät he mieti mitäsyövät, siihen ei ole heidän mielestään tarvetta, koska paino pysyy kurissa. Jo ennen Kennedyn luentoa, olen puhunut siitä, että jotkut hoikat syövätniin huonosti, etteivät he saa riittävästi ravintoaineita. Liian moni tekeepitkää päivää ja syö huonosti tai aivan liian vähän. Pahimmassa tapauksessapäivä kuluu kahvin ja kokoussämpylöiden voimin. Illalla onkin sitten taatustiväsynyt ja voimaton olo. Paino saattaa pysyä kurissa, osa on jopa liianlaihoja. Ravintoaineiden saantia ei yleensä pidetä merkittävänä asiana, vaanajatellaan että suurin työtä ja työntekijöiden hyvinvointia uhkaava asia on ylipainoja siihen liittyvät asiat. Painon perusteella ei voida kuitenkaan arvioida ravitsemustilaa, sekä lihava että laiha voi olla aliravittu. Uupumus ja masennus on iso ongelma työikäisessä väestössä, mutta aika harva tulee ajatelleeksi,että yksi siihenkin vaikuttava asia on ravinto. Miten iso vaikutus arkeen jatyöelämään on sillä, että syödään huonosti? Mikä vaikutus tällä on stressintunteeseen, uupumiseen ja elämänlaatuun?

Toisaalta, tiedämme, mitkä vitamiini- ja kivennäisainetasot estävät puutosoireet, muttaentä mikä onkaan optimaalinen taso? Kennedyn tutkimuksessa terveet henkilöt,joilla ei ollut todettu vitamiinipuutoksia, pystyivät parempaan suoritukseenajattelun ja muistin tasolla ja kokivat stressaavan testin vähemmänuuvuttavana. Onko hyvä ravitsemustila se, ettei ole puutettaravintoaineista vai voisiko tavoite olla jossain korkeammalla? Minä mietinluennon jälkeen, että olen aika usein itsekin sanonut, että kyllä perusruuastasaa kaiken tarpeellisen. Mutta kuinka moni syö niin hyvin? Tutkimustenmukaan suomalaiset syövät yhä paremmin, mutta yksilöiden välillä onsuuria eroja. Tämän huomaanvastaanotolla, jotkut syövät todella vähän kasviksia ja monisyö edelleen paljon vaaleaa viljaa, liian vähän rasvaa ja kalaa. Einesruokaa,herkkuja ja makkaroitakin kuluu yllättävän paljon. Koska keskivertosuomalaistaei ole olemassa, todellisuudessa toiset syövät oikein hyvin ja toiset mitäsattuu. Huonosti syömiseen on tietenkin monta syytä, mutta moni hyvin toimeentuleva mittaaravitsemustilaansa vaa'alla, eikä näe hyvin syömistä muutenmerkittävänä asiana hyvinvoinnin kannalta.

Holistisenaravitsemusterapeuttina en osaa suositella mitään aivoruokaa tai muuten hifistellä asiasta, mutta ehdottomastitässä on jälleen yksi syy syödä hyvin. Toivon, että tämä tieto vähentäisisyyllisyyttä, kun nautimme kahvia ja suklaata. Tai kun juomme punaviiniä.Toivon, että tämä innostaisi meitä syömään paremmin. Perusrunkohyvälle syömiselle on sama, oli perustelut sitten aivot, sydän tai paino:säännöllisesti energiaa, runsaasti kasviksia ja marjoja, täysjyväviljaa, kalaaja pähkinöitä. Eikä sovi unohtaa rentoa elämänasennetta, stressinhallintaa, unta ja liikuntaa. Ja aivoihin voi vaikuttaa myösharjoittelemalla mindfulness -taitoja.

Ravitsemusterapeutti ei väsy

2012-01-29T20:18:00.001+02:00

Varpu Tavi kirjoitti blogissaan toimineensa hetken ravintovalmentajana, ohjaten ihmisiä elämäntapamuutokseen. Hän kertoi turhautuneensa heti alussa ja kyllästyi "pikavoittojen tavoittelijoihin". Hän päätti jättää ravitsemusohjauksen muille. Luulen, että jokainen ravitsemusterapeutti, lääkäri,työterveyshoitaja tai ylipäätänsä ihminen, joka ohjaa työkseen toisia ihmisiäelämäntapamuutoksissa on joskus kokenut vastaavaa turhautumista, riittämättömyyttä jaärsyyntynyt koko hommaan.

Olen tehnyt10 vuotta asiakastyötä ravitsemusterapeuttina. Suurin osa asiakkaistani on tilanteessa, jossa olisi syytä muuttaa elämäntapoja oman terveyden ja hyvinvoinninedistämiseksi. Uran alkuvuosina koin välillä suurta turhautumista, ja mietin, ettämiksi ihmeessä teen näin epäpalkitsevaa työtä. Vastavalmistuneena kuvittelin vielä, että ohjeiden ja neuvojen antaminen riittää, mutta hyvin pian huomasin, ettei se toimi kuin osan kanssa. Yritin todella ratkaista jokaisen ongelmat ja löytää ratkaisun joka ravitsemus-, ruoka- tai syömispulmaan, vaikka asiakas itse ei ollut laikaan valmis muutokseen tai hän oletti, että minä muutan hänen tottumuksensa ja pistän hänet kuntoon. Sitä ei kovin kauan jaksa, sillä vaikka paljoon pystynkin, en voi syödä, liikkua, nukkua tai rytmittää elämää kenenkään puolesta.

Nykyään koen työni erittäinpalkitsevaksi ja hyvin harvoin turhaudun tai koen, etten jaksa. Päin vastoin, saan usein itsekin asiakaskohtaamisista oivalluksia ja voimia. Olen tehnyttyötä tämän kehityksen eteen, olen sekä kouluttautunut että oppinut kantapään kautta. Suurin oivallus on ollut, ettei varsinaistaravitsemusohjausta voi antaa, ennenkuin muu elämä, arki ja motivaatio (arvot) onselvitetty. Toinen merkittävä asia on antaa asiakkaalle riittävästi tilaa, kunnioittaa hänen arvojaan ja olla hänen kanssaan tasavertainen. Vuosien saatossa on kehittynyt tuntuma, se kuuluisa intuitio, jalyhyenkin keskustelun jälkeen (yleensä) huomaan, miten asiakastaon lähestyttävä ja millä tasolla keskustellaan.

Minun vastaanotolle tulee usein kaiken kokenut laihduttaja,joka on epätoivoisesti laihduttanut tai jojoillut pahimmassa tapauksessavuosikymmeniä. Olen kertoman mukaan joskus se viimeinen toivo. Asiakas kertootietävänsä jo kaikki, mutta kuitenkaan ei onnistu. Jokainen dieetti on testattu– ei toimi. Usein toiveena on, että minä voisin auttaa, antaa jonkunruokalistan, tarkan ohjeen, jota noudattaa. Mutta en anna, koska se homma ei toimi niin. Minä annanylipäätään vähän valmiita ohjeita, mutta annan paljon ajateltavaa ja kysyn vaikeita kysymyksiäsuhteesta syömiseen ja ruokaan, kyselen arjesta ja tuuletan asenteita sekä urautuneita ajatusmalleja.

Ennenkuinpäästään itse ravitsemukseen, vastaanotolla käydään läpi paino- jalaihdutushistoria, unet, työt ja stressit. Puhutaan arjen rytmeistä, mahdollisuuksista ja esteistä. Käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat syömisen hallintaan,syömiseen ja ruokavalintoihin. Pohditaan myös, mitä oikeasti tavoitellaan jamihin arjen tasolla todellisuudessa pystytään. Unelma tavoitteesta on täysineriasia kuin todellinen, realistinen tavoite. Joskus tavoitellaanruokavaliomuutoksella asioita, jotka pitäisi selvittää muuten.

Joskus(usein?) motivaatio pysyviin, arkipäiväisiin muutoksiin saattaa ollakadoksissa. Motivaatio muutokseen kumpuaa itselle tärkeistä asioista, elämänarvoista. Pyydänkin asiakasta miettimään, mitkä ovat hänelle itselleen tärkeitä asioita ja mitenoma terveys, paino tai hyvinvointi näihin tärkeisiin asioihin vaikuttavat.Syvä, sisäinen motivaatio löytyy usein arvoista, itselle tärkeistä asioista. On pysähdyttävä miettimään, mihin voi elämässään vaikuttaa ja miten teot vaikuttavat muuhun elämään. Mikään lista, ohjelma tai ruokavalio eitoimi, jos sitä ei peilaa omiin arvoihin ja soviteta arkeen, juuri tähänelämään, murheiden ja kiireen keskelle. Lopulta jokaisen on kehitettävä(mahdollisesti yhteistyössä ravitsemusterapeutin tai muun ammattilaisen kanssa) oma "dieetti",elämäntapa. Kaikista suosituksista, ohjeista on koottava itsellesopiva tapa syödä, liikkua ja nauttia elämästä.

Jotkut tulevat vastaanotolle"koska lääkäri käski". Silloin asiantuntijan on syytä olla todella varovainen, miten lähestyy asiakasta, sillä väärät sanavalinnat voivat viedä tilanteen entistä huonnommaksi ja motivaatio katoaa kokonaan. Todellinen voittajafiilis syntyykin, kun tällaisentyypin saa hetkeksi pysäytettyä miettimään, mitä terveys todella merkitseehänen omassa arjessa ja vastaanotolta lähtiessä hän toteaa "Ei tää ollutkaanihan turha käynti". Asennemuutoksen näkee yleensä ja kehonkielestä: puuskassa olevat kädet avautuvat ja tuolissa istuminen on rennompaa ja asiakas saattaa jopa nojautua hiukan eteenpäin. Muutoshalukkuutta on tutkittu paljon ja kuuluisaProhackan muutosvaihemalli on pidettävä mielessä jokaisessaasiakaskohtaamisessa. Jos ihminen ei ole lainkaan valmis tekemään muutosta, eikanna, varmuuden vuoksi, antaa hänelle lähtiessä edes yksi ohje.Kun muutoshalukkuus on vasta kypsymässä, keskustelu voi herättää vaikka motivoivalla haastattelulla.

Ohjauksessa ohjenuoranion asiakkaan kunnioittaminen ja kuunteleminen.Vastuu elämäntavoista ja mahdollisesta muutoksesta on asiakkaalla itsellään. Minä kyllä tuen, kannustan, kysynherättäviä kysymyksiä ja joskus myös kyseenalaistan hänen ajatuksia, mutten otakunniaa onnistumisesta tai vastuuta epäonnistumisesta. Muutokset lähtevät ainaasiakkaasta, minä en käske tai pakota, saatan toki ehdottaa ja kysyä miltä tämäajatus kuulostaa. Eräskin painonhallinta-asiakas halusi ehdottomasti laittaasokeria kahviin ja aina aiemmin hänelle oli ensimmäisenä neuvottu, että sokeripois kahvista. Sovittiin, että ne 6 palaa sokeria päivässä mahtuu myöspainonhallitsijan ruokavalioon. Ja voi että hän oli iloinen, kun paino laskivaikka kahvissa käytti sokeria. Vaikka tämä kuulostaa kovin yksinkertaiselta,juuri nämä pienet asiat vaikuttavat onnistumiseen. Kuten sanonta sanoo Ei kukko käskien laula. Vaikka jokusaattaa tulla vastanotolle lääkärin määräyksestä, mutta kukaan ei teepysyvää elämäntapamuutosta pakottamalla, käskemällä tai jos tulee tunne, etteiitse saa päättää itselle tärkeistä asioista.

Yksilöllisyydestäjohtuen, asiakkaani saavat hiukan erilaisia ohjeita ja en tee ohjausta senperusteella, mikä minulle itselleni sopii tai minusta maistuu hyvältä. Minä syön omallatavallani, mutta se ei tarkoita, että se on ainoa oikea tapa syödä. Hyväammattilainen ei vain kerro, mikä olisi optimaalisin ja terveellisin tapasyödä, vaan hän miettii yhdessäasiakkaan kanssa, miten asiakas arjessaan voisi edistää omaa terveyttään suhteessa omaan tavoitteeseen. Useimmat eivät tavoittele täydellistä ruokavaliota, vartaloa tai kuntoa, vaanomaan arkeen ja elämäntilanteeseen sopivia muutoksia, jotka edistävät hyvinvointiaja terveyttä.

Tätä kirjoittaessa, minulla on mielessä eräs asiakas, jonka kanssa olemme tehneet töitä 3 vuotta, tulokset alkoivat näkyä 1,5 vuoden kohdalla. Siinä kohtaa asiakkaan motoksi tuli: "Nyt on puhuttu tarpeeksi, nyt on toiminnan aika". Taakse on jätetty 20 kg, muutoksia on tehty maltilla ja uudet tottumukset ovat jo vahvistuneet tavaksi. Vaikka elämä on heitelly matkan varrella, perussairaus on välillä vaivannut kovasti ja vaihdevuodetkin on koettu, eivät ne ole keskeyttäneet muutosprosessia, eivätkä lannistaneet. Päinvastoin, onnistuminen syömisenhallinnassa on antanut voimia myös muuhun elämään. Muutosprosessi näkyy ennenkaikkea asiakkaan sisäisessä puheessa, suhteessa syömiseen, omien tunteiden tunnistamisessa, asenteessa hyvinvoinnin vaalimiseen ja näiden kautta ruokavaliossa ja liikunnassa. Perussairauskin pysyy paremmin oireettomana ja henkiset voimavarat ovat kasvaneet. Olen jo alustavasti kysynyt, saanko kertoa hänen tarinansa kokonaisuudessaan, sillä siitä voisi moni saadaa pontta omaan muutosprosessiin ja motivaatiota jatkaa eteenpäin, vaikka tuloksia ei tule lyhyessä ajasssa. Rehellisesti voin sanoa, etten näiden kolmen vuoden aikana ole kertaakaan turhautunut tai ärsyyntynyt, päivän vastoin on ollut hienoa seurata tätä prosessia ja nähdä kehitys, mikä vuosien kuluessa on tapahtunut.

En ole lainkaan urheilullinen

2012-01-20T17:45:00.000+02:00

Ravitsemusterapeutin vastaanotolla puhutaan myös liikunnasta. Riippuu tietenkin henkilöstä, miten paljon asiaa käsitellään, mutta jokaisen kanssa aihetta yleensä ainakin sivutaan. Painonhallinta-asiakkaiden kanssa liikunnasta saatetaan puhua joskus enemmänkin. Yllättävän moni sanoo liikkumattomuuden syyksi sen, ettei ole urheilullinen tai edes liikunnallinen. Mietin, mitä tällä tarkoitetaan? Urheilullisuuden ymmärrän, en minäkään ole urheilullinen, johon liitän kilpailuhenkisyyttä, tahtoa suorittaa yhä parempia tuloksia ja motivaatiota viedä kehoa ja mieltä jopa äärimmäisiin suorituksiin. Harjoitusmäärät ovat suuria ja henkilö on valmis luopumaan asioista urheilun takia. Tiedän - tämä on vain minun määritelmäni. Liikunnallisuutena taas pidän tottumusta liikuttaa kehoa ja harrastaa liikuntaa. Minusta ihminen voi olla liikunnallinen, vaikkei kuntoliikuntaa harrastaisikaan, mutta hyötyliikkuu ja on aktiivinen. Liikunnallisuus ei ole minusta mikään ominaisuus vaan sen voi oppia joko lapsena tai sitten myöhemmin aikuisena.

Minusta jokaisesta voi halutessa tulla liikunnallinen, kun riittävä motivaatio, syy liikkua, löytyy. Toisaalta tarvitaan myös itselle mieluisa tapa liikkua ja tosiaan toisille se voi olla halon hakkuu, lumityöt, jalkaisin tai pyörällä kulkeminen ja ylipäätään aktiivisuus. Minusta tuntuu, että joskus liikunnan aloittamisen suurin este on juuri se, että pidämme itseämme epäliikunnallisena. Vahvistamme asiaa sisäisellä puheella vuosia jopa vuosikymmeniä ja alamme todella uskoa siihen, ettei meille sovi liike, liikunta saati sitten urheilu. On kuitenkin hienoa seurata kun ei-liikunnallinen lähteekin murtamaan tätä opittua käsitystä omasta kehosta ja liikkumisesta, oivaltaa mistä nämä ajatukset nousevat ja innostuu liikkumaan arjessa. Vähitellen, omalla tavalla ja sopivalla sykkeellä. Liikunta on meille hyväksi, jokainen tietää sen. Mutta jos into liikkumiseen on sammunut tai sitä ei ole koskaan ollutkaan, on hyvä miettiä, miten asiaan suhtautuu. Vahvistanko sisäillä puheella liikkumattomuutta? Keksinkö kerta toisensa jälkeen syitä miksi en voi/pysty/ehdi/halua liikkua?

Niinkuin muitakin asiota, liikunnallisuutta voi harjoitella. Enkä tässä tarkoita nyt varsinaista liikuntaharjoittelua. Aloita vaikka siitä, että mietit miksi et liiku? Mitkä asiat ovat sen esteenä? Mikä liikkumisessa on niin vastenmielistä? Mitkä ovat todellisia esteitä ja mitkä niitä kuuluisia tekosyitä? Voitko itse vaikuttaa esteisiin? Mitä liikuntamahdollisuuksia sinulla olisi päivän aikana? Olemme loistavia keksimään tekosyitä, mutta todellisia syitä onkin sitten vähemmän. Tämän asian oivaltamiseen voi kokeilla harjoitusta:

Keksi mahdollisimman monta jatkoa (tekosyytä) lauseelle:

Lähtisin ulos lenkille/kävelylle, mutta...

Huomaat, että voit keksiä loputtomasti syitä, miksi et voi lähteä ulos. Tätä me teemme oikeassakin elämässä. Jos miellämme liikunnan epämiellyttäväksi, vastenmieliseksi, emme haluakkaan sen pariin, vaan työnnän mielummin vaikka tikkuja kynsien alle.

Voimme itse vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme asioihin ja mitä niistä ajattelemme. Tämä on sitä sisäistä puhetta. Kukaan muu ei syötä päähämme ajatuksia ja periaatteita, vaan keksimme jutut ihan itse. Kun sisäistä puhetta on jatkanut vuosikausia, alkaa se kuullostaa todelta. Vaikka se on vain ajatus, ei tosiasia.

Kannattaakin kokeilla, miltä ajatus ja lause tuntuu, jos sen eteen laittaa: Minulla on ajatus, että...

Kuulostaa kovin erilaiselta sanoa: Minä en pidä liikunnasta tai Minulla on ajatus, etten minä pidä liikunnasta. Tämä toimii totta kai monessa muussakin asiassa.

Tämä blogiteksti syntyi aamuisella hiihtolenkillä, kun aamu vasta sarasti ja latukone oli juuri ajanut minulle hyvät ladut. Luulen, että hymyilin mennessäni, niin hyvä mieli minulla oli. Mietin, miten voisin kuvata ei-liikunnalliselle tämän fiiliksen ja saisin hänetkin oivaltamaan, miten mukavaa ja vapauttavaa liikkuminen on. Ei sitä tunnetta voi kuvata, se täytyy uskaltaa kokea. Kannattaa aloittaa vaikka ajattelusta ja asenteesta. Sinä voit oppia liikunnalliseksi, usko pois.

Päätin varastaa Hannan idean ja aion jatkossa liittää blogiin kuvia omasta ruokailustani. Ehkä samalla kirjoittankin niistä teemoista.

Hiihtolenkin jälkeen söin jogurttia, johon laiton pähkinöitä ja siemeniä ja Valo24 pellavarouhe-mustikkaa. Ja join lähes pullollisen kuplavettä. Tämän päälle söin vielä elämääkovempaa Oululaisen jälkiuunileipää viipaleen, jossa päällä oli Oivariinia ja Oltermannia.

Terveysterroristi väsyy

2012-01-17T09:48:00.001+02:00

Viime vuonna ravitsemuskeskustelu kävi ennen näkemättömän vilkkaana ja kuten työkaverini lääkäri Kirsi Pietiläinen oivallisesti kirjoitti, melkoista mylläkkää on ollut. Olen jo pidempään pohtinut, miksi en enää jaksa hiiltyä jokaisesta "virheellisestä" ravitsemusviestistä. Verenpaineeni ei nouse, vaikka joku kertookin ketokarppaavansa, paastoavansa tai olevansa vaikka fennovegaani. Minussa herää vain uteliaisuus ja haluan tietää miksi hän on tämän valinnan tehnyt, miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa hänen elämäänsä. En jaksa "riidellä" kolesterolista tai tyydyttyneen rasvan vaarallisuudesta, enkä paasata koko kansan ravitsemusongelmista. Toki minullakin on mielipiteeni, mutta arvostan myös muita mielipiteitä ja asioissa on usein niin monta kulmaa, etten osaa olla ehdottomasti jotain mieltä. Blogistanikin huomaa, etten ota kantaa mitenkään kriittisesti tai pureudu ravitsemuksen viimeisimpiin tutkimuksiin.

Joululomalla, kun minulla oli aikaa, mietin, että olenko menettämässä otetta ihan tosisaan, onko palo ravitsemukseeen hiipumassa? En saanut aikaiseksi yhtäkään kirjoitusta, vaikka luin ja pohdin asioita. Monta kirjoitusta aloitin, mutta kaikki tuntui ihan jonninjoutavalta. Pohdin, olenko kyllästynyt koko ravitsemusterapeutin hommaan, kun en jaksa innostua kolesterolista, rasvahapoista tai hiilihydraattien sopivasta määrästä koko kansan tasolla. Toisaalta edelleenkin lähden mielelläni pitämään vastaanottoa, keskustelemaan asiakkaiden kanssa ja jakamaan heidän kanssaan ajatuksia ja tietoakin. Usein ryhmäohjauksen jälkeen olen ihan liekeissä, kun asiakkaat ovat tehneet isoja oivalluksia omasta syömisen hallinnasta, suhteesta syömiseen tai muuhun hyvinvointiin liittyvästä asiasta. Pidän myös luennoimisesta ja kouluttamisesta, varsikin kun syntyy innokasta keskustelua, joka ei jää vain voi-margariini-tasolle.

Viime viikolla Tietoisuustaidot terapian ja itsehoidon apuvälineenä - koulutuksessa oivalsin, että asiakastyössä voin tehdä työtä omien arvojeni mukaisesti: yksilöllisesti ja kohdaten ihmisen kokonaisuutena, kunnellen ja ohjaten häntä omiin oivalluksin. Mindfulness (tietoisuustaidot) -ajattelussa kehitetään taitoja olla aidosti läsnä, opetellaan pysähtymään, kuuntelemaan, hyväksymään ja ottamaan asiat avoimesti vastaan ilman arvostelua ja krittiikkiä. Tällä on saatu hyviä tuloksia ahdistuksen ja toistuvan masennuksen hoidossa. Mutta menetelmä auttaa myös stressinhallintaan, unettomuuteen, lisäksi mm. ylivilkkaat lapset ja toisaalta vaikka väkivaltarikolliset voivat hyötyä tietoisuustaitoharjoittelusta.

Kouluttajamme psykoterapeutti, psykologi Juhani Laakso kiteytti asennetason edellytyksiä, mitä tietoisuustaitoharjoituksilla tavoitellaan. Harjoitteilla pyritään muuttamaan (vahvistamaan) asennetta, miten suhtaudumme omiin ajatuksiin, tunteisiin, ongelmiin, ylipäätään itseemme ja muihin ihmisiin, oikeastaan koko elämään.

- Hiljainen pysähtyminen (vs. pakeneminen toimintaan)

- Luottavainen avoimuus (vs. suojautuvuus)

- Läsnäoleva kuunteleminen (vs. poissaoleva sivuuttaminen)

- Myötämielinen ystävällisyys (vs. kriittisyys)

- Kärsivällinen hyväksyntä (vs. ehdoton vaativuus)

- Joustava luopuminen (vs. jäykkä kontrolli)

Nämä asenteelliset edellykset, joista on hyötyä elämän monella saralla, minulle itselleni sekä ammatillisissa kohtaamisissa että yksityisessä elämässä, eivät ole kovin hyödyllisiä sosiaalisessa medissa, jossa ollaan enemmän juuri toisella suunnalla. Tämä oivallus auttoi minua taas hiukan paremmin ymmärtämään itseäni, ja en vielä luovuta bloginkaan kanssa. Ymmärrän, miksi tunnen näin ja voin edelleen kulkea siihen suuntaan, mikä tuntuu minusta oikealta. Yritän vielä keksiä, miten voisin paremmin blogissani jakaa niitä ajatuksia ja oivalluksia, joita koen kohtaamisissa asiakkaiden kanssa, ilman että rikon vaitiolovelvollisuutta ja tietosuojaa. Aion jatkossakin jakaa omia oivalluksiani ja ajatuksiani, toivoen, että joku saa ajateltavaa omaan elämään.

EDIT: Huomasin, että minulle kävi niinkuin usien lukiossa: kirjoitin ohi otsikon. Otsikko lähti siitä, että opiskelijana ja vastavalmistuneena ravitsemusterapeuttina tuli melko usein innostuttua ~~puhumaan~~ saarnaamaan ravitsemusasioista ja asioihin suhtauduttiin 100 % vakavuudella. Silloin tuntui, että olin todella terveysterroristi, kun mattimeikäläiset eivät olleet juurikaan innostuneet ravitsemuksesta. Nykyään taas tuntuu, että itse on todella rento syömisten suhteen ja moni "maallikko" on tiukka terveysterroristi. Luovun mieluusti tittelistä, sillä jatkuva paasaaminen on raskasta :)

Joulu tulee joka tapauksessa

2011-12-23T08:55:00.001+02:00

Minä olen oppinut jo lapsen leppoisan tavan valmistautua jouluun. Äitini sanoi aina, ettei jouluna tarvitse siivota enempää kuin muulloinkaan, perusasiat riittää. Ei tarvitse siivota kaappeja, kontata pitkin lattioita eikä puhdistaa kaakeleiden välejä hammasharjalla. Meillä joulu tuli myös vaikka piparit oli leivottu kaupan taikinasta ja laatikot oli "toisten äitien tekemiä". Meillä joulun tunnelma syntyi ihmisistä ja yhteisestä ajasta (ja toki myös lahjoista :)). Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, mikä rikkaus tämä oppi onkaan. Kun seuraan ympärillä olevia ihmisiä, jotka stressaavat joulusta, ahdistuvat kun ei ehdi tai pysty ja yrittävät suorittaa joulua täydellisesti, olen iloinen, ettei minulla ole tälläistä mallia. Olen vahvistanut lapsuuden jouluja entisestään, valmistaudun jouluun omalla tavallani, rennosti ja mielekkäästi. En mieti mitä muut ajattelevat ja miten jouluna kuuluisia olla. Hyvä joulun tunnelma tulee, vaikken lähetä joulukortteja, en hikoile jouluostoksilla, en tee kaikkea alusta alkaen, enkä tänäkään jouluna pese saunaa. Lapset leipovat mielellään pipareita valmistaikinasta ja teen sen verran ruokia itse kun voimavarat ja aika riittävät. Heti jos huomaan stressin piireitä itsessäni, himmaan tahtia.

Toinen jouluperinne jota en noudata, on ruokaähky. En näe mitään syytä syödä, kun "kerrankin on lupa syödä" tai "jouluna kuuluu syödä yöllä". En muulloinkaan kysy keneltäkään lupaa syödä tai jättää syömättä, miksi sitten jouluna. Syön toki jouluruokia, nautin niistä ja maistelen makuja. Valitsen itselle mieluisat ruuat, mutten yritäkkään syödä kaikkia lajeja kerralla. Nautintooni kuuluu ruoka, mutta ähky on niin kamala olotila, etten halua sitä tavoitella. Minä rakastan joulun kalapöytää ja toisaalta kinkku jää hyvin vähälle. Joulun aikaan katetaan samat ruuat pöytään monella aterialla ja monta päivää, joten on helppo syödä eriruokia eriaterioilla, eikä kaikkea jokaisella aterialla. Kannattaa kokeilla, onko olo tällä keinoon parempi ja nautitko mauista näin paremmin?

Minusta joulupöydässä on paljon hyviä ruokia, eikä mikään yksittäinen ruoka aiheuta ähkyä eikä ruokaövereitä. Kokonaisuus ratkaiseen joulunakin: mitä ja milloin syö ja millainen on annoskoko. Kohtuutta huutelen siis joulunakin, ja entä jos tänä jouluna harjoiteltaisiin myös tietoistasyömistä? Syödään rauhassa joka suupalasta nauttien, makustellen. Ei ohimennen suklaata, piparia, torttuja ja väliin jääkaapista suoraan kinkkua vaan kaikki ruoka syödään pöydän ääressä ja tiedostaen. Tähän voi yhdistää tietoista läsnäoloa laajemmin: pysähdytään istumaan sohvan nurkaan seuraamaan muun perheen touhuja, takkatulta tai kuuntelemaan musiikkia tai läheisten tarinoita tai istutaan lattialle tekemään Legolinnaa. Pysähdytään hetkeen ja ollaan oikeasti läsnä. Lahjat voi myös avata rauhassa ja ihana tapa on, että muut seuraavat kun jokainen avaa lahjansa vuorotellen.

Monet sanovat, että todellinen joulu syntyy tunnelmasta ja yhdessäolosta, mutta miksi niin moni sitten suorittaa joulua ja yrittää rakentaa täydellistä kulissia näytelmälle? Jos tuntuu, että tänä vuonna joulustressi meinaa kaataa, muista tämä fiilis ja kokeile ensi vuonna tehdä jouluvalmistelut rennosti. Suosittelen, sillä se toimii, joulu ja tunnelma tulee myös ilman stressiä.

Tässä minun jouluvalmistelujani :)

Ps. Ja on UPEAA, jos olet aidosti innokas jouluihminen, nautit hääräämisestä ja valmisteluista, etkä siitä stressaa ja kärsi, olen iloinen puolestasi, elät varmasti vuoden parasta aikaa :)!

Kahvia

2011-12-05T08:34:00.001+02:00

Olen huomannut, että yllättävän monet ruoka, syömis- ja juomistottumukset aiheuttavat ihmisissä syyllisyyttä. Jostain syystä asiakkaani syyllistyvät melko usein myös kahvin juomisesta: - Sitten juon kahvia, pitäisi varmaan vaihtaa teehen. En minä montaa kupia päivässä juo, mutta aamulla on pakko saada. Kun sitten tiedustelen, miksi kahvin juominen tulisi lopettaa, ei siihen ole mitään selkeää syytä, mutta on sellainen mielikuva, että kahvi on t o d e l l a pahasta. Ne jotka juovat kahvia sitten reilummin, ovat kuin alkohoholin suurkuluttajia, häpeillen kerrotaan että - Saattaa mennä ihan pannullinen sumppia.

Miten tästä vain harvojen ja valittujen halutusta luksustuotteesta, tuli syyllisyyden aiheuttaja?

Kahvia on tosiaan parjattu, mutta toisaalta viime aikoina minusta on uutisoitu kahvin myönteisiä vaikutuksia. Kohtuullinen kahvin juominen parantaa vireyttä, vähentää riskiä sairastua dementiaan, diabetekseen, kahvin kofeiini saattaa jopa parantaa rasva-aineenvaihduntaa. Tyylilleni uskollisena, en jaksa etsiä kirjallisuusviitteitä, mutta vakuutteluja voitte lukea vaikka täältä. Kahvissa on myös runsaasti polyfenoleja, joilla näyttää olevan merkittävä vaikutus sydän- ja verisuoniterveyden kanssa, näistä voi lukea Pronutritionistin ansioikkaasta blogista. Jotkut tahot suorastaan hehkuttavat kahvin terveysvaikutuksia, kuten vaikka Kahvinet -sivustolta voi lukea. Tässä on syytä muistaa, että sivusto on paahtimoyhdistyksen ylläpitämä. Juttuja kahvin terveysvaikutuksia oli todella helppo löytää, mutta haittavaikutuksista olikin vähemmän artikkeleita tarjolla. Professori Fogelholm kiteyttikin Hesarin haastettalussa asian hyvin: -Tämänhetkisen tiedon mukaan kahvia voidaan siis pitää pikemminkin terveysjuomana, ellei sen sekaan tule kaadettua palakaupalla sokeria ja paljon kermaa.

Arvaatte varmaan, että minä juon kahvia. Tunnustan olevani kahvin suhteen aika tarkka, mikä tahansa kuravesi ei kelpaa. Kuuntelen kauhulla kun erääskin kollega voi lämmittää päivän termarissa seisoneen kahvin m i k r o s s a. Oikeasti osaan nauraa itselleni. Mutta taudin vakavuuden tajusin, kun vanha automaattiespressokone hajosi, päätimme urhoollisesti säästää ja pärjätä tavallisella kahvilla. Mutta ei tullut mitään, aamuista katosi ilo, ei ollut enää mitään syytä nousta sängystä. Nyt aamut alkavat taas hyvällä kahvilla ja elämä on ihanaa!

Aiemmin ostin myös pavut erikoisliikkeestä, mutta nykyään ihan Lidlin pavut kelpaa, mutta tunnistan kyllä jos koneeseen on laitettu Pauligin papuja. Ei hyvä ollenkaan. Joudun toki juomaan pahaakin kahvia, mutta silloin kyse ei ole kahvista, vaan tavasta joka kuuluu tiettyihin tilanteisiin. En muuten koskaan ota kahvia lentokoneessa, siellä huonon kahvin lisäksi maitoa on vain niissä käsittämättömissä pikkupakkauksissa, joita tarvitsen ainakin 10. En taida jatkaa tätä, silä huomaan vaikuttavani aika typerältä.

Nauttikaamme siis aamu- ja päiväkahvit hyvällä mielellä. Elämän pieniä hemmotteluhetkiä, joista voi nauttia ihan joka päivä. Itse olen Fogelholmin kanssa hiukan erimieltä ja jos siltä tuntuu kahviin voi lorauttaa kermaa ja vaikka pistää kaksikin palaa sokeria. Kokonaisuus ratkaisee. Eräskin asiakas oli ensimmäisellä tapaamisella pahoillaan, että joutuu luopumaan sokerista kahvissa, kun haluaa laihtua. Hän joi kahvia 3 kuppia päivässä ja jokaisessa kupissa 2 palaa sokeria, sovimme yhdessä, ettei siitä sokerista ole tarve luopua, vaan mietitään jotain muuta. Hyvin laski paino, kun eihän se ole kuudesta sokeripalasta kiinni.

2011-12-05T06:43:00.001+02:00

Lähipiirissäni monet paistavat ensimmäiset joulutortut Itsenäisyyspäivän aikaan. Yritin etsiä joulutortun historiaa, mutta ainakaan pikaisella googlettamisella, ei onnistunut. Tiedäkö sinä mistä alkaen joulutorttuja on nautittu ja onko se todella supisuomalainen perinne? Itse en pidä joulutortuista. Voi (margriini?)taikina on pahaa ja luumuhillo lähinnä ällöä :). Näin joulun alla niitä on usein tarjolla ja joku ehkä ajattelee, että ravitsemusterapeutti kieltäytyy koska niissä on niin paljon energiaa, mutta syy on kyllä maussa. Kuvan tortuissa on omena-kaneli-hilloa, mutta ei se ollut yhdistelmänä yhtään paremin, jäi siis tortut syömättä. Valmistaikinalevyt on muuten todella käteviä, niistä on helppo tehdä ja paistaa vaikka vain kaksi torttua, eikä koko pellillistä, jos syöjiä ei ole montaa.

Tykkäätkö sinä joulutortuista?

Joogaa

2011-12-03T08:36:00.001+02:00

Stressi, kiire, väsymys tuntuvat kehossa, ja muutoksia voidaan myös mitata hormonitasoissa, sykkeessä ja parasympaattisen hermoston toiminnassa. Puhun usein, että keho käy ylikierroksilla. Joskus yritämme rauhoittaa kehoa syömällä. Emme edes aina tiedosta, että syömme rauhoittuaksemme. Tyypillinen esimerkki on kun tulemme töistä kotiin kiireisen päivän päälle, ehkä kaupan kautta, nälkäisenä ja vastassa on kaaos heti eteisessä. Moni asiakkaista kertoo, että juuri tämä tilanne on haastava syömisen hallinnan kannalta. On aika luonnollista syödä silloin kun keho käy kierroksilla: verensokerit saadaan ylös, energiaa tulee ainakin vähäksi aikaa ja sen jälkeen tulee raukea ja rauhallinen olo, jolloin on mukava käydä sohvalle makaamaa.

Kun kroppa käy kierroksilla kiireen, stressin tai väsymyksen takia, olisi syömisen tai muun sijaistoiminnon sijaan, hyvä miettiä, miten keho ja mieli todella rauhoittuisivat. Koska toimimme helposti rutiinilla voi tuntua, ettei osaa pysähtyä ja rauhoittua. Mutta tätäkin taitoa voi harjoitella. Minusta yksi hyvä tapa opetella kuuntelemaan kehon viestejä, harjoitella rauhoittumaan ja keskittymään tähän hetkeen on jooga. Joogaa voi harjoittaa monella tavalla: suorittaen tai kehoa ja mieltä kuunnellen. Jooga lisää kehotuntemusta, se auttaa hahmottamaan kehoa, sen kipuja ja tuntemuksia. Koska jooga harjoittaa sekä mieltä että kehoa, sopii se minusta loistavasti syömisen hallinnan kanssa kamppaileville. Joogaa on tarjolla monenlaista ja tiedän, etteivät oikeat joogit arvosta kuntokeskusten "discojoogaa", joka on karsittu tai tuotteistettu alkuperäisistä versioista. Mutta minusta nämä joogat voivat madaltaa kynnystä ja helpottaa joogan aloittamista. Kuntokeskuksissakin voi löytää joogasta voimavaroja arkeen.

Miten jooga sitten tulee arkeen? Se on minusta asia, joka pitää itse oivaltaa, mutta jo joogahengitys auttaa arjessa: muutaman sisään- ja uloshegitys rauhoittaa. Joogassa oppii myös kestämään epämieluisia asentoja, huomaamaan että minähän kehityn, osaan ja pystyn, tutustuu paremmin omaan kehoon, sen muotoihin ja ääriasentoihin ja ennen kaikkea joogassa oppii rauhoittumaan ja rentoutumaan. Monet näistä taidoista ovat oivallisia välineitä, kun pyritään pääsemään tasapainoon syömisen kanssa ja välttämään holtitonta syömistä.

Kun itse aloitin joogan, minun oli alussa vaikeaa maata selälläni ja rentoutua. Osaksi siksi että, alaselkä oli niin jumissa, että siihen sattui, osaksi siksi että ajatukseni eivät mitenkään pysyneet tässä hetkessä vaan suunnittelin jo tulevaa, mitä syön tai mitä kirjoitan feisbuukkiin. Minua alko lähinnä ärsyttämään koko touhu ja halusin pois. Keho eikä mieli ollut tottunut tälläiseen harjoitukseen. En ole edelleenkään mikään tietoisen läsnäolon mestari, mutta pystyn helposti makaamaan selälläni ja voisin jäädä siihen makaamaan pitkäksi aikaan. Olo joogan jälkeen on seesteisempi, mieli selkeämpi ja syöminen luonnollisempaa.

Jos olet tottunut purkamaan stressiä kovalla liikunnalla, juoksemalla tai menemällä ohjattuun jumppaan, jossa soi musiikki kovalla, harkitse, voisitko oikeasti rauhoittaa kehoasi paremmin lempeämmällä tavalla. Kun keho käy kierroksilla jo valmiiksi, ei kova liikunta yleensä tee asialle hyvää. Vaikka liikunnan jälkeinen väsymys vie ajatuksetkin, se saattaa todellisuudessa kuorimittaa kehoa ja mieltä lisää. Palautuminen voi olla hidasta, unen laatu heikentyä ja voi olla, että ajat itseäsi enemmän piippuun. Liikunalla - kovallakin - on paikkansa, mutta haastan opettelemaan kuuntelemaan kehoa ja mieltä: milloin on aika rauhoittua ja milloin mennä kovempaa?

Joogatessa ei verrata itseä toisiin, eikä itseäkään kannata arvostella. Suosittelen kokeilemaan, ihmettelemään, miltä jooga tuntuu mielessä ja kehossa ja voisiko se edistää kokonaisvaltaisesti hyvinvointiasi.

Tietoista suklaan syömistä

2011-12-02T06:55:00.001+02:00

Jouluamarkkinoidaan rauhallisella tunnelmalla, yhdessäololla ja iloisenaperhejuhlana. Totuus lienee usein jotain muuta kuin kodinkuvalehdessä annetaanymmärtää. Omien asiakkaiden kanssa keskustellaan paitsi joulustressistä, useinmyös suklaasta, konvehdeista ja siitä miten suklaan syöminen lähtee lapasestajo joulukuun alussa. Toiset sinnittelevät jouluun asti, mutta sitten hommarepeää. Keventäjissä vastaan myös kerta toisensa perään kysymykseen, mitenpääsen eroon makeanhimosta.

Keinoton monet, sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki. Yksi keino on kieltääitseltään himonaiheuttaja kokonaan: suklaalakko, herkkulakko, totaalinenkieltäytyminen ainakin jouluun asti. Miten tämä toimii? Yleensä huonosti.

Tehdään harjoitus. Käsken sinua olla ajattelematta suklaata, älä mieti, miltä semaistuu, miltä se tuntuu suussa ja miten sen jälkimaku viipyy. Älä mieti,miltä erilaiset konvehdit näyttävät, tuoksuvat ja maistuvat suussa. Älä vaanmieti suklaata, tummaa, vaaleaa, valkoista tai pähkinäistä. Kuten huomaat,ajattelet vain suklaata. Vaikka kuinka yrität muuta, ajattelet suklaata. Voitsaada ajatuksen pois miettimällä jotain muuta kuten silakkalaatikkoa tai päivänkauppalistaa. Mutta heti kun ote herpaantuu, suklaa-ajatus nousee. Näin käyyleensä myös silloin kun päätät, ettet syö suklaata, asia on mielessä jaoikeastaan mieliteko vain nousee.

Jossuklaahimo vaivaa sinua usein ja vaativasti, ehdotan, että kokeile suhtautuasiihen tietoisen syömisen keinoin. Mieliteon noustessa muista ensin perusasiat:pysähdy, istu vaikka alas, ota hyvä asento, pysäytä kehon liike, hengitä,ajattele ja vasta sitten toimi. Mieliteko on vain ajatuksesi, eikä se vielätarkoita samaa kuin syöminen. Ajattele, että olet tarkkailija ja ihmettelijä,älä kiellä ajatusta tai mene heti mieliteon mukaan. Suhtaudu mielitekoon vaikkahaasteena, uutena ajatuksena, ihmettele mistä se tuli, missä se tuntuu ja miltäse näyttää? Olet varmasti kuullut, että mieliteko menee ohi jos odotat 5-10minuuttia. Se on osittain totta, jos istut ja mietit sen viisi minuuttia, ettäkohtamuneiteemielisuklaatakohtaeiteemielimitäänherkkua, ei mieliteko taatusti mene ohi, vaan se vahvistuu. Vahvistat sitä itse. Vahvistat myös josajattelet, ei tää kuitenkaan auta, varmasti tekee mieli vielä huomennakin,aina ennenkin on käynyt niin.

Mutta kokeile käyttää 5-10 minuuttia (tai josalussa tämä tuntuu pitkältä ajalta, kokeile edes muutamaa minuuttia) ihmettelyynja havainnoimaan tuntemuksia, ajatuksia, ilman arvostelua ja pakkoa. Annaajatusten tulla ja mennä myös pois, älä jää vatvomaan. Keskity tähän hetkeen,mielen ja kehon tuntemuksiin. Voidaan puhua myös tietoisesta läsnäolosta,mindfullness on varmaan tutumpi termi. Aluksi voi olla todella vaikeaa ollapaikalla ja keskittyä vain tähän hetkeen ja omiin tuntemuksiin ilmanarvostelemista. Erilaisia ajatuksia nousee, ja mieli lähtee vaeltamaan,mietimme mennyttä, suunnittelemme tulevaa, on vaikeaa keskittyä vain tähänhetkeen, joten älä hermostu ajatuksista, vaan havainnoi niitä ja anna niidenmennä. Älä arvostele miten onnistut tai epäonnistut, pyri välttämäänarvostelua.

Toinenharjoitus, mitä suosittelen on syödä suklaa (tai muu herkku, jonka kokeeongelmaksi) tietoisesti. Useinhan me syömme esim. konvehtirasian siten, ettäyksi suklaa on suussa ja ajatukset ovat jo siinä minkä otan seuraavaksi, emmekämaista miltä suussa oleva suklaa todellisuudessa maistuu. Kokeile syödä suklaarauhassa ja tietoisesti. Käytä siihen kaikkia aisteja, voit ottaa avuksi tietoisen syömisen perusharjoituksen. Katsele ensin miltä suklaa, näyttää, miltäse tuoksuu, mitä ajatuksia se herättää? Kun olet valmis, laita suklaa suuhun,miltä se tuntuu suussa, mitä kieli tekee, miten se alkaa sulamaan, miltä seensin maistuu. Pureskele hitaasti, miten maku ja rakenne muuttuu? Kun tuntuusiltä, nielaise sulkaa, tunnetko, miten se menee mahaan, miltä se tuntuu? Mitenkauan maku viipyy suussa, miltä jälkimaku tuntuu? Mitä sydämesi sanoo tästä,entä mielesi, haluavatko ne lisää? Vasta kun maku on enää häivähdys, mieti,otatko toisen.

Aluksiharjoitukset voivat tuntua vaikeilta, mutta kuten lihastenkin treenaaminen,vähitellen vahvistut ja jaksat paremmin. Mitä enemmän harjoittelet, sen paremminmielentaidot kehittyvät. Jokainen harjoituskerta vie taitoja eteenpäin, muttatoisaalta ei kannata miettiä onnistuko, osaanko, toimiiko tämä. Kun ajatteletnäin, todennäköisesti heikennät kehitystä. Kannattaa myös muistaa, etteiole mitään yhtä oikeaa tapaa harjoitella mielentaitoja, tietoisesta syömistä,läsnäolon taitoja.

Lopuksion hyvä tarkentaa, että harjoitusohjeet on tarkoitettu niille, jotka KOKEVAT,että suklaa (tai joku muu herkku) on ongelma, syöminen ei pysy otteessa. Tejotka, ette syö suklaata, ettekä sitä kaipaa, toimitte tottakai ihan oikein.Tai te jotka osaatte muuten suhtautua suklaaseen ja syömiseen luonnollisesti,ilman ongelmaa, olkaa onnellisia ja nauttikaa. Toivon, että jokainen kuitenkinuskoisi, että syömisestä voi tulla ongelmatonta, luonnollista ja ihanaa, kunharjoittelee ja kerta toisensa jälkeen aivot oppivat uusia tapoja, asenteita ja tottumuksia.

Taidan tänään ostaa jotain oikeen hyvää suklaata...

Tiedostava syöminen

2011-11-04T11:04:00.000+02:00

Tietoisuustaidot,mindfulness, tietoinen läsnäolo, meditaatio ja sitä kautta myös jooga ja muutmeditatiiviset lajit ovat todella suosittuja tässä kiireisessä arjessa. Välillätosin tuntuu, että kiireinen ihminen suorittaa läsnäoloa, harrastetaan joogaa taikäydään retriiteissä. Ilman mitään ismiä tai kaupallisuutta, aito läsnäolon taito jarauhoittuminen ovat minusta avain hyvinvointiimme. Varmasti jokainen tietää,että suorittaminen, jatkuva kiire ja maallisen materiaalin perässä juokseminentekee harvalla todellisuudessa hyvää. Mutta siihen me helposti ajaudumme jasitten voikin olla vaikeaa kääntää kelkkaansa. Saattaa tuntua, etten minä enäävoi hallita tätä kaaosta, elämääni ja toisaalta ei nähdä mitään kohtuullistaulospääsyä. Lehdistä voimme (kateellisena?) lukea niistä rohkeista entisistämarkkinointipäälliköistä jotka hehkuttavat elämäänsä lammasfarmarina. Hesäteilevät hyvää oloa ja seesteistä elämää, vailla huolta ja murhetta. Harvallameillä on todellisuudessa mahdollisuutta pysäyttää elämäämme äkkijarrutuksella,ja toisaalta onko siihen tarvettakaan? Tässäkin voisimme äärilaidan sijaan miettiäpienempiä muutoksia arjessa ja elämässä. Tietoista läsnäoloa ja rauhoittumistavoi harjoitella vaikka syödessään ja samalla edistää näin syömisen hallintaa jaehkäpä painoakin.

Minullaon tapana pyytää asiakasta pysähtymään ja miettimään miksi syö jo ennensyömistä. Tämä yksinkertaiselta kuulostava asia, on ensimmäinen askeltietoiseen syömiseen. Useimmat meistä syövät samalla kuin teemme jotain muuta,luemme lehteä, katsomme telkkaria, juttelemme kaverille. Syömme myös vaikkeiole nälkä, saatamme syödä pussillisen karkkia, ilman että maistelemmetodellisuudessa miltä ne maistuvat. Syömisestä on saattanut tulla oheistoiminto,jolla rytmitetään tylsää päivää, jonka äärellä tavataan ystäviä,helpotetaan stressiä tai yksinäisyyttä, vahvistetaan iloa ja onnistumista.Mieliteot toisensa jälkeen kumpuavat jostain, emmekä aina edes halua miettiä,mistä ne tulevat. Moni kertoo, että tykkään niin syömisestä ja herkuista, ettenole valmis niistä luopumaan. Todellisuudessa harva maistelee miltä ruoka taiherkku maistuu, vaan syömme sitä usein johonkin ihan muuhun tarpeeseen kuinoikeaan nälkään. Sen sijaan, että yrittäisimme kieltää itseltämme joitakinruokia tai ruoka-aineita, asiaa kannattaa lähestyä enemmän tutkivalla jaihmettelevällä asenteella, miksi syön ja mihin nälkään syön? Jan Cohzen Baysin kirjassa Tietoinen syöminenon esitetty seitsemän eri nälkää, joiden avulla voi lähteä pohtimaan suhdettaruokaan ja syömiseen. Hänen ajatuksensa on että, jos ravitse jokaista nälkääemme tule kylläiseksi. Toisaalta jos yritämme ruualla täyttää, vaikka sydämennälkää, ei mikään ruokamäärä riitä. Tietoisen syömisen harjoittelun voialoittaa vaikka tunnistamalla nämä seitsemän eri nälkää.

Ennen kuin syöt:

Pysähdy

Hengitä syvään

Mieti

Toimi (vasta sitten)

Onko sinulla nälkä?

Tietoista syömistä voi siis harjoitella. Kunaloitat syömään, mieti asteikolla 1-10, kuinka nälkäinen olet. Mieti jokainennälän taso erikseen. Harjoittelu voi alussa tuntua vaikealta, mutta kutentreenaat lihaksia, myös mielentaitoja voi vahvistaa. Sinusta ei tule hetkessälihaskimppua, eikä mielentaidotkaan kehity päivässä. Mitä useammin mietitnälän tasoja, tarkkailet toimintaasi (ole tarkkana, mieli arvostelee helposti,ja se ei ole tarkoitus, vain tarkkailla, ei kieltää ja rajoittaa), sitä enemmänsaat oivalluksia. Pyri syömään rauhassa ja arvioi puolessa välissä ruokailuanälän tasot uudestaan.

Onko sinulla silmän nälkä? Silmän nälkä voiherätä vaikka kun katselet ruokakuvia, keittokirjoja tai ylipäätään kauniitaannoksia. Kuinka nälkäiset ovat silmäsi?

Suun nälkä on sitäkun tekee mieli pureskella tai vaikka tulista ruokaa. Toiset meistä haluaasuuhun mahdollisimman paljon ruokaa kerralla jotta suu on tyytyväinen. Suunnälkään voi vaikuttaa ihan lapsuudenkin kokemukset: tutti tai tissi suussa oliturvallinen ja hyvä olla. Kuinka nälkäinen on suusi?

Nenän nälkä saattaaherätä vaikka kaupassa kun haistat vastapaistetun pullaan tai leivän tuoksun.Vesi herahtaa kielelle ja aivoissa välähtää nälkä. Kuinka nälkäinen nenäsi on?

Vatsan nälkä ilmeneeyleensä kurinana ja jopa kouristeluna. Se on ollut tärkeää evoluution kannalta, jotta olemme hakeneet ruokaa. Vatsan nälän voi sekoittaa myös vatsan muihinkorvennuksiin vaikka stressissä tai jännittäessä. Vatsalle voi myös opettaaolemaan nälkäinen tiettynä kellonaikana tai jos muutat syömistottumuksia, alussatuntuu, että on "nälkä", mutta kun vatsa tottuu ja se tunnekatoaa. Kuinka nälkäinen vatsasi on?

Kehon nälkä onoikeastaan solujen nälkää, sitä fysiologista nälkää, joka tuntuu jopa heikotuksena,pääkipuna tai käsien tärinänä. Jotkut tunnistavat tämän nälän helposti, muttamonelle tämä ns. oikea nälän tunne on täysin kadoksissa. Tunnistatko mitennälkäinen kehosi ja solusi ovat?

Mielen nälkä ohjaameidän syömistä usein sanoilla "pitäisi, kannattaisi tai ei pitäisi".Mieli saattaa sanoa, että lautanen on syötävä tyhjäksi, pulla ei tee minullehyvää, salaatti on järkevää ruokaa. Mieli asettaa meille rajoituksia, jotkavoivat kummuta kaukaa lapsuudesta tai vaikka laihduttamisen tuloksena. Mielennäläksi tulkitsen myös tilanteet joissa syömme kun joku tarjoaa tai jossa syömmesiksi kun on "pakko". Mitä mielesi sanoo tästä ruuasta, onko senälkäinen?

Sydämen nälkä ontunnenälkää, syömme iloon, suruun, ahdistukseen, palkinnoksi, lohdukkeeksi,yksinäisyyteen, tylsyyteen, stressiin. Syömme vaikka oikeasti tarvitsemmejotain muuta ja silloin syöminen loppuu yleensä vasta kuin annos, pussi,levy on loppu. On selvää, että ruualla täytetä sydämen nälkää. Mikä on sydämesinälän taso?

Lisäksi on vielä pari muuta sekoittavaa tekijää:

Jano voidaan sekoittaa nälkään jasyömme myös janoomme.

Väsymys sekoittaa myösnälkäkeskusta ja mieliteot kasvavat.

Tämä harjoitus on vain yksi osa tietoista syömistä,mutta minusta hyvin toimiva tapa kenelle tahansa, joka kokee, että syö vaikkaei ole nälkä, mieliteot vaivaavat tai jopa hallitsevat syömistä. Vaikkeihaluaisi mennä yhtään syvemmälle tietoisessa syömisessä, oikean näläntunnistaminen ja kylläisyyden havaitseminen on syömisen hallinnan kannaltaoleellista.

Lähde ja lisätietoja: Jan Cohzen Bay Tietoinen syöminen

Karppausta ja harppausta

2011-10-31T17:09:00.001+02:00

Päätin, etten enää laita lusikkaan mihinkään karppaussoppaan.Kieltäydyin A-talkista ja päätin, etten kirjoita aiheesta blogiin. Minuahankiinnostaa niin monet muut asiat, kuten vaikka tietoinensyöminen, joka odottaapääsyä eetteriin. Mutta totuus on kuitenkin se, että se mikä puhututtaa kansaaja mediaa, vaikuttaa myös ajatuksenjuoksuuni (tai mateluun). Kun vielämonet kaipasivat ravitsemusasiantutijoilta leppoisempia tai edes hiukan myönteisiä näkemyksiä karppauksesta,päätin avautua.

Aiemmin olen kommentoinut, että minua ärsyttää kun karppauksen allelaitetaan kaikki hiilihydraattien vähentäminen tai laadun tuunaaminen. Mediassapuhutaan karppaajista yhtenä isona laumana jotka syövät kaikki samalla tavalla.Oikeassa elämässä kenellekkään ei tule yllätyksenä, ettei näin oikeasti ole.Tuntuu, että kansa määrittää karppaukseksi kaiken mihin liittyy vähäinenkinhiilihydraattien määrän vähentäminen tai laadun muuttaminen. Asiantuntijatmieltävä karppauksen paljon tiukemmaksi, joustamattomaksi hiilihydraattienrajoittamiseksi. Kansa puhuu yksilötasolla ja asiantuntija väestötasolla.Ainekset hyvään keskusteluun on olemattomat, kun toinen puhuu aidasta ja toinenseipäästä.

Oma kokemukseni kansan karppaamisesta on lähinnä positiivisia. Asiakkaatkertovat nykyään avoimiesti, että he ovat alkaneet karppaamaan. Olen oppinutniin viisaaksi, että kysyn aina, mitä hän sillä tarkoittaa? "No, meemännän kanssa ollaan vähennetty tota perunaa, riisiä ja pastaa, eikä otetapullaa kahveen kanssa. Niin, ja minä olen vallan jättänyt limutkin juomatta jaemäntä karkit. Kasviksia ollaan lisätty sitten aika paljon. Marjojakin syödäänsen turkkilaisen jogurtin kanssa. Kyllä me aamulla syödään puuroa tairuisleipää, kun ne maistuu niin hyvältä." Lienee selvää, että tästä tykkääPekka Puskakin. Vaikka voita laitetaan leivälle, niin leipää kuluu niin vähän,että rasvaprofiili saattaa olla jopa entistä parempi. Varsinkin jos ovatinnostuneet tekemään salaatteja ja päälle laitellaan öljyjä ja erilaisiasiemeniä. Toki joku toinen karppaa aloittamalla aamun munalla pekonilla japäättää päivän litraan punaista maitoa ja siankylkeä. Eikäs syö mitään rehujaeikä ainakaan hedelmiä. Mutta näitä ei vain minun vastaanotolla ole näkynyt.Eräs karppaaja söi käytännössä vain eläinrasvaa ja kasvi/kalanrasva jäi tosi vähällä.HDL eli se hyvä kolesteroli oli laskenut melko alas, ja yhdessä sovittiin, ettähän ainakin kokeilee kalaa, pähkinöitä ja avokadoa, jospa se auttaa. Muutenhanhänen kaikki terveysmittarit olivat parantuneet: verenpaine ja sokeritnormalisoituneet painonlaskun myötä. Kokonaisriski siis edelleen hurjastipienempi kuin ennen karppausta. Ei minusta ole silloin sanomaan, ettäperiaatteessa hyvä, mutta väärin sammutettu.

Itse myös ohjaan asiakasta pohtimaan pysyviä muutoksia, onko ajatellutjatkaa näin lopun elämään? Miten laihtumisen jälkeen, ajattelitko sitten syödäenemmän viljatuotteita ja miten se olisi hyvä toteuttaa? Olemme päässeet hyväänkeskusteluun, kun otankin asian ja asiakkaan tosissani, en arvostele, vaan mietin asiakkaankanssa, miten hän voisi toteuttaa ruokavaliota, joka tuntuu hänestä hyvältä, myösperinteisillä terveysmittareilla mitattuna terveellisesti ja turvallisesti.Kannustan myös lipsumaan ja hyväksymään, että juhlissa syödään mitä syödään, sen jälkeenpalataan arkeen. Mustavalkoinen ruokavalion toteuttaminen - oli siinä hiilihydraatteja mitenpaljon tai vähän tahansa, ei yleensä johda mihinkään pysyväänelämäntapaan. Usein sanotaan, että hiilihydraattien vähentäminen on sosiaalisesti hankalaa, mutta kuka käskee olla niin tiukka, ettei halutessaan voi ottaa kakkua synttäreillä? Hyvinvoinnin kannalta arki ratkaisee, ei yksittäiset juhlat - kuten on aina aiemmin muistettu painottaa.

Jos asiantuntijat ohjaisivat hiilihydraattitietoisia kuten vaikkakasvissyöjiä, kunnioittaen heidän arvojaan ja elämäntapaansa ja huolehtisi vainoikeasti terveyden kannalta merkittävistä asioista, pääsisimme varmasti hiukanparemmalle keskustelutasolle. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee jahiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta voi saada riittävästi kuituja jaravintoaineita ja toisaalta moni kansalainen joka harppaa (syö runsaastihiilareita) syö niin epäterveellisesti että positiivista asiaa on vaikealöytää. Ohjaustilanteessa voidaan katsoa asiaa yksilöllisesti, ja toivon etteikukaan asiantuntija enää heti ovelta tyrmäisi asiakkaan valintoja.

Näen hiilihydraattien vähentämisessä monia hyviä puolia ja koska monisyö jo (liiankin) vähärasvaisesti, usein hiilareiden vähentäminen on ainoamahdollisuus saada paino alas. Jos sinusta tuntuu, että haluat kokeillahiilihydraattien vähentämistä, tee muutos maltilla ja ajattelemalla asiaahiukan laajemmin.

Tässä minun vinkkini hiilareiden tuunaamiseen:

Jätä ensin höttöhiilarit vähemmälle. Vähennätai luovu lähes kokonaan sokerista ja puhdistetusta viljasta. Rautalangastaväännettynäsi: älä syö makeisia, suklaata, kakkuja, keksejä limuja, mehuja,valkoista riisiä, pastaa, perunaa, vaaleaa (tai vaaleahkoa) leipää tai muita leivonnaisia.

Mieti, paljonko syöt täysjyväviljatuotteita?Syötkö paljon ruisleipää? Korvaatko lounaan tai päivällisen leivillä? Liika onliikaa, oli miten vaan täysjyvää.

Vähennä leipää ja pyri syömään kaksi ns.kunnon ruokaa, mutta ei leipää näillä aterioille. Jokaisella ateriallakasviksia tai marjoja, lounaalla ja päivällisille kasviksia ainakin puolet taireilummin lautaselta.

Valkoisen riisin, pasta ja perunan(erityisesti muusit, ranskikset) voi hyvällä mielellä jättää pois.Täysjyväistä viljaakin vain korkeintaan kourallinen tai pari per ateria, siis kypsää oman kouranverran. Sen on paljon vähemmän kuin ravintolan pasta-annos.

Hedelmissä on sokeria - hedelmäsokeria - melkorunsaasti, esim. ratkaisu ei ole syödä rasia viinirypäleitä ruisleivän sijaan.Itse suosittelen mieluummin marjoja - ja hedelmiä kohtuudella.

Valmista ruokaa ja keskity syömiseen, miltä ruoka maistuu jamilloin olet oikeasti nälkäinen ja kylläinen. Nauti ruuasta ja syömisestä.

Kuulostele omaa oloasi: miten vatsa toimii,oletko virkeä ja laskeeko paino (jos siis on ylipainoa)? Opettele tuntemaan, mikämäärä hiilihydraatteja sopii sinulle?

Jos haluat jättää täysjyväviljatuotteetkinkokonaan pois, viimeistään siinä vaiheessa (mielummin jo aiemmin) lisääruokavalioosi siemeniä, pähkinöitä ja palkokasveja. Saat niistä kuitujavauhdittamaan vatsantoimintaan (jos siis tarvetta) ja hyviä rasvahappoja moniavitamiineja ja kivennäisaineita paikkaamaan täysjyväviljan puuttumisenruokavaliosta.

Jos tavoitteena on painonlasku, et voi korvatakaikkia hiilihydraatteja rasvalla (tai edes proteiinilla) tai voit, mutta paino eivälttämättä laske. Tässäkin suosittelen malttia, rasvaa tulee varmasti jonkinverran enemmän mutta voilla tai edes sillä öljyllä läträäminen ei yleensä oletoimiva ratkaisu painonhallinnan kannalta (ellet sitten todella ketokarppaa jase on sitten kokonaan oma juttunsa)

Jos lisäät merkittävästi maito- ja muun eläinrasvankäyttöä, suosittelen mittauttamaan säännöllisesti kolesteroli jatriglyseridiarvot verestä.

Jos ruis ja vehnä aiheuttavat sinulle vatsaoireita, kokeile kauraa, tattaria, hirssiä, quinoaa ja amarattia.

Liian usein kuulen myös sankaritarinoita: "Ennen söin 12 palaa leipääpäivässä ja lounaalla ison läjän pastaan, olin aina väsynyt, pieretti ja vyö eimeinannut riittää. Nyt kun syön kasviksia lihaa tai kalaa lounaalla jaturkkilaista jogurttia ja marjoja aamulla ja illalla, on virtaa kuin pienessäkylässä ja rippipuku mahtuu jälleen päällle." Näiden kahden suunnanvälillä on se kuuluisa kohtuus ja kultainen keskitie. Kannattaisiko sitä kokeillaennen kuin mennään äärilaidasta toiseen? Suositellen.

Lihavuuden ja ahmimishäiriön tehokas hoito

2011-09-21T18:54:00.001+03:00

Tapaan viikottain ihmisiä joiden haasteena (saisiko sanoa kuitenkin on ihan reilusti ongelmana?) on ylipaino. Enkä puhu mistään muutaman kilon ylimääräisestä vyötäröllä, vaan tilanteesta jossa paino haittaa arkielämää ja vaikuttaa terveyteen. Kuten tiedämme lihavuuden hoito Suomessa on niin lasten kengissä, että oikeastaan ei kannata mistään kengistä puhua, lähinnä jarrusukat kuvaa tätä lastentarhameinikiä. Samaan aikaan kun voivotellaan ylipainoa ja siitä aiheutavaa haittaa niin kansanterveydelle kuin myös - taloudelle, ei oikeasti tehdä kunta tai valtiotasolla mitään, jotta vaikean lihavuuden hoito olisi edes kohtuullisella tasolla.

Itseäni on viimeaikoina mietityttänyt erityisesti niiden ihmisten hoito, joilla painoindeksi huitelee yli 35, jolloin taustalla on yleensä jotain muuta kuin ravitsemustiedon ja motivaation puute. Ravitsemustietelijä, rennon syömisen puolestapuhuja Patrik Borg kirjoitti blogissaan, mitkä ovat pysyvän painonhallinnan perusteet. Olen hänen kanssaan pitkälle samaan mieltä, lähdin miettimään, mistä ihminen saa hoitoa, jos lihavuuden syynä ovat muut elämänalueen ongelmat kuten avioliitto, työ, perhe, hyväksikäyttö, koulukiusaaminen jne. Pysyvän painonhallinnan kannalta on ensisijaisen tärkeää, että keskitytään näihin syihin, eikä vain hoideta oiretta - ylipainoa. Mutta vaikka tunnistaisi, että painon syynä on joku muu asia elämässä, terapiaan tai hoitoon välttämättä pääse, vaikka haluaisi. Eikä kaikilla (suurimmalla osalla?) ole mahdollista maksaa itse hoitoaan. Ja olen ymmärtänyt, ettei KELA korvaa yleensä terpiaa, BED (aikuistyypin ahmimishäiriö) ei ole ensin hoidossa. Toisaalta tiedetään, ettei BEDin hoito oikein luonnistu, jos samalla ei hoideta mieltä. Suomessa on myös valitettavan vähän ammattilaisia, joilla on osamaamista BED:n tai lievemmän tunnesyömisen hoitamiseen. Ikävä kyllä, olen törmännyt myös siihen, ettei haluta edes perehtyä tähän haastavaan ja melko yleiseen ongelmaan.

Professori, sisätautilääkäri Aila Rissanen on sanonut, että jos ihmisen BMI on 40 tai yli, ylipainon taustalla usein psyykkistä oireilua: masennusta, syömishäiriötä (BED) yms. Heidän hoidossaan tarvitaan siis moniammatillista osaamista. Käytännössä näitä ihmisiä hoidetaan vain harvoissa paikoissa ja hoitoa on tarjolla vähemmän kuin tarvetta. Nyt lihavuusleikkauksien myötä ollaan ehkä oivallettu, ettei ihmisiä voida vain leikata, vaan täytyy hoitoaa ihmistä kokonaisuutena, jotta oikeasti saadaa leikkauksesta tavoiteltava hyöty. Leikkaus ei tee ihmeitä, jos psyyke ei pysy mukana.

Itse toimin yksityisellä puolella ja omalta osaltani tunnistan ja hoidan sekä ahmimishäiriötä että tunnesyömistä. Vastaanotolla kuulee monenlaista tarinaa, mutta usein isot ihmiset on kokeneet kohtuutotna myllytystä terveydenhuollossa ja elämänkokemusta on kerääntynyt iso repullinen. Heidän kohtaaminen on joskus haastavaa, sillä ravitsemusterapeutit eivät ole kovasssa huudossa. Mutta kerta toisensa jälkeen kun onnistun murtamaan jään ja voitan asiakkaan luottamuksen, tiedän että toivoan on, jos käytössä on oikeat keinot. Omassa tiimissäni on onneksi kokenut ja osaava psykoterapeutti, jonka kanssa yhteistyssä voimme hoitaaa asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti. Meilä on myös ohjattuja vertaisryhmiä, jotka mielestäni ovat hyvä hoitomuoto BED.n ja tunnesyömisen hoidossa. Itse olen myös ollut onnekas, että olen saanut työskennellä itseäni viisaampien ammattilaisten kanssa ja oppinut heiltä kovin paljon ja saanut työkaluja omaan työhöni ja ihan jokaiseen kohtaamiseen.

Olen vaihvasti sitä mieltä, että ravitsemusterapeuttikin voi auttaa tunnesyöjää, reilusti ylipainoista tai BED-asiakasta, jos hänellä on hiukan enemmän terapeuttien asenne ja uskallusta kurkata sinne ruokalautasen ulkopuolelle. Tarvitaan toki lisäkoulutusta psykologian/käyttäytymistieteen suuntaan, mutta ihan yksinkertaisillakin kysymyksillä, tehtävillä ja ohjauksella voidaan saada syömisen hallintaa selvästi parempaan suuntaan. Muutosta ei tapahdu ruokalistoilla ja lautasmallilla, vaan tarvitaan aidosti halua nähdä ihminen kokonaisuudessaan ja ymmärtää antaa tilaa asiakkaalle omille oivalluksille.

Tiedän vain muutamia paikkoja, joissa saa hoitoa aikuistyypin ahmimishäiriöön tai lievempään tunnesyömiseen. Oman työpaikkani Terveystalo Kampin lisäksi, Helsingissä hyvää hoitoa saa Syömishäiriökeskuksessa ja toki myös HUS:n Syömishäiriöklinikalle kannattaa olla yhteydessä.

Voi olla todella vaikeaa löytää omalta kotiseudulta paikkaa, jossa apua olisi saatavilla. Aina kannattaa ensimmäisenä olla ensi yhteydessä omalääkäriin ja tiedustella miten omassa kunnassa nämä asiat ovat hoidettu - joissain paikoissa varmasti hyvin ja asianmukaisesti. Mutta jos sinulla on vinkata lisää paikkoja joissa hoidetaan lihavuutta ja ahmimishäiriötä kokonaisvaltaisesti, jaathan tiedon myös meidän muiden kanssa. Olen iloinen jos näin voisimme edistää ahmimishäiriön ja tunnesyömisen hoitoa.

Koululiikuntaa

2011-09-02T18:56:00.002+03:00

Seurasin tällä viikolla erään alakoulun liikuntatuntia urheilukentällä. Tunnin päätteeksi arvioilta neljäsluokkalaiset pojat pistettiin juoksemaan kenttää ympäri. Jo ennen ensimmäistä kaarta osa porukasta käveli. Pienet, kestävyysurheilijamaisen laihat kaverit vetivät letkaa. Ja tietenkin ope kellotti aikaa. Olis selvää, että ne luokan ylipainoiset tulivat peräpäässä, mutta toki siellä oli muitakin. Mietin, että miten tämä toiminta edistää innostusta liikkumaan ja kannustaa kaikkia aktiiviseen arkeen? Luulen, että loppupään kaverit vihaavat jo nyt liikuntatunteja ja tuskin tarttuvat lenkkareihin aikuisenakaan. Tai jos he myöhemmin innostuvat, siitä ei varmasti ole kiittäminen koulun liikkatunteja.

Olen naivisti ajatellut, että koulun liikuntatunnit ovat muuttuneet sen 20 vuoden aikana, joka on kulunut omista peruskouluajoista. Mutta valitettavasti näin ei taida olla. Oma liikunnallinen ja innokas ekaluokkalainen sanoi tänään, että hän inhoaa liikuntatunteja. Kysyin miksi. Siellä kuulemma vaan juostaan ja juostaan. Ja koska pojat eivät menneet nätisti riviin, menettivät he myös leikkipuistoajan. Onkohan kenellekään tullut mieleen, että liikuntatunnit voisivat olla liikettä, pelejä ja leikkejä? Ei urheilua ja lajiharjoittelua. Onko opeille tullut mieleen, että leikkipuistoilu on liikuntaa: juoksua, hyppyä, tasapainoilua, kiipeämistä ja kurkoittelua? Miksi liikunnan ilo tapetaan jo alakoulussa kellottamisella ja mittaamisella? Eikä tavoitteena ole, että lapset innostuvat liikkumaan ja viettävät liikunnallista arkea vielä aikuisenakin? Ymmärrän, että lapsille "pitää esitellä lajeja", mutta oikeasti kuka on innostunut keihäänheitosta kun sitä on koulussa opeteltu? Kuulen mieluusti kokemuksia toisenlaisesta koululiikunnasta. Toivon, ettei kaikkialla ole näin.

Toki minulla on tässä oma lehmä ojassa. Olen aina ollut ihan liikunnallinen. Koululiikunnassa pärjäsin, mutta murisin sitä järjettömyyttä vastaan. Kun lukioikäisenäkin piti kavuta eritasonojapuille hoippumaan, paloi käämi. Kun ehdottelimme, silloin kohta eläkeikää lähestyvälle opelle, muita hiukan sopivampia, lajeja kuten vaikka jumppaa tai tanssia, ei se käynyt, koska meidän on mentävä opetussuunnitelman mukaan. Ei, vaikka se oli kaikista todella nöyryttävää punkea itsensä sinne korkeuksiin. Kuinkahan moni 17-vuotias aloittaa telinevoikan? Mutta sensijaan jumppaa ja tanssia on kyllä aloitettu, eikä se ole koululiikunnan ansioita. Olenkin usein sanonut, että koululiikunta ei saanut minun liikuntainnostusta hiipumaan, vaikka yritys oli kova.

Jos liikuntatunneilla tavoitteena olisi liike ja ilo, päästäisiin varmasti paljon pidemmälle. Unohdettaisiin urheilu ja kilpailu, niitä voi sitten harrastaa omalla ajalla. Vastaanotolla olen huomannut, että moni sanoo, ettei ole urheilijatyyppiä. Ei tarvitsekkaan olla, aktiivinen ja hyvinvoiva arki on jotain ihan muuta kuin urheilua. Olisi hienoa, jos koululiikuntakiin tukisi tätä ajatusta ja kannustaisi kaiken kokoiset ja kuntoiset liikkumaan - iloa ja naurua unohtamatta.

Kotihoito-ohjeet

2011-08-23T14:56:00.002+03:00

Kuopukseni aloitti koulun ja hän kävi isänsä kanssa terveydenhoitajan vastaanotolla. Kotiin tuli terveydenhoitajan antama ohje D-vitamiinista (ja kalsiumista). He olivat myös keskustelleet asiasta ja th oli ollut huolissaan, koska tyttömme ei juo maitoa. Minä tietenkin kysyin mieheltä, että kai olit kertonut, että maitotaloustuotteita käytetään muuten ja ettei kalsiumin saannissa ole mitään hätää? Kyllä, kuulemma oli yritetty, mutta valistuspyörä oli pyörähtänyt käyntiin, eikä sitä enää voitu pysäyttää. Kun luin heidän mukaan saamansa kotihoito-ohjeen, verenpaineeni nousu pari pykälää. Tiedote oli tuttu, sillä sama tuli kotiin myös muutama vuosi sitten esikoisen aloitettua koulun. Tuttua ohjeessa oli myös samat virheet, siitä huolimatta, että ohjetta oli päivitetty D-vitamiinisuosituksen osalta. En jaksa tähän referoida ihan koko kotihoito-ohjetta, joka oli virheiden lisäksi vaikeasti luettava, epälooginen ja kaikkea muuta kuin kannustava.

Kotihoito-ohjeessa lukee maitotaloustuotteiden käyttösuosituksesta näin: Suositeltu annos päivässä olisi noin 3 lasillista maitoa sekä lisäksi juustoa, jogurtteja, viiliä ja ravintorasvoja.

Tämä ohje kertoo varmasti jotain kuntamme terveydenhuollon henkilökunnan ravitsemusosaamisesta. Jos näin perusasioissa mennään pahasti metsään, mitä se on sitten vaikeammissa ravitsemuskysymyksissä ja potilasohjauksessa? Kunnollinen kirjallinen materiaali auttaisi edes pysymään asiassa. Kunnassamme ei ole ravitemusterapeuttia, ei vaikka olemme liittyneet terveyden- ja sosiaalitoimen osalta kimppaa kahden muun kunnan kanssa ja asukkaita on 41 000. Meidän kunnan tilanne ei ole ainut laatuaan, sillä noin 2,6 miljoonaan suomalaista asuu kunnissa, joiden perusterveydenhuollossa ravitsemusterapeutin palveluita ei ole lainkaan saatavilla. Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmassa (DEHKO vv.2000-2010) ravitsemusterapeuttien määräksi perusterveydenhuollossa suositellaan vähintään 1 / 30 000. Tiedetään, että ravitsemusterapeutti työyhteisössä nostaa kaikkien ravitsemusosaamista ja juuri tämän kotihoito-ohjeen kaltaisia virheellisiä ohjeita liikkuisi ohjaustyössä vähemmän. Puhumattakaan potilaisohjauksesta ja sen laadusta. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, ettei ravitsemusosaamista edelleenkään arvosteta. Oletetaan, että terveydenhoitaja voi hoitaa tämäkin homman muun työn ohessa, vaikka koulutusta hänellä on tähän muutaman opintoviikon (tai nykyään pisteen) verran ja lääkäreillä vieläkin vähemmän. Kukaan ei kyseenalaista fysioterapeutin tai psykologin merkitystä ja mutta ravitsemusterapeutin vakanssiin ei tunnu koskaan löytyvän rahaa.

Myönnän, että olen jo aiemmin aloittanut lobbaamaan kuntaamme ravitsemusterapeuttia, aloittaen hammaslääkäristäni, joka sattuu olemaan kunnan hallituksen puheenjohtaja. Ehkä minun täytyy ryhtyä tosissaan toimeen, ei sillä, että minä itse haluaisin työskennellä kotikunnassani, mutta jonkun muun kollegan toivoisin näkeväni listoilla.

En enää voi olla tekemättä mitään, joten laitoin terveydenhoitajalle ystävällisen meilin, jossa tiedustelin, kuka ohjeet laatii. Ehkä seuraavaksi puutun kuntamme koulu- ja päiväkotiruokailuun? Kunta-aktivisti minussa heräsi henkiin :)

Kuva: Valio

Liikunnan ilo

2011-08-05T13:58:00.001+03:00

Niina Sarell kirjoitti KG-lehden kolumnissa liikunnan riemusta. Hän oli jo vuosia sitten itse oivaltanut, että hänen liikkumisesta puuttui ilo. Hän teki radikaalin päätöksen ja irtisanoi kuntosalijäsenyyden ja alkoi liikkua kun huvitti ja miten huvitti. Hän oletti, että paino lähtisi nousuun, kun tuolla tavalla laiskottelee, eikä käy "pupillit pullistuu päästä" -jumpissa. Toisin kävi, liikkuminen on hänestä kivaa ja painokin on 5 kg vähemmän kuin silloin "kovaa treenatessa".

Niinan tavoin, olen pohtinut tätä asiaa. Olen iät ja ajat käynyt ohjatuilla tunneilla, ja viimeiset 20 vuotta minulla on ollut jäsenyys tai voimassa oleva kuukausikortti jollekin salille. Minusta on tuntunut jo vuosia, että monelta jumppaajalta puuttuu ilo liikkumiesta. Tunti ei ole hyvä, ellei sieltä lähdetä naamapunaisena, suunpielet valkoisena. Jumppa on suorite, jonka jälkeen on kyllä hyvä olo, mutta itse tunnilla on verenmaku suussa. Kun aikaa on vähän, otetaan "tehot irti" ja painetaan aina täysillä. Joskus kun on oikein kiireinen viikko, mennään kaksi kovaa tuntia peräkkäin. Ajatellaan, että vain rääkkiliikunta on tehokasta ja saadaan aikaiseksi tuloksia painonhallinassa, kehonmuokkauksessa ja kunnossa. Myönnän että minussa itsessänkin on näitä ajatuksia, mutta viime vuodet olen oivaltanut paljon suhteestani liikkumiseen - ja Niinan teksti kolahti senkin takia.

Kävin vuonna 2008 ensimmäisen kerran elämässäni kuntotestissä, jossa mitattiin hapenottokykyä polkupyöräergometrillä ja lisäksi mitattiin liikkuvuuttaa ja lihaskuntoa. Tuloksen mukaan minulla oli hapenottokyky kuntoluokkatasolla 4 (asteikko 1-5). Tämä on tietenkin hyvä, mutta teholiikkujalle tuli yllätyksenä, ettei kunto ollut erinoimainen. Kun ihmettilin tätä ääneen, testaaja kartoitti vähän liikuntatottumuksistani ja kysyi, missä on minun leppoisa ja pitkäkestoinen (yli tunnin) liikunta. Siis mikä? Oivalsin silloin paljon kunnon kolmiosta ja siitä miten kunto kehittyy ja mikä merkitys on sillä, että välillä mennään rauhallisestia ja välillä kovempaa. Opettelin täysin uudenlaisen tavan treenata, otin nätisti sauvat käteen ja painuin metsään. Aluksi se oli tyhmää, sykemittarin mukaan se tosin kuluttu ihan yhtäpaljon kuin lyhyempi kova treeni. Vähitellen aloin tykätä touhusta ja metsään teki mieli ihan oikeasti. Kävin kuntotestissä 2010 ja kuntoluokka oli noussut vitoseen. Sama testaaja kysy, että: -Mitä sä Anette olet tehnyt? Olen ottanut rauhallisemmin ja treenannut leppoisammin. Nykyään saatan vaihtaa juoksun kävelyksi, jos tuntuu ettei juoksu kulje. En lähde liikkumaan jos ei huvita, liikun siitä huolimatta keskimäärin 5 kertaa viikossa. Kuljen leppoisasti, menen kovaan ja muistan myös kehon huollon.

Liikun myös lomilla, toisin kuin useimmat teholiikkujat, jotka pitävät lomaa "oikein kunnolla". Totaalinen tauko, nyt vaan ollaan ja mässytetään ja sitten syksyllä palataan "ruotuun". Myös tästä Niina Sarell kirjoitti. Jos suorittaa liikuntaa, siitä tahtoo lomaa. Mutta jos liikunta on luonnollinen ja mukava osa elämää, ei siitä tarvita lomaa. Minä itse tykkään liikkua lomalla monestakin syystä, mutta kerrankin on myös aikaa. Mökillä joogaan aamulla terassilla, vesijuoksen järvessä ja saatampa kahvakuulailla pihalla. Tämä kaikki tulee pakottamatta, ilman suoritusta. Jos ei huvita, ei tehdä mitään, mutta kun on kerran joogannut mökkiterassilla aamuauringon valossa, olisi hullua jos ei sitä fiilistä haluaisi uudestaa. Muutenkin rytmitän liikuntaa vuoden aikojen ja fiiliksen mukaan, varmaan kaipaisin lomaa jos kävisin koko talven formaattitunneilla polkemassa pyörää ja kuuntelemasa aina 3kk jaksoissa bodypumppi käskyjä.

Kesän jälkeen liikuntapaikat ovat pullollaan kesäkilojen karistajia tai muuten vaan kesän jälkeen ryhdistyjiä. Nyt voisi olla myös hyvä aika pohtia omaa suhdetta liikkumiseen: onko se pakkopullaa vai luonnollinen osa elämää? Huomioitko treeniohjelmassa muun elämän ja kuunteletko kehoasi? Kannustan usein asiakkaitani rauhoittumaan ja miettimään, että ehkä kiireisen päivän jälkeen ei kannata mennä paahtamaan vielä täysillä,vaan rauhoittua leppoisalla lenkilä ulkona. Treenin rytmittäminen ja toisaalta kehon kuuntelu auttaa myös syömisen ja stressin hallintaan ja lisää liikunan nautittavuutta ja samalla sitä että liikunta on elämäntapa ei suorite. Minusta on myös tärkeää, että osaa liikkua ilman, että ajattelee kuinka paljon tämä kuluttaa ja paljonko meni kaloreita. Vaikka sykemittarit ovat usein avuksi, joskus ne orjuuttavat liikaa. Muistuttelen myös siitä, miten tärkeää kehonhuolto on ja kun itse olen saanut joogasta ja pilateksesta apua mm. selkäongelmiin, en malta olla näistä asioista hiljaa. Jotta voi kuulla mitä keho ja mieli tarvitsee, on pakko välillä rauhoittua kuuntelemaan.

Kirjaani luetaan

2011-08-04T09:31:00.004+03:00

Postista tuli kustantajan kopioima lehdessä ollut arvio kirjasta. Siitä tuli hyvä mieli ja ylpeällä, hiukan itserakkaalla mielellä googlettelin, löytyiskö goolesta lisää arvioita kirjastani "Keventäjä hallitsee syömistä". Ilokseni löysin tamperelaisen personal trainerin Tainan myönteisen arvion.

"Keventäjä hallitsee syömistä" on kirja, jonka on kirjoittanut telkkaristakin tuttu teräsnainen Anette Palssa (kustantaja Tammi). Elämys oli ensimmäisellä kerralla valtaisa kun aloitin lukemaan herkkää, ihmistä arvostavaa tekstiä. Miten telkkarissa jääkaappiratsioita tekevä hirvitys voi ymmärtää sittenkin sen, mikä painon kanssa temppuilemisessa on tärkeää? Miten täydellisenä ruokatyrannina esiintynyt ihminen voi sanoa, että 70% syömisen hallinta on ihan riittävää? Miten voi olla laihdutuskirja, jossa ei ole yhtäkään reseptiä"

Voi että minä nautin, kun ennakkokäsityksiä murretaan :)

Toinen arvio oli jo minulle tuttu, Varpu Tavi on myös lukenut kirjan ja hän oivalsi saman minkä minä olen myös huomannut, jaamme monia ajatuksia painonhallinnasta, ravitsemuksesta ja kehon kuvasta.

Kukaan ei varmaan ole kanssani erimieltä siitä, että positiivinen palaute tuntuu hyvältä. Yhtään kritiikkiä en löytänyt, ellei sellaiseksi lueta sitä, että kirjaani myydään käytettynä. No, paistattelen hetken tässä myötätuulessa, kunnes taas myrskyää.

Lomarytmit

2011-07-16T08:52:00.003+03:00

Kesällä kuulen monen suusta, ettei lämpimällä maistu ruoka ja päivällä aterioiti jää vähälle ja sitten illalla tankataan. Minulla on taas ruokahalua oli helle tai pakkanen. Vietin ensimmäisen kesälomaviikon mökillä, jossa ei ollut kelloa seinällä, en pitänyt kelloa myöskään ranteessa ja kännykkäkin lojui yleensä jossain muualla kuin minä. Mutta sisäinen kelloni kertoi minulle, milloin oli lounasaika, tarve välipalalle ja ilta-aterialle. Olen aiemminkin huomannut, että kehoni viestii säännöllisesti ruuan tarpeesta, mutta mökillä tajusin, että kehoni todella toimii kuin kello. Aamulla minulla ei ole heti nälkä, juon mukin maitokahvia ja ehkä tunnin sisällä heräämisestä syön jotain, jogurttia, rahkaa ja pähkinöitä tai harvemmin leipää. Kello 11.30 minulle hiipii nälkä, joka puoleen päivään mennessä on kova, niin että mahassa (ja päässä) tuntuu. Saatan olla hyvinkin keskittynyt tekemisen ja nälkä keskeyttää toiminnat. Viikon aikana oikeen nauratti, kun kävin katsomassa kelloa nälän tullessa ja hyvin tarkkaan se oli 11.30. Seuraavan kerran nälkä tulee, hiukan lounaan koosta ja laadusta riippuen, klo 14.00-15.30 välillä. Jos lounaalla on ollut riittävästi energiaa ja proteiinia, pärjään pidempään. Mutta vaikka kesäkeitolla ja ruisleivällä nälkä tulee jo kahdelta. Välipalaksi ei riitä mikään makea juttu, jos kahvin kanssa erehtyy syömään pullaa, pitää heti kohta syödä jotain. Seuraavaksi nälkä kolkuttelee noin 17-18 välillä taas riippuen moneltako oli välipala ja millainen se oli. Tämän jälkeen nälkä ei näyttele niin kovaa roolia ja illalla minun onkin vaikea välillä arvioida, onko minulla nälkä vai mieliteko. Joudun enemmän itse pohtimaan, kannattaaako syödä, muuten päivän aikana kaikki on harvinaisen selvää.

Nälkääni vaikuttaa myös ruuan määrä ja ennenkaikkea laatu. Proteiinia pitää olla reilusti, rasvaakin kohtuudella ja hiilihydraatteja kohtuullisesti ja viljatuotteita vähän. Minun on turha syödä vaaleahkoa leipää, kevyin päällysteni, sillä niillä nälkä ei lähde tai tulee heti takaisin. Hedelmä yksin aiheuttaa lähinnä nälkää ja sokeripitoiset jutut tuntuu oikein laukaisevan nälän. Itse ajattelen, että minulla verensokeri nousee ja laskee erityisen tehokkaasti tai ainakin minulla on voimakkaita tuntemuksia siitä.

Lapsistani toinen on minun kanssa nälän suhteen samanlainen. Esimerkikisi juhlissa tai kylässä, jossa tarjoilut on ns. kahvipöydästä, tiedän jo etukäteen, että poika tulee noin klo 17 kertomaan, että hänellä on nälkä. Ei auta että hän on syönyt kaikenlaia herkkuja. Minulle on joskus soitettu töihin hakemaan poika kotiin päiväkodista, kun hän on varmaan kipeä, kun istuu lakananvalkoisena odottaen ruokaa. Ei hän ollut kipeä, niukka aamupala ei vaan ollut riittänyt ja poika koheni kotona lautasellisella pinaattikeittoa. Sama poika on nyt koululainen ja hänen on vaikea pärjätä kouluruualla, siinä kun on tunnetusti vähän rasvaa ja proteiinia. Muuten todella rauhallinen poika muttuu nälän myötä ärtyisäksi ja itkuiseksi. Kerrotaan vielä, että toinen lapseni voi hyvin olla syömättä "pitkiä aikoja", ja vaikka leikkiessä nälkä unohtuu helposti. Hänestä ei myöskään tule kiukkuista nälän myötä, hän kyllä saattaa sanoa, että nyt on niin nälkä että mahassa tuntuu.

Säännöllisestä nälästä on arjessa harvoin haittaa, mutta matkoilla tai muualla, jossa ruokaa ei ole saatavilla, on välillä haastavaa tai oikeastaan rasittavaa. Lähipiirini on toisaalta oppinut, että Anetelle välipalaa, muuten ei kellään ole kivaa. Nykyään osaan tosin hillitä tunteitani, mutta pahaolo ja heikotus tulevat vaikka mielentaitoja osaisinkin käyttää. Itseäni ärsyttää suunnattomasti, että nälkä hallitsee minua aina. Pähkinät ja mantelit ovat minun pelastajani, niitä saa nykyään joka paikaista ja niiden syöminen ei aiheuta kovin suurta huomiota. Tosin olen huomannut, että ruokarytmini tulee ilmi uusillekin matkakumppaneille viimeistään toisena matkapäivänä.

En tiedä, olenko ollut jo lapsena kuten poikani vai olenko opettanut itseni tähän rytmiin. Luultavasti minulla on ollut säännöllinen luontainen rytmi ja olen sitä toiminnalla vahvistanut. Tosinkin olisin voinut vahvistaa. Mutta itse pidän säännöllistä syömistä syömisen hallinnan kannalta merkittävänä asiana ja siksi kannustan myös asiakkaitani harjoittelemaan rytmiä. Toisille luontainen nälkä syttyykin lyhyen "rytmiin pakottamisen" jälkeen ja toiset kertovat, ettei nälkää kuulu vaikka on jo pidempään harjoitellut. Luulen, että toiset ovat niitä metsästäjiä, joiden on ollut pakko sietää epäsäännöllisempää ateriarytmiä ja me toiset olemme niitä, jotka ovat kotiluolassa saaneet syödäkseen säännöllisesti.

Lihavuusleikatun ruokavalio

2011-07-05T10:48:00.001+03:00

Lihavuusleikkattujen ravitsemusohjauksessa on suuria eroja riippuen leikkauspaikasta. Kun luen keskustelupalstoja, mietin välillä, että kuka ihme heille on antanut ravitsemusneuvontaa. Osalla on meinaan ihan perusasiat pielessä. Olen tehnyt Terveystalolle lyhyitä ravitsemuklippejä, joista yksin koskee juuri lihavuusleikatun ruokavaliota. Videolla käydään läpi ihan vain perusasiat: säännöllinen ruokailu, pienet annoskoot, nesteen juominen ja proteiinien riittävä saanti.

http://www.youtube.com/watch?v=AjarYBjYR8g&feature=player_embedded

Mun lautanen

2011-06-03T17:41:00.003+03:00

Amerikkalaiset ovat saaneet uuden ravitsemussuosituksen, ruokapyramidi on muuttunut lautaseksi. MyPlate tavoittelee viestinnällä yksikertaisuutta ja että sen avulla voisi tehdä terveellisiä valintoja omalle ruokalautaselle.

Aihe on luonnollisesti kirvoittanut keskustelua ja ajattelua ravitsemusasiantuntijoissa ja - vaikuttajissa, Ravitsemusuutiset blogissa Janne ja omassaan Varpu Tavi ovat jo ehtineet kommentoida uutta mallia.

Ensisilmäyksellä ihmetyttää, miksi lautasmallissa ei ole lainkaan rasvaa? Rasva on kuitenkin välttämätön ravintoaine. MyPlate -mallissa jää mielikuva, ettei rasvalla ole merkitystä terveydelle tai hyvinvoinnille. Ikäänkuin olisi sama, miten paljon tai vähän rasvaa syö, saati että olisi väliä, missä muodossa ja mistä lähteestä rasva tulee. Amerikkalaiset varmasti saavat keskimäärin määrällisesti rasvaa ihan riittävästi, mutta mikäli olen lukenyt läksyni oikein, laatu ei aina ole ihan kohdallaan. Lisäksi luulen, että jenkeissä on sama ilmiö kuin Suomessa, että osa porukasta on niin terveystietoista, että syövät aivan liian vähän rasvaa ja tämä on omiaan lisäämään rasvakammoa entisestään.

Toinen hassu asia on se, että muuten puhutaan ruuasta, mutta sitten on proteiinit. Viimeksi muutama päivä sitten keskustelin erään koulutetun, tiedostavan ihmisen kanssa, jolla ei ollut hajuakaan, mitkä elintarvikkeet ovat hyviä proteiiinin lähteitä. Mitenhän on perusamerikkalaisen laita? Proteiinit ovat kuitenkin tärkeä ravintoaineryhmä, jonka riittävä saanti on paitsi painonhallinnan, mutta myös luuston ja lihasten, (= vaikutukset varsinkin ikääntymisen myötyä toiminta kykyyn on merkittävä) kunnon kannalta tärkeää. Tuntuukin oudolta, ettei tätä ravintoaineryhmää ole aukikirjoitettu: lihaksi, kalaksi, kananmunaksi, juustoksi ja palkokasveiksi.

Jos tavoitteena on todella korvata ruokapyramidi, en ole ihan varma, toimiiko lautanen tässä hyvänä mallina. Itsekin jäin ensin miettimään, että ohjaako tämä koko ruokavalion kokoamiseen vai sovelletaanko vain pääateriolle. Omassa työssä törmään jatkuvasti siihen, ettei ainakaan meidän suomalaisten lautasmallia osata soveltaa edes keitto-, pata-, tai salaattiaterioihin, saati sitten välipalatyyppiseen syömiseen. Ruokailu on yhä enemmän välipalatyyppistä, ja ns. pääateriota syödään usein vain kerran päivässä. Lounaalla syödään lautasmallin mukaan, mutta muuten sitten malli ei käy mielessä. Minusta olisi hyvä luoda malli jota olisi helppo soveltaa myös välipala- ja leipäateroilla. Vaikka toiveena ja tavoitteena olisikin, että syödäään kaksi ns. kunnon ateriaa, on varmaan viisasta olla realisti.

Minua on jo pitkään mietityttänyt, että voidaanko ylipäätään laatia yhdet suositukset koko kansalle (maailmalle?). Me kun olemme niin kovin yksilöllisiä ja tuskin on olemassa keskivertoihmistä. Tavoiteet syömiselle on erilaiset ja jo liikunnan määrä ja mahdollinen ylipaino vaikuttaa, miten ruokalautanen koostetaan. Suomessa ravitsemussuositukset on tarkoitettu lähinnä joukkoruokailuun ja vain soveltaen yksilölle. Haastavaa onkin yrittää muokata monimutkainen, hyvin yksilöllinen asia yksinkertaiseen, kaikille soveltuvaan muotoon. Liian usein suosituksia yritetään sovelletaan suoraan yksilöön, eikä yksilöllisiä eroja oteta huomioon riittävästi.

Entä, voisiko suosituksia olla monia: omansa ylipainoisille, paljon liikkuville, keski-ikäisille ja nuorille aikuisille? Ja tietenkin suositus kasvissyöjille, lähi- ja ekologistaruokavaliota noudattaville ja hiilihydraattitietoisille. Lisäksi tarvittaisiin lisäohjeet allergisille, keliaakikoille ja muuten vaan ruokarajoitteisille. Siinä olisi sitten monta kattausta ja lautasta, joista voisi valita.

Ei kaikkea tarvitse syödä

2011-05-22T09:06:00.002+03:00

Me kaikki olemme tavanneet niitä "jotka voivat syödä mitä vaan ja pysyvät kuitenkin hoikkana" -tyyppejä. Heille ollaan kateellisia ja päivitellään, miten helppoa heillä on. Minustakin nämä tyypit ovat mielenkiintoisia, ja minulla on tapana yrittää löytää järkevä selitys heidän hoikkuudelle. Muistan lukeneeni tutkimuksia, joissa asiaa on tutkittu ja harvoissa tapauksessa kyse on yksin aineenvaihdunnasta, vaan usein hoikkuus selittyy sillä, että joko nämä tyypit tunnistavat hyvin nälän ja kylläisyyden, eivätkä syö muista syistä kuin nälkään tai he liikkuvat paljon tai muuten heidän energiansaantinsa vastaa hyvin kulutusta. Vastaanotolla olen huomannut, että myös erilaiset imeytymishäiriöt ja jopa diagnosoimaton keliakia voi olla hoikkuuden (ne ns. läpipaskot) takana. Eräskin +55 vuotias mies totes, että on aina voinut syödä mitä tahansa lihomatta, kunnes hänellä todettiin keliakia. Oireet olivat aina olleet melko lieviä, mutta keliakiatestiin hän oli mennyt, kun veljellä oli todettu sairaus.

Harvoin törmään todelliseen "lihomattomaan" kaveriin. Mutta eräs ehdokas esiteltiin minulle tässä muutama viikko sitten. Etukäteen kerrottiin, että hän voi syödä ihan mitä vaan ja on tolkuton herkuttelija ja ihan tosi hoikka, vaikka on jo 40 vuotta. Eikä kuulemma liiku juurikaan, välillä ehkä postilaatikolle, muttei muuta. Kun tapasin tämän henkilön, jolla oli niin ihmeellinen aineenvaihduta, olikin mielenkiintoista kuulla, miten hän toimii syömisten suhteen. Hänellä itse kertoi lopettavansa syömisen kun on kylläinen, eikä syö itseään ähkyyn. Hän myös tiesi paljon ravitsemuksesta ja teki valintoja terveellisyyen pohjalta, muttei ollut mitenkään ehdoton. Vaikka hän piti herkuista, myös niistä jäi välillä osa lautaselle. Hän piti hyvästä ruuasta ja ns. pahaa ruokaa hän ei välittänyt syödä. Niin ja se liikunta, kyllä se oli aika paljon enemmän kuin sinne postilaatikolle. Eli tämäkin myytti is busted. Toki hän voi olla niitä tyyppejä, jotka eivät liho helposti, mutta kyllä hoikkuudelle oli ihan loogiset syyt.

Minulla on tapana sanoa "Ei kaikkea tarvitse syödä" silloin, kun voivotellaan raskasta ateriaa tai isoa annoskokoa. Jotkut (monet?) kokevat, ettei ole mahdollista lopettaa syömistä ennenkuin annos loppuu, pussi tai paketti on tyhjä. Mutta kuten tämäkin edellä mainittu tuttava, moni muukin on opetellut kuuntelemaan kehoa ja miettimään, milloin on hyvä lopettaa syöminen, mikä on sopiva määrä ja mikä on kokonaishyvinvoinnin kannalta kohtuus. Kokemuksesta asiakkaiden (ja itsenikin kanssa) voin kannustaa kokeilemaan ja opettelemaan, sillä kyllä kohtuullisuus on mahdollista. En väitä, että muutos on nopea, mutta ensimmäinen askel on se, että edes itse uskoo muutoksen olevan mahdollista.

Berliinissä ruoka oli rasvaista, hyvää ja sitä oli paljon,
mutta onneksi lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi

Ohjausta, neuvontaa ja valmennusta

2011-04-22T06:49:00.001+03:00

Luin Mediuutisista Itä-Suomen yliopistossa tehdystä väitöstukimuksesta, jossa todettiin, että "Neuvonnassa tulisi yksilön tarpeiden mukaan painottaa joko terveyteen liittyvän ymmärryksen syventämistä, elämänmuutoksia edistävien ulkoisten voimavarojen tukemista tai henkistä tukea. Positiivinen suhtautuminen ja yksilöllinen neuvonta perusterveydenhuollossa tarjoavat tutkimuksen mukaan hyvät lähtökohdat avun tarvitsijan voimavarojen vahvistumiseen."

Tässä ei tietenkään ole kokeneelle ravitsemusterapeutille mitään uutta, mutta totuus on se, että suurimmalle osalle terveydenhuollon henkilökunnasta ennaltaehkäisy ja ohjaus tarkoittaa tiettyjen asioiden läpikäymistä, samojen ohjevihkosten antamista ja ylipäätään jäädään tiedon jakamisen tasolle. Terveydenalan opinnoissa keskitytään vahvasti ns. substanssiin, tietomäärän lisäämiseen, sen sijaan psykologiaa, ohjausmenetelmiä ja ihmisen kohtaamista opetetaan vähän. Jo yksin tämä johtaa siihen, ettei aina osata ohjata asiakasta vaikuttavilla menetelmillä. On myös haastavaa hypätä perinteisestä asiantuntijaroolista, se vaatii rohkeutta ja uskallusta oppia uutta.

Muutos lähtee tietenkin yksilöistä, myös ammattilaisissa. Toivon kuitenkin, että koulutuksissa ja materiaaleissa huomioitaisiin ohjausmenetelmät yhä enemmän, ei ole aina merkittävää, mitä sanoo, vaan miten sanoo. Jotta saadaan vaikuttavavuutta, on ammattilaisten asenteita muutettava aika isolla kädellä. Ei auta, että yksittäiset lääkärit, hoitajat ja terapeutit vievät asiaa rakentavasti eteenpäin, sillä yksikin "käskyttäjä" hoitoketjussa voi pilata hyvin alkaneen muutoksen.

Minun kehitykseni valmentajana on alkanut jo hyvin pian valmistumisen jälkeen. Nykyisessä työssäni, meillä on keskeisessä osassa juuri motivoiva ja arvokeskeinen valmennus. On upeaa huomata kerta toisensa jälkeen, että tämä menetelmä todella toimii ja usein asiantuntijan rooli on lähinnä vahvistaa asiakkaan omia oivalluksia.

Kevät on yhtä juhlaa

2011-04-17T08:11:00.000+03:00

Teen työtäni suurella sydämellä ja voin sanoa, ettei vuodessa ole montaa päivää jolloin en jaksaisi lähteä töihin. Tästä huolimatta näin keväisin koen hiukan turnausväsymystä. Vaikka niin rakastan työtäni, tässä vaiheessa vuotta huomaan usein miettiväni, mitähän muuta voisi elämässään tehdä. Yksi haveeni on perustaa ihana persoonallinen kahvila, jossa olisi tarjoilla itse tehtyjä leivonnaisia ja ehkä jotain terveellistäkin. Lähellä tuotettua, luomua ja ystävällisyydellä tarjottua. Katselen tällä ajatuksella myös taloja ja puutarhoja, joihon sopisi minun unelmien kahvila, maalla ja lähellä luontoa. Näissä haavekuvissa myös leivon, sillä keväälle osuus kaikille yhteisten pääsiäisen, vapun ja äitienpäivän, lisäksi perheemme 2/4 syntymäpäivistä. Tänään meillä syödään ystäväni ohjetta mukaille vadelmamuffinsseja ja Valion hiukan tuunatulla ohjeella juustokakkua.

Nämä ovat ystäväni Crazy Bakerin,
minun eivät olleet ihan näin nättejä:)

Joogaa ja superruokaa

2011-04-13T11:32:00.007+03:00

Olen haaveillut joogakurssista jo pitkään. Ystävän suosituksesta päädyin Astanga Yoga Shalan Anne Nuotion ohjaamalle astangan alkeiskurssille. Lähdin hakemaan työkaluja arjen rauhoittamiseen, en niinkään fyysistä liikuntaa. Sain kurssilta paljon. Mielenkiintoista oli, ettei joogan jälkeen ollut nälkä, vaikka edellisestä ateriasta oli jo yli 7 h ja normaalisti silloin vedän sen kuuluisan lehmän karvoinen. Minulla ei ollut edes mitään mielitekoja. Vaikka olen tiennyt, että rauhoittuminen ja rentoutuminen auttaa syömisen hallinnassa, tästä huolimatta olin todella yllättynyt näin vahvasta vaikutuksesta. Jooga on tullut elämääni jäädäkseen ja tämän kokemukseni aion jakaa myös asiakkailleni.

Viime viikolla alkoi myös retki superfoodien maailmaan. Ei kovin syvällisesti, mutta yritystä nyt ainakin. Itella toi ison paketin, jossa oli goiji-marjaa, macaa, acaiaa, kookosöljyä, raakakaakaota muutamia mainitakseni. Ihan halpaa lysti ei ole, reilusti 100 euroa veloitettiin tililtä. Luin ja tutustuin, mitä olen hankkinut. Olen päättänyt olla avoin ja kokeilla, miten nämä asiat vaikuttavat minuun. Ei hätää, en aio käyttää tätä epätieteellistä kokeilua perusteluna puolesta tai vastaan, lähinnä tutkailen, miltä minusta tuntuu, miltä ne maistuu ja tarkkailen asiaa kokemusperäisesti.

Aloitin, ylläri ylläri, suklaalla. Valmispaketissa oli kaikki raaka-aineet ja ohjeet ja raakasuklaa oli helppo valmistaa. Kookosöljyn tuoksu oli i-ha-na. Suklaa hyvää, jo pienen määrän jälkeen ei tehnyt mieli lisää. Valmispaketin muotit oliva minun makuuni liian isoja. Huomasin jo miettiväni, mitä ensi kerralla laitaan suklaaseeni ja mistä käyn ostamassa pienempiä muotteja. Kyllä, tämä tuntuu hyvältä ja tulee hyvä mielikin, jatkan ehdottomasti. Eskarilaiseni antoi vinkin, että laita ensi kerralla myös maitoa, hän kun ei tykkään maitosuklaasta enemmän :). Saan siis ainakin toistaiseksi syödä suklaani ihan itse.

Erilaiset pähkinät, marjat ja smoothiet ovat kuuluneet ruokavaliooni jo pitkään. Hörhöviikolla sotkin joukkoon supereita. Ihan näin erittelemättä, sillä roiskin menemään ihan kunnolla, ilman kunnollista perehtymistä vaikutuksista. Kun katsoin reseptejä, huomasin, että maitotaloustuotteet ei ole pop kun tehdä superterveellisiä juomia, mutta valiolaisena kuitenkin sotkin jauheita maustamattoman jogurtin sekaan. Makua laitoin ekalla kerralla Hevishtoilla. Kamalaa oli. Toisella kerralla sain paremman liemen aikaiseksi, kun tajusin, ettei kannata sotkea niin montaa ja niin paljon kerralla. Lisäsin aamiaisjuomaani myös maustamatonta heraproteiinijauhetta niin aamupala oli valmis. Hyvää ja helppoa ja ennen kaikkea nopeaa. Toimi ainakin minulle. Olo on kylläinen, muttei yhtään turvonnut tai muuten tukala. Reseptejä on netti pullollaan, mutta kannattaa kokeilla omaa luovuutta.

Minun aamujuoma sisältää mm: suomalaisia pakastemustikoita tai mustaherukoita, manteleita tai cashew-pähkinöitä, makeuttamatonta mansikkasosetta, vettä, maustamatonta jogurttia, maustamatonta heraproteiinia, chlorellaa, macaa, acaiaa, goiji-marjaa. Kaikki siis sekaisin blenderillä. Maun mukaan olen joskus laittanut luomuhunajaa.

Karppaus kaappaa kaikki

2011-03-27T08:46:00.019+03:00

Löysin tekstin joka on kirjoitettu tammikuussa, mutten ole sitä jostain syystä julkaissut. Tämä on edelleen ajankohtainen aihe, sillä keskustelu hiilihydraateista jatkuu kahvipöydissä ja näkyy lounasravintolassa. Hiilihydraattien vähentäminen pysynyt puheenaiheena ja moni sanoo "karppaavansa”. Minulla nousee karvat pystyyn jo pelkästä sanasta. Ei siksi että vastustaisin niin henkeen ja vereen hiilihydraattien vähentämistä ja rasvan lisäämistä. Vaan siksi, että tämän sanan merkitys on minusta monelle aika pimennossa. Jos vähentää sokerin ja valkoisen vilja käyttöä ei se minusta ole karppaamista. Moni "kahvipöydässä" sanoo karppaavansa ja mutustelee samalla ruisleipää. En yleensä jaksa lähteä oikomaan, mutta on joku saanut luennon siitä, missä kaikkialla on hiilihydraatteja. Sinänsä on loistavaa, että ihmiset oikeasti miettivät hiilihydraattien määrää ja laatua, mutta ei se kyllä karppaamista ole, vaan usein ruokavalio on vain lähempänä suosituksia ja energian saanti lähempänä kulutusta. Kuten tiedämme, samalla kun välttää valkoista niin ruokavaliosta jäävät kaikki turhat herkut, laaduttomat ruuat ja juomat. Hyvä niin.

Olen huomannut, että ihmiset tietävät, että hiilareita on sokerissa, viljatuotteissa ja perunassa. Tosin ruisleipä ei aina pysy tässä mukana. Mutta useimmat eivät tule ajatelleeksi, että hedelmissä, marjoissa, ja maitotaloustuotteissa on myös hiilihydraatteja. Samoin niitä tulee kasviksista, pähkinöistä, siemenistä ja palkokasveista. Jos syö runsaasti hedelmiä, vaihtaa riisit, pastat ja perunat kasviksiin ja syö pari palaa ruisleipääkin, hiilareiden saanti on helposti lähellä 40 %. Se määrä on minusta kohtuullinen, vähemmän kuin suositukset, muttei painonhallitsijalle mikään huono määrä. Mutta ei tämä minusta ole mitään karppausta, sori vaan :). Moni onnistuu tällä maltillisella hiilihydraattien vähentämisellä pitämää painoa paremmin hallinnassa. Tällä tavoin koostettu ruokavalio, on useimmille myös sosiaalisessa mielessä helppo toteuttaa, eikä yleensä ravintoaineiden saannin suhteen tule haastetta (vrt. suosituksiin). Usein energian saanti pienenee, proteiinin ja rasvan saanti saattavat vähän lisääntyä, mutta todellisuudessa ei merkittävästi. Ja koska kasviksien, hedelmien ja usein myös maitotaloustuotteiden, käyttö lisääntyy, ruokavalio on usein aidosti terveellisempi kuin edeltäjänsä hiilarimössäruokailu.

On hyvä muistaa, että oikeassa karppauksessa rasvalla on keskeinen merkitys energian saannissa. Sitä tulee selvästi enemmän kuin virallisissa suosituksissa, yleensä yli 50 % energiasta on rasvaa. Tätä ei keskusteluissa useinkaan huomioida. Nykyään ihmiset ovat tottuneet niin vähärasvaiseen ruokavalioon, että mukakarppauksen tuloksena saattaa olla niin, että rasvaa tuleekin sopivasti, 30-40 %. Jos vielä syö pähkinöitä, siemeniä, kalaa ja kasviöljyjä laatukin menee kuten suositellaan.

Oikea karppaus on sitten oma lukunsa, ja siihen en nyt ota kantaa. Mutta en suostu antamaan karppaukselle kaikki positiivisia ruokavaliomuutoksia. Kaikki hiilihydraattien vähentäminen ja laadun parantaminen ei ole karppausta.

kuva: www.pronutritionist.net

Harmaata kinkkua

2011-03-25T18:46:00.010+02:00

Olen mielestäni aina syönyt melko vähälisäaineisesti. Nyt tämän mediakeskustelun myötä, olen tutkaillut, lähinnä mielenkiinnosta, pakkauksia tarkemmin. Tänään olin erityisen tiedostavana kaupassa. Tutkailin kaikkia paketteja, mitä ostoskärryyn latasin. Valiovalinnassa, työpaikkani henkilöstökaupassa, pääsin aika vähillä lisäaineilla: juustossa oli E509, Luomu jogurtissa sakeuttamisaineena pektiini ja tärkkelys sekä luontaista aromia. Tällä kertaa en ostanut lapsille heidän lempiviiliään enkä normijogurttia, niissä olisi sitten ollut enemmän lisäaineita.

Loput ruuasta ostin Prismasta, ja leikkelehyllyllä pysähdyin tutkailemaan tarkemmin. Kokemuksesta tiedän, että Vatajan kinkuista löytyy lisäaineeton vaihtoehto. Löysinkin paketin, mutta eka ajattelin, että onkohan tää pilalla kun on niin harmaata :). Onneksi nopeasti blondi muisti, että näinhän se on, jos ei lisätä nitriittejä. Vatajan kinkku pääsin ostoskärryyn, samoin kuin Korpelan saunapalvikinkku, joka olikin tutumman väristä, ja muutamat lisäaineet päälle.

Kauppakierros osoitti, että lähes kaikessa pakatussa ruuassa on jonkin verran säilöntäaineita, vaikka minä osta ns. laadukkaampia tuotteita, joiden ravitsemuksellinen laatu on kunnossa, eivätkä ole perinteisessä mielessä pitkälle jalostettuja. Minä en säilöntäaineista pelkää, sillä esim. E509 on kalsiumkloridi, eikä se vaikuta lainkaan pelottavalta, päivän vastoin. Jos oikeasti haluaa välttää kokonaan lisäaineista, vaatisi se todella itsetehtyä ruokaa ja tarkkoja valintoja sekä isompaa kauppalaskua. Kun huudellaan täysin lisäaineettoman ruuan perään, olisi hyvä miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaisi ja olisimmeko valmiita siihen elämäntapamuutokseen, jota tämä toisi mukanaan? Ja toisaalta kaupassa on nytkin lisäaineettomia elintarvikkeita ja tuotteita, valintoja voi tehdä jo nyt. Tuskin palaamme 60-70-luvulle, jolloin eineshylly oli aika lyhyt ja pikkukaupassakin oli lihatiski, jossa myytiin jauhelihan lisäksi mm. kieltä (muistan vieläkin miltä se näytti lasin painautuneena). Mutta toisaalta valinnan mahdollisuus on minusta kohtuullinen ja mahdollisuus on ostaa lisäaineetonta ruokaa. Ne vaan pitää löytää sieltä muiden tuotteiden seasta ja se saattaa olla kokemattomalle haastavaa.

Yllättäen tässäkin kannatan kultaista keskitietä. Säilöntäaineet ovat usein hyvinkin tarpeellisia, ja tuttujakin kuten vaikka pektiini ja sitruunahappo. Sen sijaan monet keinotekoiset maku-, väri-, makeutusaineet ja aromivahventeet ovat aika turhia. Mutta niitä ei tullutkaan kannettua kotiin, ja niiden välttäminen ei vaadi kohtuutonta vaivaa.

Ai, niin tottakai minä katsoin myös, mitä muut ostivat ja täytyy sanoa, että ne limu-, vanukas-, sipsi-, lihapulla-, nakki-, siideri-, keksi-, karkkiläjät kertovat omaa tarinaa kansalaisen ruokavaliosta. Siinä ei lisäaineet juurikaan paina, vaan haasteet ovat ihan toisaalla.

Kuva www.pronutritionist.net

MS-tauti ja ravitsemus

2011-03-12T08:51:00.005+02:00

Mediassa vellovassa lisäainekeskustelussa sivujokena on noussut sairauksien hoito ravinnolla ja erilaisilla superfoodeilla, äärimmilleen viritetyllä ruokavaliolla. Tästä omaa elämääni läheltä liippaa Olli Postin tarina MS-taudista paranemisesta ja sen ympärille muodostunut hypetys, ohjeistus ja yhteisö. Olen pintapuolisesti tutustunut tähän Viidakkomies sivustoon, mutta olen ymmärtänyt, että hänen mukaansa MS-tauti voidaan parantaa. Huikea väite, johon ainakin minä ihan todella kovasti tahtoisin uskoa. Samalla minun on ihan mahdotonta uskoa tähän. MS-tauti on kuulunut minun perheeni elämään, ihan pikkulikasta alkaen, olen nähnyt sen todella lohduttomat kasvot. Olen perehtynyt aiheeseen myös gradussani ja sen jälkeen tehnyt sivutoimisesti töitä MS-taudin parissa. Ravitsemuksella, ravintoaineilla, ruualla ja ravintolisillä on merkitys MS-taudin hoidossa, ehkä myös synnyssä.

Olen tavannut satoja MS-tautia sairastavia, niitä jotka kulkevat pyörätuolilla, toisaalta myös niitä joista ei ulos edes huomaa että ovat sairastaneet vuosikausia. Taudin luonteelle on tyypillistä aaltomaisuus, välillä on hyviä jaksoja ja välillä sängystä nouseminen on haastavaa. Jokainen potilas on yksilö ja sairauden etenemistä on vaikea arvioida. Koska taudin kulku on niin vaihteleva ja oireita tulee ja menee, on hyvin vaikeaa miettiä, mitkä asiat vaikuttavat sairauteen. Ehkä tämänkin takia tutkimuksia ravinnon vaikutuksista MS-tautiin on harmittavan vähän. D-vitamiinia tutkitaan nyt enemmän, sitä ennen rasvahapot ja antioksidantit ovat olleet mielenkiinnon kohteena. Kaipaisin todella lisää ravitsemustutkimusta, sillä kuitenkin aiemmista tutkimuksista nähdään viitteitä, että ravinnolla ja muillakin elämäntavoilla on vaikutusta ennen kaikkea sairauden etenemiseen. Koska MS-taudin syntymekanismia ei tunneta tarkkaan, eikä näin parantavaa hoitoakaan ole voitu kehittää, tutkimus keskittyy luonnollisesti näihin teemoihin. Mutta siitä huolimatta toivoisin, että resursseja olisi myös ravitsemustutkimuksiin, vaikka se on haastavaa ja aikaa vievää.

Koska MS-tautiin ei ole virallista parantavaa hoitoa, on aina tasaisin väliajoin vaihtoehtoisissa hoitomuodoissa nostettu esiin parantava hoito. Milloin se on ollut eläväravinto, gluteeniton ruokavalio, jättiannokset antioksidantteja tai joku ihan muu. Tiedän henkilöitä jotka ovat hyötyneet elävästä ravinnosta ja ovat noudattaneet sitä vuosia. Toisaalta elävä ravinto voi vielä ihmisen todella heikkoon kuntoon, jos asiaan ei ole perehtynyt kunnolla. Koska MS-taudin luonne on aaltomainen ja vaihtelee kovasti yksilöstä toiseen, on hyvin vaarallista vetää johtopäätöstä yhden henkilön kokemuksien perusteella. Mutta samalla kun puuttuu kunnollinen ravitsemustutkimus, on vaikea mennä tässä asiassa eteenpäin. Kun ei tutkita, miten voidaan saada niitä tärkeitä tuloksia ruokavalion merkityksestä? Samaan aikaan hoitavalla lääkärillä ei välttämättä ole tarjolla kuin fysioterapiaa ja oireita lievittävää lääkehoitoa, ymmärrän hyvin, että MS-tautia sairastava haluaa tarttua ihan jokaiseen oljenkorteen joka on tarjolla.

Ravinnolla on vaikutusta terveyteen ja MS-tautiin, siitä olen varma. En tässä käy läpi yksityiskohtaisesti tutkimuksia ja ohjeita, mutta minun selvityksien mukaan, ainakin D-vitamiinilla, omega-3-rasvahapoilla, maitohappobakteereilla, kuidulla, kasviksilla, gluteenilla, ateriarytmillä ja hiilihydraattien laadulla on merkitystä. MS-taudin oireet ovat moninaisia, mutta oireista fatiikki eli uupumus, erilaiset vatsavaivat, virtsanpidätysongelmat, toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat eniten ravitsemustilaan ja toisaalta ravinnolla voidaan vaikuttaa näihin oireisiin.

Minusta tässäkin kannattaa ainakin lähteä liikkeelle maltilla, miettiä, miten syö nyt, mitä siinä voisi maltilla muuttaa, miten se toteutuu arjessa ja omassa elämässä. Olin tähän kohtaan ajatellut linkittää aiemmin kirjoittamani yleisohjeen MS-tautia sairastavan ruokavaliosta, mutta huomasin, että Helsingin MS-nauvolan nettisivu-uudistuksen myötä juttuni olikin kadonnut. Palaan tähän teemaan vielä uudestaan ohjeiden kera.

Olli Postin oireettomuudesta olen todella vilpittömän iloinen. Ravitsemusterapeutti minussa, ei kuitenkaan suosittele Ollin ruokavaliota kaikille, vaikka kannustankin miettimään, mitä suuhunsa laittaa ja kokeilemaan, miten se vaikuttaa omaan oloon. Ruokavaliokokeilun pitää myös jatkua riittävän kauan, jotta voidaan oikeasti todeta sen vaikutukset MS-tautiin. Mutta olen myös MS-omainen, ja ymmärrän todella hyvin sen ajatuksen, joka syntyy, kun lukee ollipostien kokemuksia. Entä jos hän on oikeassa?

Lihavuuskirurgia ja ravitsemusterapia

2011-03-09T20:46:00.003+02:00

On mielenkiintoista seurata, miten blogiani luetaan. Ehkä yllättäen yhtenä kiinnostavimpana juttuna on ollut Epäonnistunut lihavuusleikkaus. Näen tilastoista, että sivulleni on ajauduttu Googlen kautta, hakusanoina on ollut mm. lihavuusleikkaus tai epäonnistunut lihavuusleikkaus. Epäonnistuneista lihavuusleikkauksista ei juurikaan kirjoiteta, ehkä siksi minun sivuni nousee esiin myös Googele-haulla. Toisaalta varmaan raflaava otsikko houkuttaa lukemaan, ehkä joku ajattele minun kertovan paljastuksia tai peräti kauhutarinoita. Niin tai näin, lihavuusleikkauksien ravitsemushoidosta puhutaan melko vähän julkisuudessa - ainakin ammattilaistasolla. Hoitokäytännöt ovat vielä aika hajanaisia eikä yhtenäistä ravitsemushoitolinjaa ole. Suomessakin on erilaisia suosituksia ruokailusta lihavuusleikkauksen jälkeen ja keskustelupalstoilta voi lukea, että ohjaus ei ole aina ollut kovinkaan laadukasta.

Itse olin vuoden vaihteeseen asti tiiviisti mukana Terveystalon lihavuusleikkaustiimissä . Koordinoin toimintaa ja annoin ravitsemusohjausta. Sain vaikutettua siihen, että Terveystalossa annetaan varmasti lähes eniten ravitsemusohjausta kuin missään muualla. Pääkirurgi tulee Norjasta ja samoin tiimin koulutus ja toimintamalli. Ravitsemusneuvonnassa ohjeet perustuvat norjalaisten pitkään kokemukseen ja heidän ammattitaitoonsa. Työ lihavuusleikattujen kanssa on erittäin palkitsevaa ja mielenkiintoista. Onneksi edelleen saan olla hiukan mukana, vaikka päävastuun olen jo ymmärtänyt antaa muille :)

Lihavuusleikkauksia on erityyppisiä, minulla on kokemusta lähinnä gastic by pass - leikkaustyypistä, jossa vatsalaukku käytännössä poistetaan ja osa ohutsuolesta ohitetaan. Tämän jälkeen ruokavalion muututtava merkittävästi, jotta saadaan riittävästi ravintoa ja toisaalta jotta saadaan kaikki hyöty (pysyvä laihtuminen) leikkauksesta.

Lihavuusleikkauksen jälkeen ruokavalio tulee muuttaa pysyvästi. Tärkeintä on syödä säännöllisesti ja pieniä aterioita. Suuria annoksia ei tosin pystykään syömään. Annoskoko vaihtelee 1-3 dl ja aterioita tulee päivässä 6-8. Juominen tapahtuu yleensä aterioiden välillä. Koska ruokamäärät ovat pieniä, tulee huolehtia riittävästä ravintoaineiden saannista. Vitamiini- ja kivennäisainelisä onkin loppuelämän hoito, samoin kuin B12 vitamiinipistos. Riittävä proteiinin saanti on ruokavalion kulmakivi eli kalaa, kanaa, lihaa, kanamunaa tai maitotaloustuotteita käytännössä lähes joka aterialla. Proteiinin tarve on pysyy leikkauksen jälkeenkin ennallaan, joten ruokailu on varsikin alussa hyvin proteiinipainotteista. Lisäksi hiukan kasviksia ja rasvaa. Rasvan saanti jää monella niukaksi, he kun ovat tottuneet syömään ennen leikkausta vähärasvaisesti. Rasva lisäämisestä puhutaan varmaan 80 % :n kanssa ensimmäisellä seurantakäynnillä. Jos proteiinia ja/tai rasvaa ei tule tarpeeksi, usein se näkyy myös siinä, ettei paino laskekaan niin vauhdikkaasti tai lasku saattaa jopa pysähtyä. On myös tärkeää, että energiaa tulee kohtuullisesti eikä liian vähän. Hyvä taso on 1200 -1500 kcal, mutta 1000 kcal on ehdoton takaraja. Liian niukka energian saanti näkyy myös painon laskun hidastumisena.

Gastric by pass leikkauksen jälkeen sokerinsieto ja mieliteot katoavat todella tehokkaasti. Myös muiden hiilihydraattien syöminen vähenee ja monen ei esimerkiksi tee mieli ollenkaan leipää. Sokeri ja nopeat hiilihydraatit aiheuttavat monelle huonon olon, eikä niitä luonnollisesti senkään takia tee mieli. Hiilihydraattien määrä jää väkisin pieneksi, kun pyrkii syömään riittävästi proteiinia ja rasvaa sekä edes jonkin verran kasviksia. Toki aamupuurot tai leivät kuuluvat monen ruokavalioon ja jonkin verran myös aterioilla riisiä, perunaa tai pastaa. Kuidun saanti on kuitenkin melko niukkaa. Olenkin miettinyt, että miten tähän niukkaan hiilihydraattien ja kuidun saantiin tulisi suhtautua. Toisaalta kun suurimmalla osalla vatsa toimii hyvin, niin en ole ottanut siitä suurta murhetta. Kuiduista kuitenkin meuhkataan aika paljon, onko kukaan tutkinut onko lihavuusleikatuilla suurentunut riski sairastua vaikka suolistosyöpiin? Yleisesti ainakin syöpäriski pienenee merkittävästi leikkauksen jälkeen. Verensokeritkin leikatuilla palaavat normaalitasoille lähes 80%:sti, siihen ainakaan kuiduilla ole vaikutusta.

Kokemukseni mukaan lihavuusleikatun ruokavalio on yleensä vähähiilihydraattista ja melko niukkakuituista, vaikka hiilihydraattien laatu on hyvää. Ruokavaliossa on hyvin vähän sokeria ja suhteessa paljon proteiinia (muttei kuitenkaan määrällisesti). Energian saanti on myös niukkaa (noin 1000-1600 kcal). Jos ajatellaan sitten yleisiä suosituksia, ei tälläistä ruokavaliota saa virallinen asiantuntija ohjata, jos ei ole leikattu. Tutkimus ja käytäntö osoittavat, lihavuusleikkaus ja sitä seuraava laihtuminen tuo merkittäviä terveyshyötyjä. Vaikka lihavuusleikkauksia on tutkittu melko paljon, en ole törmännyt tutkimukseen, jossa selvitettäisiin leikattujen ruokavaliota vuosien jälkeen. Eroavatko ne kovasti toisistaan, ja miten ruokavalio koostuu ja onko ruokavaliolla yhteyttä lopulliseen laihtumistulokseen?

Koen työssäni jonkinlaista ristiriitaa ohjausperusteiden valinnassa. Leikattujen neuvonnassa lähtökohta on riittävä ravintoaineiden saanti ja toisaalta vahvasti heidän kokemukset (leipää ei voi syödä kun tulee heikko-olo jne.). Heidän kohdalla ei olla huolissaan kuitujen määrällisestä saannista. Mutta lihavuusleikatuilla on kuitenkin suurin osa suolesta jäljellä, joten minun pieneen päähäni ei mahdu, miten heidän kohdalla kuidut ja hiilihydraatit ovat lähes sivuutettu asia, vaikka valtaväestölle niitä painotetaan. On siis eettisesti oikein ohjata lihavuusleikattua vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, mutta jos uskallan neuvoa näin ei-leikatuille, toimin vastoin ammattikuntani pyhiä periaatteita. Vaikka ruokavalion muutoksissa on toki kyse niin monesta muustakin asiasta, voisin kuitenkin kuvitella, että joku leikkausjonossa voisi hyötyä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ja saattaisi pystyä muuttamaan elämäntapojaan pysyvästi, jos saisi kunnon ohjausta ja riittävän pitkää seurantaa (leikkauksen hinnalla saisi aika monta yksilö- saati ryhmäohjausta).

Minä kuulisin mielelläni kollegoiden ja muiden viisaiden ihmisten ajatuksia tästä aiheesta, miten te olette ratkaisseet asian ja pitäisikö oikeasti olla huolissaan? Olenko ainoa joka kokee tässä ristiriitaa ja tietämättömyyttä?

Ei liikunnalla voi laihtua, ihan turhaa liikkua?

2011-02-26T12:32:00.000+02:00

Meille on vahvasti juurrutettu ajatus, että ravinnolla on suurempi merkitys laihtumisessa kuin liikunnalla. Usein käytetään prosenttiosuuksia 80/20 kuvaamaan, miten tärkeä ruokavalio on. Moni on todennut tämän myös käytännössä: aktiivinen liikkuminen ei välttämättä laske painoa. Mutta toisaalta tiedetään tutkimuksista, että onnistuneet painonhallitsijat liikkuvat päivittäin tunnin verran - vähintään. Minusta tässä on jonkilainen ristiriita, vai onko kuitenkaan?

Vastaanotolla kuulen todella usein asiakkaalta, että liikunta ei ainakaan auta laihtumaan. Joskus ehdotan, että liikuntaa olisi hyvä lisätä, asiakas saattaa kieltäytyä "kun ei siitä kumminkaan ole mitään hyötyä". Insinöörityyppi kertoo minulle, miten paljon mikäkin liikuntalaji kuluttaa energiaa ja ettei hän mitenkään pysty liikkumaan niin paljon, että laihtuisi. Minulta myös kysytään, onko pakko liikkua, jos haluaa laihtua? No, ei tietenkään ole pakko, niinkuin ei ole pakko syödä salaattiakaan laihtuakseen. Mutta olisiko viisasta harrastaa liikuntaa, olla aktiivinen ja liikkua liikkumisen ilosta. Vastaus on yksinkertainen: Kyllä!

Minä olen miettinyt, miksi liikunnan vaikutusta laihtumiseen vähätellään? Toki ymmärrään, että levy suklaata menee kurkusta alas aika nopeasti, mutta sen kuluttaminen, vaikka kävelemällä, vie aikaa helposti monta tuntia. Entä jos ajatellaan toisella tapaa. Jos käymme kuntoliikkumassa 3 h viikossa, se ei lisää merkittävästi energiankulutusta. Jos sen lisäksi kulkee portaita, ottaa ylimääräisiä askelia ja muutenkin tarttuu liikuntamahdollisuuksiin päivän aikana, sillä on jo useimmille merkitystä. No, tämä kuuluisa hyötyliikunta on tuttua, mutta monikin unohtaa sen, kun puhutaan liikunnan vaikutuksesta painoon. Ne turhat portaat tai ylimääräiset askeleet lisäävät energiankulutusta, mutta harvalla ihan merkittävästi ruokahalua. Ruokahalun lisääntyminen on monen asiakaan mielestä se liikkumisen huono puoli. Mutta tähänkin voi vaikuttaa, yllättäen, ruokavaliolla ja myös hiukan liikunnan teholla.

Liikunnan yksi tärkein hyöty laihtumisessa ja painonhallinnassa on lihaskunnon kasvattaminen. Lihakset ovat aktiivista kudosta ja ylläpitämällä tai parantamalla lihaskuntoa parannetaan merkittävästi myös perusaineenvaihduntaa. Laihtuessa luonnollisesti perusaineenvaihdunta hidastuu pysyvästi ja silloin hyvä lihaskunto on entistä tärkempää. Laihtuessa lihasmassan pienemiseen vaikuttaa paitsi laihtumisnopeus, mutta myös lihaskuntoliikunnan määrä, ja ruokavalion proteiinipitoisuus. Vaaka ei olekaan paras mittari kun mietitään kokonaisuuden kannalta hyvinvointia. Erityisesti naiset tuntuvat karsastavan lihaskuntoharjoittelua, vaikka moni heistä hyötyisi lihaskuntoliikunnasta. Siitä huolimatta edelleen usein he miettivät vain painoaan. Kun lihaskudos pienenee ikääntymisen myötä ja jos samalla vielä laihdutaan, saattaa lopputulos olla ns. laiha läski. Silloin painoindeksi on normaali, mutta rasvakudosta onkin sitten suhteessa paljon. Terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin kannalta lihaksien säilyttäminen tai jopa kasvattaminen on ihan ykkösjuttu. Sen sijaan ylipaino ei ole yleensä niin suuri riski kuin ajatellaan. Kun lihaskunto on hyvä, keho on myös ulkoisesti kauniimpi eikä laihduttaminen ole esteettisistäkään syistä tarpeen.

Liikkuminen vaikuttaa myös positiivisesti mielialaan ja vähentään näin tarvetta lohdutella itseään herkuilla. Moni asiakas kertoo, että liikunta vie pois mielitekoja ja auttaa hallitsemaan syömistä. Tätä voidaan selittään monella ihan hormonitason muutoksella, mutta usein liikunnasta tulee hyvä olo jo yksin sen takia, että on tyytyväinen, että on lähtenyt liikkeelle.
Liikunnan kautta voi harjoittaa kehotietoisuutta: joogat ja asahit voivat toimia todellisina mielenhallintalajeina. No, toki niitäkin voi vain suorittaa, mutta jos oivaltaa kokonaisvaltaisen harjoittelun, niin liikunnan vaikutukset ovat paljon laajemmat kuin fyysinen kunto. Kehotietoisuutta voi lisätä lähes mihin lajiin tahansa, vaikka vesijuostessa, metsässä kävellessä tai venytellessä se onnistuu helposti. Kehotietoisuuden kautta omasta kehosta on helpompi oppia pitämään ja saattaa huomata, ettei laihduttaminen ole tarpeen, vaan tärkeämpää on kokonaisvaltainen hyvä olo.

Liikunta auttaa stressinhallintaan ja moni on huomannut, että murheet on viisaampaa karistaa lenkkipolulle, kuin vetää levyllinen suklaata. Kun kuuntelen paljon liikkuvan ihmisen motiiveja, nousee esille usein muut asiat kuin kalorinkulutus ja suoritus. Retket perheen kanssa, pitkä hiihtolenkki aurinkoisessa kevätsäässä tai vaikka lumikenkäreissu antavat voimavaroja arkeen, joiden avulla jaksaa sitten huonommankin päivän.

Minä lähden tästä lataamaan akkujani hiihtoladulle. Seuraavan kerran kun sinä lähdet liikkumaan, mieti miltä se tuntuu ja millaisia ajatuksia ja tunteita nousee esille ja toisaalta millaisella mielellä palaat kotiin?

Vaikuttamisen vaikeus

2011-02-11T07:44:00.000+02:00

Netissä, tai somessa niinkuin nykyään usein puhutaan, on mielipiteen julkituominen on helppoa. Usein mielipiteen saa läpi, ilman suodatusta. Joskus joutuu tulkitsemaan hassun näköisiä kirjaimia, ja joskus moderaattori hiukan suodattaa, ettei suoraa huutoa hauku ja kiroile. Kokeilin pari viikko sitten perinteisiä keinoja saada äänenin kuuluviin. En sentään tarttunut kynään, mutta kirjoitin mielipidevastineen sanomalehteen, Hesariin. Vastineessa kerroin huolestuneelle lääkärille, ettei heidän eikä hoitajienkaan tarvitsisi yksin kantaa vastuuta ravitsemusneuvonnasta. Yritin olla lyhyt ja ytimekäs ja ihanat kollegat vielä auttoivat minua. Saatiin nopeasti aikaiseksi vastine ja ajatus oli nostaa esille, että meitä ravitsemusterapeutteja on liian vähän eikä terveydenhuollon ammattilaiset tunne meitä. 2300 kirjaimen juttu oli kuitenkin liian pitkä, tulisi olla alle 2000. Yritin lyhentää, mutta ei riittänyt. Tämän kokemuksen myötä mietin, kuinka kansalaisen mahdollisuus mielipiteiden jakamiseen on vuosien aikana muuttunut paljon. Ennen oli vain Kansanradio ja hyvällä onnella mielipidekirjoitus julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä, jos toimittaja niin tahtoi. Nyt somessa saa helposti tuotua esille omana kantansa ja voi herättää keskustelua itseään koskettavasta aiheesta. Olen aina arvostanut, että syntyy keskustelua. Ettei ole vain yhtä totuutta ja jokainen saa sanoa asiasta mielipiteensä. Mutta kuten kaikki tiedämme, on tällä kaikella mahdollisuudella on se toinen puoli. Asiallisen mielipiteen rinnalla kulkee asiaton haukkuminen jopa solvaaminen. Sannan soppa -blogissa on keskusteltu tästäkin aiheesta. Blogissa on keskuskusteltu, miten ravitsemusasiantuntijoita arvostellaan ja haukutaan kovalla kädellä henkilökohtaisella tasolla. Samaan aikanaan kun Mari Kiviniemeä on tituleerattu kokovartaloministeriksi, näen tässä paljon laajemman asian. (Tämä on tietenkin myös naiskysymys, miten naisten asema on edelleen erilainen kuin miesten). Mutta eikö aina ole arvosteltu vallanpitäjiä? Ja minusta asiantuntijat medissa edustavat valtaa, sillä he saavaat jakaa omaa näkemystään ja mielipidettään julkisesti.

Olen ollut mielipiteitteni ja neuvojeni kanssa julkisesti esillä kohta viisi vuotta. Keväällä 2006 laseerattiin Keventäjät, jossa me asiantuntijat olimme (olemme) näkyvästi esillä mainoksista lähtien. Muistan kun minulta kysyttiin, olenko valmis myös siihen julkisuuteen, jota näkyvyys telkkarissa tuo. Ajattelin olevani. Olin kyllä valmis siihen, ettei minun kanssa olla samaa mieltä ja se tuodaan esille. Mutta en kuitenkaan ollut valmis siihen, että minua kutsutaan peräteipiksi, idiootiksi tai muuten vaan mauttomaksi, sen takia, mitä mieltä olen vaikka hiilihydraateista. Matkan varrella olen oppinut suodattamaan henkilökohtaisen kritiikin. Mutta välillä todella mietin, mitä ihmettä ihmisen mielessä liikkuu, jos haukutaan asiantuntijan ulkönäköä, painoa tai vaikka per... takapuolen kokoa ja verrataan sitä pätevyyteen. Jossain vaiheessa on tuntunut siltä, että antaa olla, en jaksa lähteä tähän leikkiin. Mutta en halua olla asiantuntija norsunluuntornissa, siksi haluan olla myös somessa ja verkossa. "Oikeassa elämässä" kohtaan ihmisiä vertaisena kasvokkain ja molemmilla on nimi. Netissä sen sijaan toinen voi piiloutua ja huudella sieltä hävyttömyyksiä. Tuntuu epäreilulta, ettemme ole tasavertaisia. Asiantuntijuus verkossa on aivan eriasia kuin työ asiantuntijana oikeassa maailmassa. Työni mielekkyys ja merkityksellisyys tulee kokemuksista ja kohtaamisista kasvokkain. Siitä tunteesta, että tapaamisesta oli hyötyä ja se herätti ajatuksia. Somessa toimiminen on meille asiantuntijoille suhteellisen uutta ja se vaatii oman asiantuntijuuden uudelleen määrittelyä. Vaaditaan heittäytymistä ja toisaalta myös uskallusta olla epätäydellinen. Ja taitoa pitää mielessä, ettei omaa arvoa tai asiantutijuutta mitata somessa.

Vaikka yritän suodattaa pois kommentit, jotka eivät liity asiaan, ei se ole täysin mahdollista. Varsinkin Keventäjien alkaessa, sain luonnollisesti läheisiltäni huomiota, kun naama näkyi telkkarissa. Hassua oli, että moni kertoi minulle, että olitpa nätti tai sinulla oli kivat vaatteet, meikki tai tukka. Se oli todella hämmentävää, sillä harva kommentoi, mitä olin sanonut tai mistä aiheesta olin puhunut. Siitä lähtien olen vitsaillut, ettei ole mitään väliä mitä sanoo, vaan miltä näyttää. Lehdessä tai telkkarissa kuvat ovatkin tärkeitä ja niihin kiinnittämme aina ensin huomiota. Silti tuntui todella käsittämättömältä, että ulkonäköni oli päällimäiseksi mieleen jäänyt asia. Nykyään tilanne on tosin toinen, sillä harva lähipiirissä kommentoi minun näkyvyyttäni mediassa, mutta ilahduttavaa on että, jos joku kommentoi, niin usein enemmän asiasisältöä kuin tukkaani. Mitähän tämä mahtaa kertoa? Olinko minä silloin viisi vuotta sitten nuori ja nätti, mutta sanomani tyhjänpäiväistä vai oleko nyt sen verran rupsahtanut kohta keski-ikänen, ettei ulkonäköä voi hyvällä tahdollakaan kehua :)? Ei tarvitse vastata. Luulen, että tämä on edelleen naisasiantuntijoiden arkipäivää, miehetkin toki saavat osansa, mutta ainakaan mediassa ei keskustella Stubbin vartalopätevyydestä.

PS. Keventäjä hallitsee syömistä - kirja on kaupoissa. Siinä on vain yksi kuva minusta, ja kyllä harmittaa kun olivat valinneet niin huonon otoksen!

Psykologista painonhallintaa

2011-01-31T21:57:00.001+02:00

Ajan kulun huomaa paitsi siitä, että nuorinkin lapsi on ilmoitettu kouluun, mutta myös siitä, että tänä vuonna tulee kuluneeksi jo 10 vuotta valmistumisestani. 15 vuotta sitten aloitin opinnot ja oppiminen jatkuu edelleen. Viime viikolla tapasin yhden ammattilliseen oppimiseeni ja oivaltamiseeni eniten vaikuttaneista henkilöistä: Raimo Lappalaisen. Oikeastaan en ole edes aiemmin ymmärtänyt, miten merkittävästi hän on vaikuttanut työhöni. Moni muukin henkilö on vaikuttanut uraani, mutta ehkä vahvin käännekohta on ollut Raimo Lappalaisen koulutus Psykologinen painonhallinta. Ennen koulutusta olin miettinyt todella paljon ohjausmenetelmiä ja olin aika väsynyt ns. toivottomiin painon kanssa taisteleviin. Tuntui, että minulla oli kovin vähän annettavaa heille. Kun luin ensimmäisen Lappalaisen opuksen, sain suuren oivalluksen. Ymmärsin, ettei vastaus löydy lautasmallista, vaan on uskallettava lähteä syvemmälle. Raimon kurssilla sain työkaluja, joita pääsin kokeilemaan käytännössä. Hyvin pian huomasin, että muutos on mahdollista ja tunnelin päässä on valoa. Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa kurssin jälkeen, mutta suunta löytyi silloin. Koen joka päivä kehittyväni ohjaajana ja saan edelleen oivalluksia. Sovellan kongnitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian malleja ohjauksessa niin ryhmässä kuin yksilötasollakin. Nykyisessä työssäni toimintamallit ovat syventyneet ja ensimmäistä kertaa elämässäni koko työyhteistö toimii samaan suuntaan. On helpompi ohjata ja valmentaa kun saa tukea kollegoilta ja tietää, että kaikilla on samanlainen toiminta-ajatus.

Tapasin Raimon erään tutkimushankkeen aloitusseminaarissa ja päädyimme kahville samaan pöytään. Hetken mielijohteesta kiitin häntä tästä vuosien takaisesta kurssista ja kerroin, miten se minuun oli vaikuttanut. En tiedä, miltä palaute hänestä tuntui, mutta minulle oli tärkeää kertoa se hänelle. Vielä enemmän ilahduin kun muutaman päivän päästä tapaamisesta posti toi Raimo ja Päivi Lappalaisen uuden kirja Painon ja mielen psykologiaa. Kirja on saanut alkunsa ja pohjautuu pääkohdiltaan juuri Psykologinen painonhallinta -koulutuksiin. Opusta lukiessa oli hienoa huomata, että olen omaksunut monet menetelmät sujuvaksi osaksi ohjausta, eikä minun tarvitse niintä erityisesti miettiä. Muistin, että alussa näin ei ollut, vaan jouduin silloin todella pinnistelemään, ettei terveysvalistaja minussa noussut esiin. Suosittelen kirjaa lämpimästi jokaiselle painonhallinnan parissa toimiville.

Hallitse, älä kieltäydy, valitse, älä kontrolloi, rajoita

2011-01-08T10:55:00.005+02:00

Tammikuu lounaskeskustelut vaihtuvat väkisinkin syömisen hallintaa, laihduttamiseen ja erilaisiin -ton kuureihin. Eilen keskustelimme neuvosta, ettei ole viisasta kieltää itseltään herkkuja tai ruokia, joita todella tekee mieli. Mutta toisaalta kehotetaan sanomaan ei ja erottamaan arki ja juhla. Huomasimme, että meillä kaikilla on eri käsitys siitä, miten miellämme kieltäytymisen ja kontrollin. Myös asiakkaiden kanssa olen huomannut, Patrik Borgin käsite "rento painonhallinta" on saanut melko erilaiset toiminta muodot, riippuen henkilöstä. Ajatus on loistava, mutta toiselle rentous tarkoittaa sitä, että syön kun tekee mieli ja mitä tekee. Ja niinhän se ei mene. Olemme kielen vankeja ja koska joka tilanteessa me emme voi määrittää jokaista käsitettä ja sanaa, neuvot, ohjeet ja keskustelu voidaan käsittää hyvin eri tavalla ihmisestä toiseen.

Totesimme lounaspöydässä, että jokainen meistä normaalipainoisista joutuu kieltäytymään ja rajoittamaan syömistä, jotta paino ei nousisi. Jos menisimme sen mukaan, mitä tekisi mieli, niin ruokavalio ei pysyisi ihan suosituksissa (oikeastaan ei sinne päinkään). Viimeksi eilen tosin luin Ravitsemuskatsauksesta, että syömisen rajoittaminen näyttää olevan hyväksi ylipainoisille tai lihaville, mutta normaalipainoisilla se näyttää olevan vain haitaksi. Kun sitten mietitään, mitä minä ajattelen syömisen rajoittamiselle, kieltäytymisellä ja kotrolloinnilla, luulen, että tutkijat ovat tarkoittaneet jotain muuta. Vesijuostessa työpäivän jälkeen oivalsin, että ehkä minä kuitenkin vain valitsen. Valitsen salaatin. Teen tietoisen valinnan, etten syö rahkapiirakkaa. Valitsen keiton hampurilaisen sijaan. Teen valinnan, etten syö suklaata tänään. Miksi valitsen? En ainakaan automaattisesti sisäisen kontrollimekanismin avulla, joka ymmärtää "mikä minulle on hyväksi". Valitsen tietoisesti ajatellen kokonaisuutta ja mikä minulle on tärkeää. Käytännössä minä rajoitan ruuan määrää ja laatua. Mietin päivittäin, mitä syön ja kuinka paljon. Valitsen ja mietin mikä on minulle hyväksi isossa kokonaisuudessa, en mene sen mukaan, mitä mieli halajaa juuri nyt. Jätän kaupassa suklaapatukan ostamatta, koska teidän että nyt minulla on nälkä ja ruoka odottaa kotona. Helppoa se ei ole, mutta pidän kädet tiukasti taskussa ja mietin mitä haluan todellisuudessa, tämän mieliteon takana. Eikö tämä ole kuitenkin sitä syömisen rajoittamista, kontrollointia, kieltäytymistä? On, mutta ehkä ero on terveen ja sairaan rajoittamisen välillä on se, että minä sallin itselleni herkkuja ajoittain, voin syödä juhlissa kakkua ja nauttia välillä siitä suklaasta. Onkin aika vaikeaa määrittää, mikä on viisasta rajoittamista ja milloin rajoittaminen menee yli. Tiedämme tutkimuksista, että kiellot toimivat psykologisessa mielessä huonosti. Sanavalinnat ovatkin tärkeitä. Jos kieltojen sijaan valitsee, tekee tietoisia päätöksiä, muuttuu toiminta myönteisemmäksi ja näin se saattaa olla muutoksen kannalta parempi juttu. Vaikka todellisuudessa valinnat tehdään samoin perustein kun kieltäytyminen ja kontrollointi.

Mielenkiintoista on myös miten silkka kieltäytyminen muuttuu. Aikoinaan nuorena söin lihapiirakoita, munkkeja ja viinereitä ihan hyvällä ruokahalulla. Ne oli hyviä ja ne maistui. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei ne kuulu ainakaan ravitsemustieteen opiskelijan ruokavalioon ja kielsin ne itseltäni, vedoten terveellisyyteen (ja maineeseen ;)). Nykyään voin hyvin kieltäytyä kohteliaasti minulle tarjoittavista voitaikinaleivonnaisista ja munkeista, sanomalla, etten pidä niistä. En oikeasti pidä, mutta miksi en? Sisäinen puhe toimii, ensin olen ulkoisesti kontrolloinut ja vähitellen sen on kääntynyt sisäiseksi puheeksi ja nyt ollaan tässä. Olen kyllä kokeillut, että jos annan luvan, tykkäisinkö oikeasti näistä "kielletyistä herkuista". Täytyy sanoa, etten pysty syömään kokonaista munkkia ja Kuopion torin lihapiirakkaa, mutta kyllä ne maistuvat ihan hyvälle :). Edelleen en osta, enkä käytä, koska ei tee mieli, mutten voi sanoa, ettenkö tykkäisiä. Helposti voisin oppia myös haluamaan niitä oikein kovasti. Sisäinen puhe on aika vaarallista, sillä se vaikuttaa oikeasti.

Minusta tärkeää on myös, miltä valinnat tuntuvat. Jos kokoajan on sellainen tunne, että joutuu luopumaan itselle tärkeistä asiosta ja ruokailun on yhtä kiristystä, ei varmasti olla oikealla tiellä. Tässä tullaan taas aiheeseen, josta olen kirjoittanut ennenkin: sisäinen motivaatio, arvot ja tavoitteet. Valinnat ja kieltäymykset tuntuvat mielekkäiltä, jos ne tukevat itselle tärkeitä asioita ja niistä on hyötyä jollain muulla elämän osalla. Ulkopuolisen voi olla vaikeaa ymmärtää, miksi fitnessurheilija syö niin yksitoikkoisesti ja on valmis luopumaan meidän mielestä monesta ihanasta asiasta. Mutta hän näkee varmasti asian hyvin toisella tavalla. Joskus minusta tuntuu, että on helpompi hyväkysyä eettisin perustein tehdyt ruokavaliorajoitukset (vaikka kasvissyönti), mutta muista syistä tehdyt tietoiset valinnat, vaikka hiilihydraattien rajoittaminen, on paljon vaikeampaa ymmärtää. Ulkopuolisen kannattaakin miettiä tarkkaan, ennenkuin arvosteleen toisen valintoja.

Makeisvero

2011-01-02T17:37:00.001+02:00

Eilen astui voimaan uusi makeisvero. Ensikuulemalta ajattelin, että hieno homma. Mutta kun tarkemmin selvitin asiaan, en enää ollut niin innoissani. En tiedä, miten vero näkyy käytännössä, mutta veron piiriin kuuluvien tuotteiden valinta ei ole mennyt ihan nappiin. Veron piiriin kuuluvat makeiset ja niiden kaltaiset valmisteet, suklaa ja kaakaota sisältävät tuotteet, jäätelö ja mehujäät sekä muut jäädytetyt valmisteet. Tämä tarkoittaa, että veron ulkopuolelle jäävät keksit, vanukkaat, makeat leivonnaiset ja sokeri itsessään. Kuten tiedämme, moni keksi on oikeastaan suklaapatukka erilaisessa kääreessä ja useimmat vanukkaat eivät makeudeltaan eroa pätkääkään jäätelöstä. Ymmärrän toki, että johonkin on raja vedettävä, mutta moni suklaapatukka on jo nyt löytänyt tiensä keksihyllyyn (Suffelista Fanipala). Tämä suuntaus varmasti jatkuu.

Iltasanomien uutisen mukaan makeisvero kolahtaa myös proteiinipatukoihin, proteiini- ja palautusjuomiin sekä -jauheisin. Koska veron ulkopuolelle jää laihdutustuotteet, toivon, että näiden proteiinijuttujen kanssa olisi tehty samoin. Muutenhan kilpailu on aika vääristynyttä. Mietin, että mihinkähän sarjaan kuuluvat myslipatukat? Luultavasti kekseihin, ainakin siellä hyllyssä ne ovat. Jos minun tulkintani menevät oikein, myslipatukoita ja nutriletteja myydään vanhaan hintaa ja proteiinipatukoihin lisätään lähes euro kilohintaan lisää. Ravitsemuksellisesti tässä erottelussa ei ole mitään logiikkaa, eikä vie nykyistä tilannetta yhtään parempaan suuntaan. Fakta kuitenkin on, että proteiini pitää paremmin nälkää ja vaikka siinä olisikin suklaata mukana, on se usein niin paljon parempi vaihtoehto kuin myslipatukka tai välipalakeksi saati suklaapatukka. Proteiini- ja palautusjauheiden suhteen toivon todella, että ne ainakin pääsevät pois verosta, sillä siinä ei ole mitään perustelua. Kun katsotaan vaikka Leader proteiinjauhetta, ei sitä voi kyllä mitenkään verrata makeisiin, suklaaseen tai kaakaoon. En usko, että kovin moni vähentää veron takia proteiinijuominen- tai patukoiden käyttämistä, mutta joka tapauksessa veroa suunnitellessa olisi pitänyt miettiä tarkemmin, mitä ajetaan takaa ja mitä tuotteita verotetaan. Toivon todella, että tämä epäkohta korjataan, kun se huomataan. Sillä vaikka Iltasanomat uutisoi, että vero kolahtaa bodareihin, voin sanoa, että se kolahtaa ihan tavallisiin painonhallitsijoihin ja reissaajiin, jotka yrittävät syödä terveellisemmin myös kiireessä ja jotka ovat huomanneet, että proteiini pitää nälän paremmin poissa kun hiilarimössö.

Joulu on ohi ja edessä uusi uljas vuosi

2010-12-31T11:41:00.003+02:00

Joulun välipäivät ovat työn kannalta helppoja, lähinnä kirjallisia juttuja voi tehdä, mutta asiakkaskontakteja ei ole. Ikäänkuin tyyntä myrskyn edellä. Tammikuussa se sitten taas alkaa, vuoden paras elämäntapamuutossesonki. Minusta tämä toisaalta käsittämätöntä ja toisaalta aika hassua. Tähän kausiajatteluun tarttuu myös media. Oma kirjanikin ilmestyy tammikuussa, toinen vaihtoehto olisi ollut syksyllä. Kun tavoiteena on myydä kirjaa, on tärkeää ottaa varman päälle. Mutta siitä huolimatta minua ärsyttää, että ajattelemme, että jokin aika on toista parempi miettiä omaa hyvinvointiaan. Tottuuden tiedämme me kaikki, jos painoa pitää pudottaa on edessä myös ne haastavammat ajat (kaikki ne loput 9 kk vuodesta) ja jos on painonhallitsija, joutuu edes vähän tarkkailemaan pitkin vuotta. Nukkua ei voi varastoon, eikä vuoden liikuntaa voi suorittaa kuukaudessa. Vaikka me tiedämme tämän, silti on ehkä mukava ajatella, että hyvinvoinnin ylläpito tai sen edistäminen olisi projekti, joka alkaa tammi-, touko- tai elokuussa ja päättyy - niin no - joillakin jo viikon kuluttua, monilla jo ennen seuraavaa kuuta. Tämä vuodesta toiseen toistuva kierto ja siitä seuraava jatkuva huono-omatunto tai epäonnistumisen tunne, vie elämänlaatua ja -iloa. Vai pitäisikö vain hyväksyä, että tässä projektielämässä ja kvartaalitaloudessa on mahdotonta ajatella pidemmälle ja kaikella on deadlinensa?

Uudessa kirjassani Keventäjä hallitsee syömistä yritän hiukan innostaa lukijoita ajatukseen syömisen hallinnasta, ikuisen laihduttamisen lopettamisesta ja oivalluksesta löytää itselle sopiva tapa syödä ja edistää omaa hyvinvointia. Voisimme unohtaa tiukat rajat, projektit ja miettiä, mikä paino on minulle hyvä ja missä kunnossa kehoni jaksaa toimia ja tehdä niitä asioita, joita pääkoppa tahtoo. Kirjani ei ole mitenkään syvääluotaava teos,vaan pikemminkin työkirjamainen opus, jonka toivon todella innostavan miettimään omaa elämää vähän laajemmin kuin vaa'an tasolla.

Laihduttamisen ja kituuttamisen sijaan, kannustan siis ensivuonna pohtimaan omaa hyvinvointia laajemmin, ja miettimään, mitä elämältä tahtoo ja miten voisi vaikuttaa omaan oloon. Unohdettaisiin selitykset ja mietittäisiin, mihin voin vaikuttaa ja mitkä asiat on vain hyväksyttävä. Motivaatio lähtee omista arvoista ja siitä että tykkää itsestään.

Vuosi 2010 on ollut mielenkiintoista ravitsemusksen saralla. Toivon, että keskustelu ravitsemuksesta jatkuu vilkkaana vielä 2011 ja uskallamme edelleen puhua asioista ja nähdä kokonaisuuksia, sekä nostaa esille muitakin teemoja kuin rasvat ja hiilarit. Tässä kohtaa haluan kiittää Reijoa ja Jannea heidän loistavasta työstä viedä ravitsemusviestintää uudelle tasolle.

Kiitos myös teille lukijat ja erityisen iloinen olen kommenteista ja keskusteluista, joita on käyty verkossa ja livenä. Ne kannustavat minua löytämään aikaa kirjoittamiseen ensi vuonnakin.

Hyvää Uutta Vuotta 2011!

Joulu on taas

2010-12-10T09:45:00.002+02:00

Huomaan joka joulukuu pohtivani samoja teemoja liittyen jouluun. Olen itse ollut joskus jopa antijouluihminen, mutta nykyään pidän joulusta, lähinnä lomasta ja tunnelmasta. Joulun aika on tietenkin mielenkiintoinen ruuan ja syömisen näkökulmasta. Perinteeseen kun kuuluu,että kaikkea pitää syödä paljon ja ilman ähkyä ei ole onnea.

Historiallisesti joulun ylensyömisellä on ollut syynsä, sillä saattoi olla. ettei rahvas saanut kunnolla syödäkseen koko talvena ja jouluna jokainen sai kerrankin riittävästi ruokaa. Lihaakin oli tarjolla kokonaisen sian verran, tosin siitä possusta söi aika monta ihmistä. Laatikot, rosollit ja puurot täyttivät vatsaa niin hyvin, että lihakin riitti kaikille. Jouluna sai myös syödä ilman ruoka-aikoja, normaalistihan ei keittiön kaappeja sopinut mennä kolistelemaan milloin itse tykkäs, saattoi tulla emännältä näpeille. Vaikka meillä monella on joulu joka päivä ja ylensyöminen ei osu vain pyhiin, moni kokee, että jouluna on oikeus (velvollisuus?) syödä törkeän paljon.

Miksi tämä ylensyömisen perinne säilyy, vaikka joulupöydän antimet muuten muuttuvat? Nykyään monen pöydästä löytyy moderneja herkkuja, tosin kinkkuakin yli 5 miljoonana kilon verran. Kuka oikeasti tykkää siitä tunteesta, mikä tulee kun on vetänyt ensi kalat ja lisukkeet, sitten kinkut, laatikot ja rosollit ja lopuksi vielä sekametelisoppaa, torttua ja piparia. Ja tietekin juomat kuuluvat asiaan. Miksi kaikkea pitää syödä yhdellä aterialla ja miksi ruokaa pitää olla niin paljon? Ymmärrän, että tämä määrä juontaa sieltä ajalta, jolloin oli todella pelko että ruoka loppuu kesken. Mutta hei oikeasti, nykypäivänä, kun Siwankin on auki lähes ympärvuorokauden, onko pakko hamstrata. Ruoka ei taatusti lopu ja moni laatikon jämä, loppusijoitetaan varmasti roskikseen. Olen jo pitkään itse rytmittänyt syömistä siten, että syön jouluaattona lähinnä kaloja ja ns. alkupaloja ja sitten joulupäivänä on kinkun ja laatikoiden vuoro. Näin koen nauttivani ruuasta paremmin. En myöskään syö mitään, mistä en erityiseti pidä.

Jokainen toki tekee mitä tykkää, mutta tämä joulunajan mielettömyyden arvostelu nouseekin siitä valituksesta joka kuullaan sitten tammikuussa, kun Suomi laihduttaa! Jos olisimme kohtuullisia joulunakin, saattaa olla, että mieli olisi iloinen myös tammikuussa. Vaikka eihän kukaan oikeasti liho kilotolkulla joulun aikaan, kyllä sen massakausi on pitänyt aloittaa jo vähintään joulukuun alussa, ellei jopa aiemmin. Ja onkin todella helppoa aloittaa joulukausi jo marraskuussa, enkä yhtään väitä että olisi helppo väistellä suklaata ja muuta herkkua, kun niitä on kiitettäväsit tarjolla joka paikassa ja ne huutelevat perään ruokaostoksilla. Mutta tästä huolimatta voisi olla viisasta rajoittaa jouluherkut, -ruuat ja -juomat oikeaan ajankohtaan aaton ja loppiaisen välille.

Kun opiskeluaikoina istuin Leppävaaran Maxin kassalla ja katsoin ohikulkevaa jouluruokamäärää, mietin, että mihin ihmeeseen ihmiset tunkevat sen kaiken ruuan. Tuskin kaikkea ruokaa syötiin, sillä parin päivän päästä, ennen uutta vuotta hihnalla kulki kasat nakkeja, perunasalaattia ja sipsejä.

Kannustan nauttimaan kohtuudella niin jouluna kuin sitä ennen. Suosittelen myös liikuntaa, sillä nyt on tilaa jumpissa, uimahalleissa ja kuntokeskuksissa. Melkosen eri meininkin kuin sitten tammikuussa

Epäonnistunut lihavuusleikkaus

2010-11-27T09:12:00.003+02:00

Uusimmassa Sara. -lehdessä oli artikkeli lihavuusleikkauksen läpikäyneestä naisesta, eräästä Liisasta. Juttu oli mielenkiintoinen ja kertoi yhden ihmisen historiaa ylipainoisena. Tarina oli melko tuttu ja samankaltaisia kuulen usein vastaanotolla. Valitettavasti näissä tarinoissa harvoin terveydenhuollon edustajat saavat positiivista palautetta. Sara. -lehden juttu ei ollu poikkeus. Lukiessani juttua, minulle tuli tosi pahamieli ja mietin, miten paljon pahaa yksittäiset kommentit painosta tai laihduttamisesta voivatkaan saada aikaan. Kun tuijotamme senttejä, taulukoita ja millimooleja, unohtuu asiakas ja kokonaisuus. Tässä lehtijutussa Liisa oli kohdannut ravitsemusterapeutin vuosi leikkauksen jälkeen, eikä tapaaminen ollut kovin kannustava.

"Vuosi sitten kävin vuositarkastuksessa, jossa minut punnittiin. Ravitsemusterapeutti laski,että kiloja on pudonnut 17, ja puhkesi päivittelyyn: " Voi, eihän tämä olekaan puolen vuoden tulos vaan vuoden", hän taivasteli leveällä itämurteellaan. "Tämä leikkaushan on epäonnistunut."

Luin kohdan monta kertaa. Mietin, mitähän kollega tällä kommentilla tavoitteli. Jatkoin lukemista:

"Istuin häntä vastapäätä melko tyrmistyneenä. Tiesin toki, etten ollut yltänyt samanlaisiin fantastisiin tuloksiin, joista laihdutusleikatut toisilleen kertovat, mutta yritin puolustella itseäni. (Hyvä minä!) Kysyin, eikö laihtujan lähtöpainolla ollut merkitystä. Eikö tuo 17 kiloa ollut ihan kelpo suoritus, kun ylipainoa on 40 kiloa - ei 80 kuten monilla muilla? Ja enkö laihtuisi edelleen? Ei, sanoi tämä asiantuntija. Olin menetetty tapaus".

Luin tämänkin kohdan uudestaan. Mietin, miten itse olisin toiminut tilanteessa. Olen tavannut kymmeniä lihavuusleikkaukseen pyrkiviä ja leikattuja. Taustat ja syyt leikkaukseen ovat erilaisia, mutta kyllä jokainen ajattelee, että leikkaus on se viimeinen keino ja moni myös pelkää, ettei nytkään onnistu. Epäonnistuneet laihdutusyritykset ovat jättäneet jälkensä. Jos joku vielä kertoo leikkauksen jälkeen, että "tässäkin epäonnistuit", vaikuttaa se varmasti itsetuntoon ja jatkoon. Tässäkin jutussa ravitsmusterapeutin lause kulki mukana elämässä, ja vaikka hän laihtui vielä ja kahden vuoden päästä oli laihtunut 30 kg, epäonnistumisen leima oli annettu. Lihavuusleikkauksien onnistumista todella mitataan laihtumistuloksen perusteella, mutta pitääkö se ilmoittaa noin asiakkaalle? Onneksi asiakas itse ymmärsi kehua itseään, vaikka se olisi ollut ravitsemusterapeutin tehtävä löytää tilanteesta positiiviset puolet.

Valitettavasti tämä tarina ei ole ainutlaatuinen terveydenhuollossa. Mutta yleensä palaute on tullut hoitajalta tai lääkäriltä, minut yllätti se, että ravitsemusterapeutti ei osannut katsoa kokonaisuutta ja kohdata ihmistä. Hän jäi kiinni kiloihin, sentteihin ja raja-arvoihin. Olen aina luottanut kollegoihin, että ymmärrämme kokonaisuuden. Toki tälläkin tarinalla on toinen kertoja ja kokemus, mutta joka tapauksessa asiakkaan kokemus on se joka ratkaiseen. Asiantuntijoiden pitää miettiä, mitä suustaan päästää. Sillä se pienikin kommentti tai huomautus jää mieleen ja vaikuttaa toimintaan. Erityisen vaarallista on kommentoida lapsen pyöreyttä, painoa tai pulleaa mahaa, ne jäävät mieleen ja vahvistuvat, vaikkeivät totta olisikaan.

Liisalle haluaisin lähettää lämpimän halauksen ja kiitoksen, että jaot tarinasi. Toivon, että moni muukin ammattilainen lukee tarinan ja miettii sanojaan ja toimiaan, kun vastaanotolla seuraavan kerran istuu asiakas, joka on ylipainoinen.

Kun ravitsemusterapeutti kohtasi hörhön :)

2010-11-14T15:26:00.006+02:00

Toimittaja soitteli tuossa kuukausi sitten ja kertoi hakevansa asiantuntijaa juttuun, jossa olisi tarkoitus hiukan valottaa lukjoille tämän päivän kuumia ravitsemuskysymyksiä. Juttuun olisi tarkoitus haastatella myös toista asiantuntijaa, jotta aiheeseen saadaan laajempi näkökulma. Minä edustaisin sitä virallista kantaa ja vastapariksi on pyydetty ravintovalmentaja Jaakko Halmetojaa

Tapani mukaan innostuin ja lupauduin sen enempää miettimättä. Viime viikolla, kun sovittu haastattelupäivä alkoi olla käsillä, mietin, että oliko taas ihan pakko tähänkin lähteä. Minä kun en jaksais alkaa kinata kenenkään kanssa ja tuskin me päästään missään asioissa yhteisymmärrykseen. Tein kotiläksyni ja googlettelin Jaakon elämää netissä. Ja ajattelin olevamme kyllä niin äärilaidoilla. Valmistauduin taistoon.

Vietimme aamupäivän tiiviisti keskustellen ja mitään taistelua ei syntynyt. Oli erittäin mielenkiintoista ja opettavasta kuunnella intohimoisesti ja ideologisesti ruokaan suhtautuvaa nuorta miestä. Hän ei syyllistynyt koohkaamiseen, vaan osasi perustella kantansa ja näkemyksensä syvällisesti ja tieteellisestikin. Toisin kun olin etukäteen pelännyt, olimme monesta asiasta yllättävän yksimielisiä. Toimittajan mielestä varmaan liiankin samaa mieltä :). Huomasin ajattelevani, että Jaakon kaltaisia idealisteja tarvitaan, jotta muutosta parempaan tapahtuu. Ei hän itsekään usko, että kohta koko kansa noudattaa hänen neuvojaan kirjaimellisesti. Mutta täytyyhän meillä olla ihmisiä, jotka osoittavat, että tässä yhteiskunnassa voi syödä kuten entisaikaan ja tarvitaan ihmisiä, jotka herättävät meitä pohtimaan hiukan syvemmin suhdetta ruokaan, luontoon ja luonnollisuuteen. Ja ennen kaikkea tarvitaan keskustelua. Jos Jaakko edusti idealismia, minä edustin realismia. Suustani kuultiin usein kysymys: Mutta entä se isäntä Maaningalta? Oivalsin, että näinhän tämä menee, me "viralliset ravitsemusasiantuntijat" edustamme inhorealismia ja ravintoasiantuntijat voivat heittää villejäkin visioita ja suosituksia. Näin sen kuuluukin mennä, on tärkeää, että syntyy ajatuksia, keskustelua ja oivalluksia, eikä päätöksiä tehdä vain sen mukaan, mikä on nyt mahdollista. Ehkä meillä on tulevaisuudessa isompi yhteisö, joka elää kuten Jaakko. Vai onko se tulevaisuudessa ainoa mahdolisuus?

Jaakko tietää myös, miten naiset hurmataan :). Hän oli edellisenä iltana tehnyt itse suklaata, jossa oli jos jokinmoista superfoodia ja se oli niin superterveellistä, että makua hiukan etukäteen epäilin. Mutta vikaan menin (jälleen), sillä suklaa oli niin ihanaa. Minut oli ainakin myyty ja illalla löysinkin itseni netistä etsimässä suklaan valmistusohjetta. No, voi olla, että edelleen ostan suklaani kaupasta. Mutta innostus hörhöilyyn on herätetty :)

PS. Juttu on luettavissa tammikuun Trendi -lehdestä.

Ei suositella

2010-11-07T07:41:00.002+02:00

Olen viime viikkoina miettinyt kovasti tätä vastakkainasettelua ja ajoittan jopa huvittavaa keskustelua, siitä kuka on oikeassa ja totuudessa ravitsemusasioissa. Entä mitä tapahtuisi, jos ei olisi virallisia ravitsmussuosituksia? Osaisiko kansa syödä? Vai söisikö kansa mitä sattuu? Romahtaisiko terveys? Luulen, ettei kävisi kuinkaan. Nykyihminen on aika viisas ja osaa ajatella myös itse. Entä jos vain esittäisimme asioita ja tutukimusyhteenvetoja ja jokainen voisi itse poimia niistä mieleisensä. Voisiko olla erilaisia näkemyksiä asiasta rintarinnan?

Itse ajattelin aiemmin, että pitää olla jotkut suostitukset ainakin joukkoruokailuun. Mutta mitä niillä on oikeasti väliä, kun taloudellinnen tilanne ratkaisee kuitenkin, mitä lasten, nuorten ja vanhusten lautaselle laitetaan. Erityisesti vanhusten kohdalla toivoisin, että heidän toiveitaan kuunneltaisiin, heille tarjottaisiin ruokaa, joka maittaa ja tuo mieleen hyviä asioita ja aikoja. Kaikkia kotkotuksia ei tietenkään voi toteuttaa, mutta totuuden nimessä muutamalla vaihtoehdolla varmasti saisimme täytettyä monen mummon toiveen. Päiväkotien ja koulujen ruokailu on jo ajat sitten ollut päättäjien käsissä. Emännät koulun keittiöissä tekevät ihmeitä, mutta ei 60 sentillä saa kovin paljon vaihtoehtoja ja kaali-porkkanaraaste toistuu talven aikaan liian usein. Kuka sitä jaksaa syödä?

Entä sitten itsenäisesti ajatteleva aikuinen? Miksi asiantuntijat ja terveydenhuollon edustajat eivät voi uskoa, että ihminen voi hyvin, vaikkei syö kuten suositellaan? Miksi ei uskota, vaikka verikokeet ja vaaka näyttävät objektiivisesti ja oma subjektiivinen kokemus kertoo, ettei mitään suurempaa terveysvaaraa ole? En yhtään ihmettele, että nämä muutoksen kokeneet huutavat kovaa vastavirrassa. Minuakin ärsyttäisi, jos joku väittäisi, ettei kokemukseni tai tuntemukseni ole totta, eikä niillä ole mitään merkitystä. Useimmat terveydenhuollon edustajat sanovat hyväksyvänsä yksilöllisyyden, mutta... Tämä pieni sana tyrmää vahvasti yksilöllisen kokemuksen. "Kyllä sinun kohdalla tämä voi olla totta, mutta kaikki muut ovat erilaisia." Joillekin jopa sanotaan, ettet voi jatkaa näin, vaikka olosi on kohentunut ja oireesi kadonneet. Itse ihmettelen, miten muka voisin kyseenalaistaa ihmisen kokemuksen ja vähätellä hänen hyvää oloaan. Olen tavannut monta ihmistä, jotka voivat hyvin, kun vähentävät viljoja, sokereita ja perunaa. Olen nähnyt heidän veriarvonsa ja olemuksensa eikä mikään vaikuta olevan pielessä. Ja luonnollisesti olen tavannut paljon myös niitä, jotka voivat hyvin syömällä viljatuotteita. Me todella olemme yksilöitä, eikä siksi minusta voi olla yhtä tiukkaa suositusta. Tärkeätä on tietenkin tuoda esille tutkimustuloksia, ja erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Terveysterrorismin sijaan voisimme tiedottaa, esittää asioita ja antaa ihmisten itse kokea ja oivaltaa.

Mitä jos antaisimme ihmisten itse päättää, mitä syövät ja annetaan ruokarauha (sen painorauhan lisäksi)? Terveydenhuollon henkilökunnan kannattaa kuunnella ja ottaa opiksi potilailta ja asiakkailta, heillä on valtavasti tietoa itsestään ja kullanarvoisia kokemuksia. Voisimme kuuntelemalla ja kyselemälä päästä paljon pidemmälle terveyden edistämisessä. Lähtökohtaisesti jokaisella on oikeus syödä, mitä tykkää eikä kenenkään tulisi sitä tuomita. Minä ainakin olen kehittynyt asiantuntijana eritysesti asiakaskontakteissa. Kirjatieto on pohja, jolle rakennetaan kokemuksen kautta asiantuntijuus. Ja edelleen ihminen itse on paras oman elämänsä asiantuntija ja sitä minä todella nöyrästi kunnioitan.

Ja jottei synny väärinkäsityksiä, minä syön mm. sokeria ja viljatuotteita, voita ja rypsiöljyä. Teen valintoja oman kokemukseni perustella, mikä tuntuu minulle hyvältä. Luulen, että näin olisi kaikkien viisasta toimia. Kuunnella, mitä keho ja mieli viestivät ja toimia enemmän sen mukaan.

Ruotsissa

2010-10-31T07:57:00.004+02:00

Olen saanut viime viikkoina pariinkin otteeseen vierailla Ruotsissa työn merkeissä ja olen syönyt monta hyvää lounasta. Viime reissulla valitsin ravintolassa lohta, lisäkkeenä kokojyvävehnää (matvete) ja ihanaa majoneesikastiketta. Minä tilasin "Lax, tack" ja tarjoilia korjasi, että "Ta du GI-mat?" -Nå just jåå, otan silti, ajattelin. Annos oli ihana, salaatit ja kasvikset otettiin erikseen. Huomasin, että tosiaan lohiannoksen yläpuolella lukin GI-mat ja näytti siltä, että GI-ruokaa oli tarjolla joka päivä. Minusta on hienoa, että tarjolla on vaihtoehtoja, ymmärretään erilaiset tarpeet. Siinäkin ravintolassa sai myös pastaa, salaattia, ja vaikka burgerin. Olen ymmärtänyt, että Ruotsissa hiilihydraattien rajoittaminen melko yleistä, eikä voi ole ollut pannassa varmaan koskaan. Söin työmatkojen aikana myös ihania salaatteja, ei mitään jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkku-kuivakana-yhdistelmiä, vaan herkullisia ja erilaisia makuelämyksiä ihanilla kastikkeilla. Ruokailuun suhtaudutaan myös ilolla ja rennosti. Lounas työpäivänä on mukava hetki työkavereiden kanssa. Fredagsmys kuuluu ohjelmaan myös niillä, jotka ajattelevat terveyttään, perjantaisin he syövät, mitä mieli tekee.

Ruotsalaiset eivät koskaan ole kumartaneet auktoriteettejä, he toimivat keskustelen ja muutosta ei synny käskemällä. Minusta me suomalaiset alamme olla enemmän ja enemmän samanlaisia. Kaukana ovat Kekkoslovakian ajat ja nykyään me haluamme itse kokea ja päättää, mikä on meille hyväksi. Terveysvalistus toimii yhä huonommin ja vaikka kuinka Herra Professori sanoo, ei sitä uskota, jos oma kokemus on toisenlainen. Toivon, että me voisimme oppia ruotsalaisilta suvaitsevaisuuttaa niin ruoka kuin muissakin asioissa. Näkisimme erilaisia mahdollisuuksia ja rinnakkain voisi kulkea niin vhh, GI, vegaani, vrs jne. ilman, että jokaisen täytyy puolustaa kantaansa raivokkaasti.

Omassa pienessä otoksessani olen huomannut myös, etteivät ruotsalaiset tiedä kolesteroliarvojaan, verenpaineitaan, eivätkä ole käyneet kuntotesteissä. Toisin kun me suomalaiset. Kumpi onkaan parempi?

Minä taidan henkisesti olla lähellä ruotsalaista, fyysisiä ominaisuuksia pitää vielä kehittää: sääriä pitää kasvattaa ja rusketustakin täytyy hankkia lisää :)

Lihavuuden paradoksi

2010-09-19T09:12:00.041+03:00

Tällä viikolla ei varmastikaan ole voinut välttyä ravitsemusviestinnältä. Rasva puhututtaa monella tasolla. Pronutritionist kirjoitti aiheesta tieteellisen laajasti

ja olen niin iloinen, että joku esittää asian niin, että tälläinen käytännöntyhmäravitsemusterapeuttikin ymmärtää.

Rasvakohuaamuna olin Huomenta Suomessa puhumassa lihavuuden paradoksista ja haluan hiukan jatkaa tästä teemasta. Ensin otteita Kevenätäjiin kirjoittamasta jutusta.

Tutkimuksissa on todettu, että lihavuus lisää monien sairauksien kuten diabeteksen, kohonneen verenpaineen, sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tämä on edelleenkin totta kun puhutaan oikeasti lihavuudesta kun BMI on yli 30, eikä sitä kukaan kielläkään. Mutta harva tulee ajatelleeksi, että lihavuudesta voisi olla jotain hyötyä, ainakaan terveyden näkökulmasta.

Lyhyesti: tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että eräiden kroonisten (tulehdus)sairauksien yhteydessä, että lihavuudesta on jopa etua. Yksi näistä sairauksista on munuaisten vaajatoiminta. Kun munuaiset eivät enää selviä tehtävästään, ihminen joutuu dialyysihoitoon. Suurin yksittäinen syy dialyysiin on diabeteksen liitännäissairaudet. Tutkimuksissa on huomattu, että dialyysistä selviää paremmin lihava. Laihat, joiden BMI oli alle 20, selvisivät huonoiten.

Lihavuus lisää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, mutta jo sairastuneiden joukossa lihavat näyttävät selviytymän laihoja paremmin. Tässäkin riskikäyrä oli U-muotoinen, heikoimmin selvisivät kaikkein laihimmat ja toisaalta sairaalloisesti ylipainoiset. Parhaiten sydänsairauden kanssa näyttävät selviytyvän henkilöt, joilla on BMI 20-30.

Lähes kaikissa tutkimuksissa, kaikkein laihimmat selviytyivät heikoimmin. Minusta tämä on enemmän paradoksi, useimmathan tavoittelevat juuri tätä hoikkaa ulkomuotoa, joka ei terveyden kannalta ole hyvä asia. Liian usein arvioimme terveyttä ulkomuodon ja painon perustella, vaikka silloin on vaara mennä pahasti metsään. Tiedetään kuitekin jo monista tutkimuksista, että lievä ylipaino (BMI alle 30) ei ole terveydelle erityisen haitaksi, jos elämäntavat ovat kunnossa. Tosiasia on myös, että "hyvillä" geeneillä ja "huonoilla" elämäntavoilla voi elää tervettä ja täyttä elämää.

Kun seuraan netti(ja myös kahvipöytä)keskustelua, nousee liian usein esille, "että sekin on niin pulska, että mitä se tajuu mistään terveellisestä ravinnosta". Jepjep, pitäisi muistaa, mikä terveyden kannalta hyvä paino ja esteettisyys on sitten toinen juttu. Toisaalta laiha ihminen voi voida huonosti. Monesti ihmetellään miten hoikka voi sairastua sydänsairauksiin tai vaikka diabetekseen. Niin vahvasti lihvauus on liitetty elintapasairauksiin, vaikka tähän ei ole mitään tieteellisiä perusteita.

Minusta voisimme laajentaa katsanta kantaa ja miettiä elämäntapoja sekä hyvinvointia kokonaisuutena. Siihen kuuluu ravinnon ja liikunnan lisäksi ainakin: uni, stressin hallinta, NAUTINNOT, läheiset ihmissuhteet ja ILO. Jokaisella on varmasti oma lista. Joskus keskustelussa unohtuu tosiasia, että kun tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvointi, tarkoittaa se useimmille myös ulkomuodossa pehmeyttä. Harva pysyy fitnesskisakunnossa, ilman, että luopuu nautinnoista ja useimmille ne ovat osa hyvää elämää. Heitäkin on, jotka sanovat nauttivansa siitä, että saavat syödä pelkkää rehua ja rasvattomia kananfileitä sekä treenaavat raivokkaasti päivittäin. Onhan myös niitä, jotka syövät puolipalaa suklaata aina toinen lauantaina ja muuten elävät tiukalla ruokavaliolla. Minä tosin kutsun heitä syömishäiriöisiksi. Kun terveellisyyttä noudataa 100 %:sti ollaan jo usein sairauden puolella.

Voisimme terveydenhuollossa reilusti hyväksyä painonhallinnan myös esteettisin syin (vai pitäisikö sanoa turhamaisin syin). Kun keskustelee ihmisten kanssa, ulkonäkö on monelle syy miettiä painoa. Terveyteen paino ei ehkä vaikuta, mutta vatsamakkara häiritsee. Me asiantuntijat usein perustelemme painonhallintaa vain terveyssyillä, mutta kyllä monen hyvän oloon vaikuttaa se, että kokee itsensä viehättäväksi ja kaupasta löytyy helposti istuvia vaatteita. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa.

Tärkeä asia on myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja miettiä kokonaishyvinvointia. Nautiskelenko enemmän ruualla ja hyväksyn sen etten ole niin hoikka kuin ehkä (ympäristö) haluaa vai olenko tiukempi ruokavaliossa ja hoikempi? Mikä on kellekin tärkeintä.

”Kuka teistä uskoo, että lihavuuden paradoksi on totta? ”kysyi luennoitsija esityksensä päätteeksi Tukholman lihavuuskongressissa. Kukaan kuulijoista ei uskaltanut nostaa kättä. En minäkään, mutta kyllä asia varmasti jäi monen muunkin asiantuntijan päähän pyörimään. Olisiko se kuitenkin totta? Tarvitaan vielä lisää tutkimuksia siitä, miksi lihavuus näyttää olevan suojaava tekijä, mitkä asiat sitä selittävät.

Pronutritionistia mukaillen rasvarauhan lisäksi tarvitsemme painorauhan. Mutta se taitaa olla yhtä suurta utopiaa kuin rasvarauhakin.

Lisää lihavuuden paradoksista:

health.howstuffworks.com

www.medscape.com

Hyvä kirja lihavuudesta mediassa ja yhteiskunnassa:

Kytölä ja Harjunen (toim.) Koolla on väliä. Like 2007

Motivaatio muutokseen

2010-09-03T19:08:00.002+03:00

Olen työpaikan vaihdoksen myötä löytänyt taas uuden uskon siihen, että muutos on mahdollista ja asiantuntijana minä voin siihen ohjata. En ole pitkään aikaan uskonut periteiseen terveysvalistukseen, ja sen vaikutukseen. Välillä olenkin ollut aika epätoivoinen ja hyvin yksinäinen miettiessäni asiakkaitteni tilanteita. Kun viisaana, nuorena ravitsemusterapeuttina suljin Kuopion yliopiston oven, en olisi voinut ikinä kuvitella, mitä työ todella on.
Ravitsemus on vain pieni osa sitä kokonaisuutta, jota käsitellään asiakkaan kanssa. Opinnot antavat kyllä vahvan ravitsemustiedon osaamisen ja ymmärryksen siitä, mistä tietoa voi hakea lisää. Mutta kukaan ei kertonut, että keski-ikäinen nainen voi itkeä vastaanotollasi, koska hänellä on huono avioliitto. Tai että yhdessä mietitään, moneltako olisi hyvä mennä nukkumaan, että aamulla jaksaa herätä. Nyt ymmärrän, ettemme voi keskustella ruuasta ja ravinnosta, ilman että keskustelemme muusta elämästä, arvoista ja tärkeistä asioista. Raskaaksi työn tekee se, ettei tähän ole voinut mitenkään valmistautua tai ennakolta miettiä, miten toimin. Tarvittaisiinkin paljon työnohjausta, jota valitettavasti on harvoin ollut aiemmin tarjolla. Viimeisten viikkojen aikana olen saanut työnohjausta enemmän kuin koskaan (tai siis ensimmäistä kertaa :)). On käsittämätöntä miten paljon nämä muutamat työnohjauskerrat ovat vaikuttaneet minuun asiantuntijana, ohjaajana ja miten voimavarani ovat kasvaneet.

Kiertäessäni kuuntelemassa ravitsemus- ja lihavuuskoulutuksia, -kongresseja ja -seminaareja, mietin usein, että miksi niin vähän puhutaan siitä, miten motivoida ihminen muutokseen. Minusta tuntu käsittämättömältä miettiä, mikä ruokavalio tai energiaprosentti on paras, kun mattimeikäläinen valitsee kerta toisensa jälkeen kaljan ja pizzan, hyvänä päivänä saattaa lautaselle eksyä kurkku. Matin kannalta kaikki se hieno tiede on niin turhauttavaa, eikä häntä vois vähempää kiinnostaa makroravintoaineet. Valistustie on kuljettu loppuun, mutta mitä sitten tilalle?

Minä olen saanut yksikertaisen oivalluksen: motivoivavalmmenus ja arvolähtöinen lähestymistä tapa. Kysytään ihmiseltä itseltään: mitä sinä itse haluat? Mikä on sinulle tärkeää? Tärkeidän asioiden eteen ollaan valmiita tekemään töitä, kun tämä on auennut, on helpompi miettiä, miten oma hyvinvoiti liittyy tähän kentään. Itse olen jo pitkään kysynyt Matilta, mitä hän itse on miettinyt ratkaisuksi ja mitähän voisi tehdä tilanteessa. Usiemmat ovat kuitenkin hiukan (enemmänkin) kartalla, miten voisivat edistää terveyttään ja hyvinvointiaan. Miksi sitten aliarvioimme asiakasta, kansalaista? Kyllähän se valistus on johonkin tarttunut, se pitää vaan nostaa oikeilla kysymyksillä esiin.

Miettikäähän itse, kuinka hyvin toimii se, että toinen käskee ja kertoo miten kannattaa tehdä? Esimerkkinä, jos minä tulen väsyneenä töistä ja koti vaatisi siivousta. Päätän kuitenkin hetken levätä sohvalla, ennenkuin alotan. Sohvalla maatessani mieheni tulee kotiin ja alkaa meuhkaamaan, että miten voin maata sohvalla, kun kotona on täys kaaos ja pitäisi siivota. Miten luulette, että toimin: a) tartun innokkaana imuriin vai b) vaivun syvemmälle sohvaan ja avaan vielä päälle siiderin?

Minä ainakin teen asioita mielummin siksi, että ne ovat minulle tärkeitä kuin että joku muu käskee. Entä sinä?

Mikä sinua motivoi miettimään omia elintapoja? Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja miten oma hyvinvointi vaikuttaa näihin asioihin?

Ravitsemussuositukset muuttuvat

2010-08-19T20:56:00.003+03:00

Yle julkaisi jutun, että Pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin on tulossa muutoksia. Tämä on jo herättänyt hyvää keskustelua ja täytyy sanoa, että minua hymyilyttää ja naurattaa. Aika hauskaa, kaiken viime keväisen jälkeen. Noh, jäädään kuitenkin odottamaan lopullista versioita. Rasvan, sokerin lisäksi D-vitamiinisuosituksen ilmeisesti muuttuvat. Otsikko lienee raflaava, mutta suunnan muutos on kyllä aika merkitävä, jos kaikki muutokset todella kirjataan suosituksiin. Tyydyttyneen rasvan vapautus lähes ainoan syntipukin roolista on iso juttu. Sokeria ja valkoista viljaa ei ole ennenkään suosittu, mutta nyt kaiketi kanta tulee olemaan tiukempi. Mitenkähän käy peruna? Saakohan se edelleen oman lokeron?

Ravitsemussuositukset ovat hastava juttu. Meillä kaikilla kun on kuitenkin aika erilaiset tarpeet ruuan suhteen, on teholiikkujaa, laihduttajaa, alipanoista ja allergista. Laatia siihen ny sitten yhteiset kuviot. Lisäksi monin pakoin ravitsemussuosiusten noudattaminen on lähes mahdotonta. Kuinka moni oikeasti tietää, montako energiaprosenttia hiilihydraatteja tulee tai kuinka paljon tyydyttynyttä rasvaa. Monelle ravitsemussuositukset jäävät kyllä avautumatta.

Edessä ei ole mikään helppo homma ja varmasti jokaisella taholla on tähän myös oma kantansa. Toinen tykkä ja toinen ei. Minä taidan tykätä jos muutokset menevät läpi.

International Congress on Obesity in Stockholm

2010-07-13T21:00:00.001+03:00

Olen viettänyt helleviikkoa Tukholmassa lihavuuskongresissa. Tarjonta on laajaa ja esitysten taso vaihtelevaa. Tänään aamupäivällä kuuntelin esityksiä aiheesta painonhallinta ja painontakaisin nousu. Professori Rosenbaum piti erittäin mielenkiintoisen esityksen siitä, miksi paino nousee helposti takaisin laihduttamisen jälkeen. He ovat tutkineet asiaa ja huomanneet, että kun paino laskee 10 kg, aineenvaihdunta hidastuu noin 300-400 kcal verran. Tämä ei tietenkään ole uutta tietoa, mutta se on, että tämä aineenvaihdunnan hidastuminen on pysyvää. Toisin sanoen 100 kg, joka ei ole laihduttanut kuluttaa enemmän kuin 100 kg, joka on laihtunut vaikka 10 kg. Moni laihduttaja huomaa tämän käytännössä, hän pystyy syönmään vähemmän kuin saman kokoinen kaveri.

Toinen tutkijoiden huomio liittyy kylläisyyden- ja näläntunteeseen. Laihtumisen jälkeen tutkimushenkilöt kokivat enemmän nälkää ja vähemmän kylläisyyttä aterian jälkeen. Eli heille ei riittänyt sama annos kuin ennen viemään nälkää pois ja he kokivat suurempaa nälkää myös ennen ruokailua kuin aiemmin. He myös arvioivat väärin tarvitsemansa ruuan määrän. Yksi selittävä tekijä on leptiini, joka on hormooni. Sen määrä veressä pienenee kun rasvakudos vähenee. Kun tutkimushenkilöille annettiin leptiiniä (sen verran että biologinen arvo vastasi ennen laihtumista edeltävää tilannetta) palasi myös kylläisyyden ja näläntunne ennalleen. Olen aina sanonut, ettei aivot tiedä, miten iso keho meillä on, mutta vedän sanani takaisin. Leptiinin määrä toimiikin aivoille viestinä, että rasvakudos on vähentynyt ja tilanne pitää korjata. Vähän saman tapaan kun alhainen verensokeri pyritään pian nostamaan. Professori ei osannut sanoa, mitä tapahtuu, jos ihminen jojoilee eli paino nousee ja laskee vuorotellen. Totesi vain, ettei se ainakaan hyvää tee.

Minusta tämä tutkimus selittää monia kysymyksiä, joiden parissa työskentelen. Kun asiakas on jojotellut vaikka koko aikuisiän, voi todella olla, että hänen perusaineenvaihduntansa on pienentynyt - pysyvästi. Syömisen hallinta juuri laihduttamisen jälkeen on myös vaikeaa, eikä ihme kun peilataan näihin tutkimustuloksiin. Nämä tulokset saivat minun toisaalta miettimään, miten voidaan olettaa että joku ylipäätään onnistuu laihtumaan pysyvästi?

Onneksi herran perään, esityksen piti erittäin asiantunteva rouva Rena Wing, myöskin Jenkeistä. Hän on tutkinut onnistuneita laihduttajia. Ja onneksi niitäkin on! Yhdysvalloissa pidetään rekisteriä, johon pääsee kun on laihtunut yli 13,6 kg (30 paunaa) ja pitänyt painon yli 2 vuotta. Rekisterissä olevia on myös tutkittu ja muutama yhdistävä tekijä löytyy:
- he punnitesevat itsensä säännöllisesti ja tekevät muutoksia elämäntapoihin heti kun paino alkaa nousta
- he liikkuvat noin tunnin päivässä
- he syövät säännöllisesti ja samalla tavalla arkena ja juhlana
- he syövät vähäenergisesti ja -rasvaisesti.

Wing oli työryhmineen tutkinut myös, joutuvatko laihduttaneet tekemään enemmän töitä painonsa pitämiseksi, kuin he jotka ovat aina olleet normaalipainoisia. Tästäkin meillä on käytännökokemus: kyllä on! Tutkimustulokset tukevat tätäkin hypoteesia:
- laihduttaneet söivät päivässä noin 1700 kcal vs. aina normaalipainoiset 1800 kcal
- laihduttaneet kuluttavat liikunnalla 2900 kcal/vko vs. normaalipainoiset 2300 kcal verran.
- laihduttaneet punnitsivat itsensä useammin ja he myös kokivat, että olivat tiukempia ruokavalion ja liikunnan suhteen.

Laihduttaneet joutuvat siis tekemään enemmän töitä pitääkseen painonsa. Tämä jatkuu läpi elämän ja jos liikunnan määrä pieneni myös paino alkoi nousta.

Painonhallintaohjauksessa tuleekin vielä vahvemmin painottaa pysyviä muutoksia. Ruokavalio pysyy pitkälle samana, alussa sillä laihtuu ja myöhemmin ylläpitää saavutettua painoa. Mielenkiintoista on myös liikunnan osuus, vaikka aina on sanottu, ettei liikunnalla laihdu, mutta ainakin pysyvän painonhallinan kannalta sillä on merkittävä osuus.

Syömisen hallintaa

2010-07-11T12:22:00.000+03:00

Kaikki kirjallinen palo on viime kuukausin kohdistunut tulevaan kirjaan. Sen kirjoittaminen pistää miettimään kevään aikana käytyjä keskusteluja verkossa ja realimaailmassa. Kirjoittaminen on edistynyt hyvin, mutta ravitsemusosuuden rasvaa käsittelevä kappale on kirjoittamatta ja siihen tarttuminen tuntuu jotenkin vastemieliseltä. Aluksi ihmettin, miksi en saa teksiä aikaiseksi, mutta varmasti kevään kiivaskin keskustelu aiheesta vaikuttaa. Kirjan aihepiiri on sellainen, että rasvan laatu on aika pikkuosassa kokonaisuutta, mutta määrällä on toisaalta taas iso vaikutus. Minusta myös tuntuu, että minulta odotetaan kantaa tähän asiaan. En kuitenkaan halua, että kirjan julkaisun jälkeen keskustellaan vain rasvakappaleesta, kun muilla sivuilla on se asia, jonka haluan jakaa ja joka on minulle tärkeä. Toisaalta en halua myöskään kirjoittaa mitään, minkä takana en seiso ja kammoan ajatusta, että minut halutaan tietoisesti ymmärtää väärin. Luulen, että asian kypsyttely on paikallaan, koska samalla pohdin omaa kantaani vielä kerran.

Kirjan kirjoittamisen lomassa, uin, nautin lämmöstä ja ihmettelen leppoisaa olotilaa. Poimin onnenhetkiä pikkuasioista: aamu-uinnista peilityynellä järvellä tai mustikoiden poimisesta.

Tänä aamuna poimimme tytön kanssa mustikoita takapihaltamme. Osa marjoista pääsi heti turkkilaisen jogurtin sekaan. Se maku on niin käsittämättömän hyvä ja rasvan ansioista ei kaipaa yhtään sokeria. Loput mustikoista päätyivät muffinseihin. Niitä nautittiin varjoisalla terassilla hyvän maitokahvin kanssa. Ei paremmin voisi sunnuntaipäivä käynnistyä.

Toivoisin, että jokainen osaisi nauttia hetkestä, löytää onnen pienistä asioista ja saada siitä voimaa haasteisiin ja vaikeisiin tilanteisiin.

Mikä on sinun onnen hetkesi?

Sydän terveyttä

2010-04-23T20:03:00.012+03:00

Miku kirjoitti hyvän ja asiantuntevat artikkelin tästä paljon puhuttaneesta rasva ja hiilari asiasta. Vai mitä mieltä itse olette?

Keventäjän sydän

Hän osaa esittää asian hyvin ja ilman kiihkoa. Osaispa itsekin. Selvästi erilainen näkemys kuin virallinen suositus, mutta kuten olemme lukeneet viimeisimpien tutkimustulosten mukaisia. Tästä toivoottavasti kehittyy keskustelua asiantuntijatasolla.

Liikunnan iloja

2010-04-04T07:20:00.000+03:00

En ole koskaan ollut mikään urheilija, mutta liikunnallinen koko ikäni. LApsena yritin löytää omaa lajia, tuloksetta. Tykkäsin kaikenlaisesta, mutta ei minusta ollut harjoittelemaan joukkuelajeja ja muutenkaan minkään tavoitteen perässä en osannut juosta. Jazz-tanssi oli kivaa ja sen jälkeen kaikenlaiset jumpat ovat liikuttaneet, lisäksi uiminen on pysynyt mukana vuosi kymmeniä. Liitokiekkoa harrastin joukkueessakin ennen opintojen alkua ja samaan aikaan myös ohjasin jumppaa.

Tyypillisesti vaihtelen lajeja vuoden ajan ja mielen mukaan. Minulla ei ole ollut pitkiä liikuntataukoja oikestaan koskaan. Raskaana ollessakin liikuin ihan viimeiseen asti: esikoisen kanssa uin ja jumppasin pitkälle yli 30 raskausviikon. Vaunulenkit ovat kuuluneet arkeen heti kun vauvaa on ulos voinut viedä. En ole koskaan juossut maratoonia enkä yleensä pidä sykemittaria liikkuessa. Minusta liikunnan pitää olla kivaa ja tuntua hyvältä. Liikunta on miunulle paitsi kunnon ylläpitoa myös rentoutus- ja stressinhallintakeino.

Kun on vuosikymmeniä käynyt ohjatuissa jumpissa ja kuntosaleilla ja seurannut kanssaliikkujia, minua on alkanut ihmetyttää muutama asia. Niin moni liikkuu kovin vakavalla mielellä ja suorittaen. Katsotaan sykemittarista, paljonko kulutin energiaa ja mitkä oli maksimisykkeet. Moni menee myös aivan liian kovaa kuntotasoon nähden ja keskusteluista päätellen laihtuminen on tavoitteena ja he ihmettelevät, miksi tämä(kään) rääkki ei laihduta. Omalla salilla keski-ikä on varmasti 40 tuntumassa, joten ihan pikkulikkojen jutuista ei ole kyse. Joskus tekisi mieli huutaa, että lopettakaa ja nauttikaa! Saattaa olla että vahingossa oikea painokin löytyy. Toisalta kun joskus se ohjaaja on pahin suorittaja ja kertoo, ettei ole syönyt mitään ja tää on jo kolmas tunti tai ei ole yhtään huolissaan, jos oma sykemittari näyttää alkulämmittelyssä 160 bpm. Ohjaajan rooli on kuitenkin todella tärkeä. Minua suorastaan ärsyttää, jos ohjaaja antaa vääriä neuvoja ja ei yhtää korjaa, kun asiakkaat tekevät ihan väärin liikkeitä. Ainoastaan huudetaan tekemään kovemmin, vaikka suuri osa menee jo suorituskyvyn ylärajoilla.

Minäkin olen löytänyt muotilajin zumban, ja se on niin kivaa! Lisäksi viikon tärkeimpiä tunteja on sunnuntain pilates ja fitball, joiden ohjaaja on niin ihana. Sitten vielä lenkkiä, spinningiä, pumppia, kuntosalia ja combattia mielen mukaan ja minun liikuntaviikkoni on valmis. Ja jos tuntuu, etten jaksa, sitten en tee. Mutta jo muutaman vapaapäivän jälkeen tekee taas mieli liikkua.

Jokohan rasvakattilassa rauhoitutaan, vai onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä

2010-04-03T17:08:00.001+03:00

Artikkelini Rasvakattilassa kuohuun on herättänyt vilkasta keskustelua ja kommentointia. Huomio on ollut sen verran suurta, että haluan vielä hiukan tarkentaa ja syventää tämän aiheen käsittelyä. Keventäjissä en halua enää asiaa hämmentää, mutta näin itsenäisesti voin pohtia asiaa vielä hiukan.

Olen tavallaan hämmentynyt ja samalla tyytyväinen tästä kaikesta keskustelusta. Näen asian itselleni yhä vain tärkeämmäksi. En kuitenkaan ole lähdössä sotaan ravitsemussuosituksia ja yleisiä linjoja vastaan, olen siihen aivan liian käytännönläheinen ja yksinkertainen. Haluan vain tuoda esille käytännökokemusta ja näkemystä siitä, ettei todellakaan ole yhtä oikeaa tapaa syödä.

Vaikka kirjoitin alkuperäiseen artikkeliin kärjistäen, että AJCN:n tutkimus sai minut vetäisemään maitokahvini väärän kurkkuun, todellisuudessa olen miettinyt tätä asiaa pidempään ja tutkimuksen myötä uskaltauduin esittämään kantani myös julkisesti. Käytännön työssäni ohjaan lukuisia painonhallinta-asiakkaita, jotka suorastaan pelkäävät rasvaa. Ihmiset hämmästyvät kun sanon, että voit syödä välipalaksi kourallisen pähkinöitä ja hedelmän, voileipien sijaan. Yllätys on myös suuri kun kerron että ehdotuksessani on yhtä paljon energiaa kuin parissa voileivässä. Olen huomannut, että rasvaa ja proteiinia lisäämällä saadaan syöminen paremmin hallintaan ja sitä kautta myös paino ja se on tietenkin hyvä asia. Suurimmalle osalla suositukset toimivat hyvin, mutta on myös niitä, jotka hyötyvä toisenlaisesta ruokavaliosta. Uskallan suositella normaalirasvaisia maitotaloustuotteita ja voitakin, ja olen sitä mieltä, että ilman kevyttuotteitakin voi hallita painoa ja edistää terveyttä. Mutta en toki tarkoita, että syökää vain voita ja pekonia ja hörpätkää kermaa päälle. Jos ryhtyy laittamaan sentin voita lukuisten ruisleipien päälle tai syömään kermaperunoita joka päivä, varmasti mennään ojasta allikkoon. Ruokavalio on aina kokonaisuus, eikä mikään yksittäinen ruoka-aine sitä pelasta tai pilaa.

Suhtaudun siis suosituksia sallivammin rasvaan, enkä näe tyydyttynyttä rasvaa niin suurena ravitsemusongelmana. Minusta voidaan halutessa valita kevyt maitoa tai 2-3 % rasvaa sisältäviä jogurtteja ja viilejä sekä normaalirasvaista juustoa vaikka päivittäin. Mutta samalla on edelleen tärkeää, että syödään riittävästi kasvirasvoja. Sipaisu kevytlevitettä leivälle ei valitettavasti riitä. Onkin tärkeää, että salaattiin ja ruokaan laitetaan öljyjä ja päivittäin valitaan pähkinöitä, siemeniä tai kalaa ruokavalioon. Mutta periaatteessa margariinia ei tarvita ja vaikka minulle on sanottu, ettei suomalaiset mitään pähkinäöitä ja siememiä syö, aion edelleen suositella niitä :).

Terveyden kannalta on tärkeää huomioida, että energiaa tulee kulutukseen nähden sopivasti. Energian saantia voidaan vähentää rasvan sijasta myös valkoisesta viljasta ja sokerista. Ja jossain määrin myös täysjyväviljasta (12 palaa ruisleipää on ehdottomasti liikaa (!) ja ei se ole laikaan harvinaisuus). Yhä useampi suomalainen syö kyllä vähärasvaisesti, mutta samalla hiilihydraattien saanti on kulutukseen nähden liian suurta. Vastaanotolla istuu monesti nainen joka illat puputtaa vähärasvaisia hapankorppuja "Nehän on ihan terveellisiä?". Toisaalta esimerkiksi kevytjuustoa moni käyttää enemmän kuin normaalirasvaista. Rasvan lisääminen voi myös vähentää sokerikäyttöä, kun rasva pyöristää sopivasti vaikka marjojen happamuutta, eikä sokerilisää tarvita. Moni on ottanut ruokavalion terveellisyyden mittariksi vähärasvaisuuden ja runsaskuituisuuden ja sehän ei ihan riitä edistämään terveyttä ja painohallintaa.

Haluaisin painottaa yksilöllisyyttä myös julkisessa ravitsemuskeskustelussa. Asiakastyössä yksilöllisyys on tietenkin helpompaa, kun voi kuunnella ja miettiä yhdessä, mikä olisi sopiva ratkaisu. Julkisessa keskustelussa asian esilletuominen vaatii tarkkuutta, ettei tule väärinkäsityksiä. Tässä en ole ihan onnistunut. Toivon, että tulevaisuudessa voisimme paremmin ymmärtää yksilöitä. Voisimme sallia enemmän variaatioita ja seuraamalla ihmisten veriarvoja (rasvat, sokerit, maksa-arvot), verenpainetta, painoa ja kuntoa, voimme huomata, onko valittu suunta oikea. Ehkä tulevaisuuden geenitutkimukset tuovat meille työkaluja, siihen asti mennään näppituntumalla.

Tässä vielä tutkimuksia, jotka tukevat minun käytännön kokemuksia:
Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease, AJCN. First published ahead of print January 13, 2010 as doi: 10.3945/ajcn.2009.27725

Dietary Fat and Coronary Heart Disease: Summary of Evidence from Prospective Cohort and Randomised Controlled Trials, Ann Nutr Metab 2009;55:173–201,Published online: September 15, 2009

A Systematic Review of the Evidence Supporting a Causal Link Between Dietary Factors
and Coronary Heart Disease, ARCH INTERN MED/ VOL 169 (NO. 7), APR 13, 2009

Enemmän proteiinia kuin siitepölyssä

2010-03-28T08:10:00.002+03:00

Nappasin kiiressä ennen bussiin hyppäämistä smoothien. Aikani kuluksi bussissa tutkailin myös pakkausmerkintöjä. Sattumalta juomassa oli myös trendikästä goji-marjaa muutama prosentti. Marjan ravintoarvoja kehuttiin, että siinä on mm. rautaa enemmän kuin pinaatissa ja proteiineja enemmän kuin siitepölyssä. Siis täh? En tiennyt, että siitepölyä a) voi syödä b) on proteiinipitoista. Melkoista markkinointia, muttei nyt minuun osunut. Juomastakin iso osa oli todella jotain muuta kuin supermarjaa.

Harrastan tätä pakkausmerkintöjen lukemista ajoittain enemmän, mutta normaalisti kaupassa lataan vaan ostokset kärryyn. Yksi päivä mieheni pyysi tuomaan kaupasta majoneesia. Itse en niistä pidä yhtään ja en muista miloin olin edelleisen kerran ostanut, joten hyllyllä hämmästyin valikoimaa. Perusmajo sisältään kananmunaa, kasviöljyjä ja mausteita sekä emulgonitinaineita. Ei siis oikeastaan ravitsemuksellisesti mitenkään paha tuote. Toki siinä on energiaa, mutta kyllä se on maineettaa parempi. Energiapitoisuuden takia (oletan), hyllyssä oli sitten kevennettyjä versioita aina rasvattomaan asti. Nappasin käteen tuotteen, jossa oli Sydän -merkki. Hämmästys oli suuri kun huomasin, että rasvan tilalle oli laitettu sokeria eli glukoosisiirappia ja aika monta lisäainetta. Minun pieni ravitsemusterapeutin pääni ei ymmärrä, miksi tämä muutos on ollut hyväksi sydämelle?

Elintarviketeollisuus tuottaa myös loistavia elintarvikkeita, mutta harvoin markkinoille oikeasti tulee terveyden kannalta tarpeellisia tuotteita. Olen joskus kuullut loistavan määritelmän, mikä on terveellistä ja mitä kaupassa kannattaa ostoskärryyn ladata: terveellistä on ruoka, jonka tunnistaa mummokin.

Kliininen kokemus

2010-03-20T09:04:00.000+02:00

Mediuutisissa oli juttu, miten lääkärikunnassa on kliinikkoja, jotka ovat muuttaneet kantaa voin suhteen.

Moni lääkäri määrää voita - Uutisarkisto - Mediuutiset

Minusta tämä on mielenkiintoista, koska olen näiden lääkäreiden kanssa samanssa veneessä. Ja olen huomannut samaa myös muussa hoitohenkilökunnassa, kun minä uskallan ottaa asian esille, moni kertoo, että on pohtinut samaa. Asiantuntijana tottakai luen tutkimuksia ja kuuntelen tutkijoita, mitä ravitsemuksesta on saatu selville. Ravitsemussuositukset ovat tietenkin hyvä perusta, mutta yksilöllisyys ja käytännönkokemus ovat todella tärkeä osa ammattitaitoa. Monia asiota ei vaan opita kirjoista ja tutkimuksista. Me olemme yksilöitä ja aineenvaihdutamme ei ole identtinen. Kliininen kokemus on ainakin minulla iso osa ammattitaitoa. Esimerkkinä voisin vaikka ottaa vatsavaivat, olen jo pitkää ohjannut näitä ns. toiminnallisia vatsavaivoja melko hyvällä menestyksellä. He ovat siis niitää henkilöitä, joilla ei ole todettu (tutkimuksista huolimatta) mitään vakavaa vaivaa maha-suolistoaluella ja lääkäri sanonut, että syö mitä vaan. Oireita on kuitenkin edelleen ja useilla todella elämänlaatuun vaikuttavia. Olen kokemuksen ja potilaiden kanssa yhdessä löytänyt aika hyvän toimintatavan ja useimmat saavat merkittävää apua ja harva jää täysin ilman oireden helpottumista. Tätä asiaa ei ole voinut oppia mistää kirjasta tai tutkimuksesta. Hoitotapani ei ole edelleenkään mitään rakettitiedettä, vaan oireiden mukaista hoitoa ja ennen kaikkea potilaan kuuntelemista ja sen mukaan etenemistä.

Koen, että asiantuntijana minulla on oikeus ja oikeastaan velvollisuuskin tuoda oma kantani esille. En voi ohittaa kokemustani ja tyynesti olla vain hiljaa. Jos kantani on erilainen kuin suositus, ei se tarkoita suositusten aliarvoimista. Enemmänkin haluan tuoda esille, että on monia tapoja syödä terveellisesti ja kannustan kokeilemaan ja löytämään itselle sopiva ruokavalio ja elämäntapa jonka kanssa voi elää. Kokonaisuus ratkaisee, ei mikään yksittäinen asia, ei rasvahapot tai kuidut yms...

Mietin myös, että voitaisiinko todella aloittaa kunnon kliininentutkimus tyydyttyneistä rasvoista? Saataisiin tällekin kädenväännölle loppu tai ainakin joku konsensus. Mitä tulee tutkimuksen etiikkaan, niin eiköhän tästä maasta löydy edelleen niitä henkilöitä, jotka syövät tyydyttyttä rasvaa ihan reippaasti?

Nyt kuohuu sitten vesilasissa

2010-03-14T09:40:00.000+02:00

Ilokseni sain huomata, että minun jorinoillani on merkitystä. Artikkeli Rasvakattilassa kuohuu on herättänyt vilkasta keskustelua netin ihmeellisessä maailmassa ja lopulta koko juttu poistettiin ärsyttämästä ihmisiä.En lähde tässä kommentoimaan sen enempää jutun poistamisen syitä, mutta ehkä hiukan haluan ruotia omia ajatuksani.

Se että aika painokkaasti toin esille tutkimustuloksia ja sen herättämiä ajatuksia, ei tietenkään tarkoita sitä, että rasvasuositus olisi rytinällä muuttumassa. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, olen jo pidempään ollut sitä mieltä, ettei ole vain yhtä oikeaa tapaa syödä. Koska teen paljon käytännöntyötä ja tapaan lukuisia asiakkaita, en voi ohittaa sitä tosiasiaa, että voimme syödä hyvin eritavalla ja silti voimme todella hyvin.

Miksi tämä rasva- ja hiilihydraattiasia herättää niin kovin suuria tunteita? Miksi äärilaidat eivät ymmärrä toisiaan? Molemmat leirit pystyvät perustelemaan väitteittään sekä tieteellisesti ja käytännön tasolla. Voisiko olla mahdollista, että molemmat ovat oikeassa? Toinen voi hyvin syödessään vähärasvaisesti ja runsaasti hiilihydraatteja eikä karkkipussi johda toiseen vaan herkut pysyy hyvin hallinnassa. Toinen taas oikeasti hyötyy kun lisää rasvaa ja vähentää taas hiilihydraatteja, olo on parempi, syöminen ja paino paremmin hallinnassa. Molemmat saavat omalla tavallaan painon hallintaa, verenrasvat, -sokerit ja -paineet kuntoon, miksi emme tyydy vain siihen?

Varhainen mato linnun löytää vai miten se meni?

2010-02-28T09:10:00.000+02:00

Sisäinen kello herätti minut katsomaan lätkää :). Mua ei siis oikeasti kiinnosta koko touhu lainkaan, mutta viis viimistä minuuttia jännitin yhdessä muiden suomalaisten kanssa.

Varhaisen aamun olen käyttänyt lukemalla Karppaus.info -sivustoa. Tällä kertaa en etsinyt, mitä minusta on kirjoitettu, vaan keskityin itse sisältöön. Täytyy sanoa, että mielenkiintoista. Olen jo aimminkin ihmetellyt, miten jollain on aikaa perehtyä aiheeseen niin perusteellisesti, vaikkei se ole edes heidän työ. Hatunnosto. Toisaalta myös ihmettelen sitä fanaattisuutta ja mustavalkoisuutta. Miten pidetään omasta kannasta kiinni, vaikkei aina ole edes perusteita. Mutta minusta olisi syytä muistuttaa, ettei ruoka ole ainoa asia mikä vaikuttaa hyvinvointiin.

Minä en osaa ottaa mitä ismiä itselleni, ja suosittelen muillekin kuuntelmaan omaa oloa ja luomaan ihan itselle sopiva tapa syödä. Ei kenekään gurun kehittelemä dieetti, vaan jokaisen mattimeikäläisen oma dieetti (eli tapa elää, elämäntapa). Minun dieettini on muuttunut melkoisesti vuosien myötä. Opiskeluaikoijen kasvisruokavalio, johon kuului mm. välipalaksi 300 g karkkia :) on muuttunut tunnistamattomaksi. Silloin olin kyllä hoikka ja hyvässä kunnossa. Liikuin paljon ja juhlinkin paljon. Jos ulkoisen olemuksen perusteella tehtäisiin tulkinta terveellisestä ruokavaliosta, se olisi jotain tällaista: kasvisruokaa, täysjyväviljaa, kalaa 2 kertaa viikossa, todella vähän rasvaa, melko vähän proteiinia, kaikki mahdollinen kevyttuotteita, alkoholia joka viikoloppu ja joskus jopa viikolla. Karkkia lähes päivittäin, lisäksi leivonnaisia ainakin pari kertaa viikossa.

Koska olen saanut syntymälahjana ne pohjoiskarjalaiset juuret (toiselta puolelta olen kyllä pohojalaaane) joudun tarkkailemaan painoani jatkuvasti. Nykyään syön kutakuinkin näin:

- paljon kasviksia monessa muodossa
- hedelmiä/marjoja 2-3 annosta päivässä
- maitotaloustuotteita (maito, jogurtti, rahka) 5-6 dl päivässä
- kalaa, kanaa, lihaa tai kananmunaa päivittäin yleensä 2 aterialla
- juomaksi vettä/kivennäisvettä
- kahvia 3 kuppia päivässä
- pääasiassa täysjyväviljatuotteita:leipää 0-4 viipaletta ja pastaa/riisiä (max kourallinen per ateria tai ei ollenkaan)
- siemeniä ja pähkinöitä päivittäin (1-3 kourallista)

- nykyään leivälle oivariinia, ruuanvalmistuksessa lisäksi rypsiöljy
- en erityisesti välttele rasvaa, mutta leivälle Polar 15 ja Luomu ruokakerma (15%)

- mahdollisuuksien mukaan Luomutuotteita ja vähän lisäaineita

- herkkuja harkiten, välillä vain kerran viikossa, välillä useammin. Kertaannos pieni tai ainakin kohtuullinen

- alkoholia 2-4 krt kuussa, 1-3 annosta.

- en ole ehdoton ja joustan tarvittaessa, kun ei ole mitään muuta ruokaa tarjolla yms.

Makutottumukset ja elämäntavat muuttuvat vähitellen. Ja on aika huikeaa huomata jälkikäteen, miten itselle tärkeät asiat ovat vaihtuneet. Uusin muutos on leipäaddiktiosta vierottuminen, mutta siitä lisää joskus toiste.

Rasvakattilassa kuohuu.

2010-02-27T08:09:00.000+02:00

Rasvarintamalla pyyhkii uudet tuulet. Tai osa varmasti sanoo, että kyllähän tämä on tiedetty jo ajat sitten, mutta kukaan ei vaan uskalla virallisesti olla suosituksia vastaan. Minä olen jo pitkää puhunut ennemminkin siitä, että syökää edes riittävästi rasvaa, kun kevytkevytlinja on mennyt överiksi. Nyt kun rasvalaadusta on saatu oikeasti kunnon tieteellistä näyttöä, joka on julkastu arvovaltaisessa lehdessä, on minusta ihan pakko miettiä omaa kantaa tarkemmin. Sydän (tai muunkaan) terveyden kannalta ongelmana ei ole tyydyttynyt ns. kova rasva! Lisää tästä voi lukea Keventäjiin kirjoittamastani jutusta Rasvakattilassa kuohuu. Lopusta löytyvät myös linkit alkuperäisiin tutkimuksiin.

Hiukan minua ihmetetyttää, miksi tästä asiasta ei keskustella julkisesti? Miksi kukaan virallinen taho ei kommentoi tätä? Yliopistot, KELA, THL? Ei tätä voida vain sivuuttaa. Toisaalta kuten jutustani käy ilmi, ei tämä tieto muuta kaikkea neuvontaa ja ohjeustusta. Kuten olen aiemminkin sanonut, pitää uskaltaa tulla alas norsunluutornista, kohdata kritiikki ja rämpiä taas eteenpäin. Välillä olen vahvasti sitämieltä, että olisi pitänyt valita se liikunta ammatikseen. Mikua lainatakseni, kukaan ei tule väittämään että takaperinjuoksu on parempi tapa edetä kun etuperinjuoksu.

Minun terveysvalistusteesini on nykyään lyhyesti kiteyttäen: Pyri pitämään paino kurissa, syö reilusti kasviksia, liiku säännöllisesti, nuku riittävästi, nauti elämästä ja ajattele positiiviesesti.

Linnunruokaa

2009-12-05T08:40:00.000+02:00

"Äiti oletko sä ostanut linnunruokaa?" Ei, kyllä ne siemenet on tarkoitettu ihan meille - ihimisille. Me suomalaiset käytämme todella vähän siemeniä, pähkinöitä ja palkokasveja ravinnoksi. Vaikka niistä saadaan todella paljon ravintoaineita, hyviä rasvahappoja ja laadukasta proteiiniakin. Hieno on myös se, että ne ovat halpoja. Kuidun saannista ja hiilihydraattien laadusta puhutaan nyt vilkkasti ja moni kertoo saavansa vatsaoireita leivästä. Suosittelenkin kokeilemaan aamun aloitusta itse tehdyllä myslillä tai sitten hotelliaamiaisen tapaan sekoittamaan luonnonjogurttiin, rahkaan tai piimään: leseitä, siemeniä, pähkinöitä ja makeudeksi vähän kuivattuja hdelmiä. Energiaa riittää pitkälle aamupäivänä ja pitää paremmin nälkää kuin pelkkä puuro. Miksi? Koska puurossa on vain hiilihydraatteja, jotka yksin pitävät nälkää poissa melko lyhyen aikaa. Sen sijaan kun mukaan tulee pähkinäiden rasvaa ja proteiinia niin kylläisyys vaikutus on eri. Rasvaa ei kannata pelätä, päin vastoin. Hapatettujen maitotaloustuotteiden hyvää tekevtä bakteerit hellivät vatsaa ja saat aimo annoksen vastustuskykyä.

Jos siemenet ei aamulla kiinosta, kannattaa rasvaa ja proteiinia tankata aamulla muulla keinolla: täysjyväleivän päälle vaikka kananmunaa ikuisten leikkeleiden ja juustojen sijaa. Puuron kanssa maitoa ja margariinisilmäkin on toivottavaa. Jotkut asiakkaistani laittavat raejuustoa aamupuuroon! Pikainen aamun aloitus syntyy vaikka maustamattomasta jogurtista, rahkasta ja Valio Hevi-shotista. Ei ole ajasta kiinni laadukasta aamupala!

Bariatrista kirurgiaa

2009-11-28T14:25:00.000+02:00

Lihavuuden haitoista puhutaan paljon. Luulen, ettei kellekkään tule yllätyksenä, että lihavuus lisää merkittävästi diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien, verenpaineen sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä. Näyttö alkaa olla todella vaikuttavaa. Tästä tiedosta ja lihvauuden yleistymisestä huolimatta, yhteiskunnalla on aika vähän hoitomuotoja apua hakeville. Jonkin verran on ryhmiä tarjolla, ja lihavimmat ja sairaimmat pääsevät ehkä yksilöohjaukseen. Tietoa ja valistusta kyllä annetaan, mutta se harvoin johtaa muutokseen. Joskus lääkärin vieno kehoitus laihduttamisesta saa aikaan muutoksen, yleensä sillä ei ole mitään vaikutusta. Kun bariatrinen eli lihavuuskirurgia rantautui kunnolla muutama vuosi sitten Suomeen, tuntui, että ensimmäistä kertaa tarjotaa hoitoa sairaanloisesti ylipainoisille henkilöille. Bariatrinen kirurgia on hyvä ja tehokas hoitomuoto, mutta ennen kirurgin puukkoa pitäisi tarjota laadukasta ja pitkäaikaista konservatiivista hoitoa ja tukea painonhallintaan. Tällä en tarkoita lyhyitä ENE-ryhmiä tai Painonvartijoita. Muutosta tukemaan tarvitaan ammattilaisia, jotka ymmärtävät ongelman moninaisuudeen, eikä vain tyydytä kertomaan kaikkien tietämiä faktoja. Suomeen tarvitaan tehokas lihavuuden hoitomalli, joka toimii avoterveydenhuollossa. Lääkäri Vasankarin kuulin kerran puhuvan elämäntapapoliklinikoista. Mikä loistava ajatus! Tosin tässä taloudellisessa tilassa tuskin kannattaa haaveilla kunnaallisen puolen ennaltaehkäisevätä toiminnasta. Itse toimin yksityisellä sektorilla ja täytyy sanoa, että on upeaa, miten jotkut työnantajat todella satsaavat henkilökunnan hyvinvointiin ja lihavuuden hoitoonkin. Yksin kirurgialla tätä ongelmaa ei ratkaista, mutta bariatria tarjoaa valituille todella upean mahdollisuuden päästä liikakiloista ja parantaa merkittävästi elämänlaatua.

Itse olen saanut olla mukana kehittämässä yksityisellä puolella lihavuuden hoitoa ja meillä palvelupaletista löytyy laajasti koko lihavuudenhoidon kirjo. Kirurgia on osa palvelua. Pienen auton hinnalla voi muuttaa elämän suunnan pysyvästi ja parantaa elämänlatua. Kirurgiakaan ei ole oikotie onneen, vaan vaatii todella vahvaa motivoitumista ja todellista elämäntapamuutosta. Ruokarytmistä on pidettävä kiinni, annoskoko on pieni ja se mitä syödään on syytä olla laadukasta. Omat potilaanin ovat todella tietoisia muutoksista ja seuraan heitä tiivisti ensimmäisen vuoden leikkauksen jällkeen. Tämänkin jälkeen heihin ollaan yhteydessä ainakin kerran vuodessa. Itse olen innoissani ja vaikka vasta olemme alkutaipaleella, tiedän että tämä on hyvä asia.

Ei mennyt ihan nappiin valinnat

2009-11-22T15:25:00.000+02:00

Olin luvannut lapsille, että taudista selvittyä, he pääsevät hampurilaiselle. Juu-u, nekin pääsee joskus. Minä en erityisesti pidä hampurilaisista ja tilasin itselleni Fiesta-salaatin. Arvasin kyllä, ettei se ole ihan kevyimmästä päästä, mutta kun kotiin päästyäni luin Mäkkärin sivuilta salaatin energiapitoisuuden, hämmästyin todella. Fiesta-salaatissa on 700 kcal! Minä, muka ammattilainen, olin arvioinut ainakin 200 kcal pieleen. Samaan energiamäärään olisin voinut syödä vaikka hampurilaisaterian. Valitsen usein myös RuisMCFeastin, siinäkin on vaan reilu 500 ja kanaversioissa alle 500! Kyllä tuntui olo huijatuksi. Samalla mietin asiakkaita, jotka varmasti tekevät samanlaisia virhevalintoja tietämättään. Vaikka sanotaan, että nykyään kaikki ovat käveleviä kaloritaulukoita, luulen, että moni ei tajua miten paljon oikeasti syö. En minäkään olis voinut arvata että se vaivainen salaatti oli todellinen kaloripommi.

Arviointivirhe tulee monelle usein myös ns. kunnon ravintolassa. Olen tehnyt paljon yhteistyötä ravintolooiden kanssa ja jutellut monen huippukokin kanssa, ja uskallan sanoa, että ravintolassa ruuasta tulee energiaa enemmän kuin koskaan uskottekaan. Edelleen monissa ravintoloissa ruuanvalmistus aloitetaan: otetaan puoli kiloa voita ja lopetettaa: lisätään vielä hiukan (lue puoli litraa) kermaa. Terveellistä ja hyvää ruokaa voi tehdä, mutta se vaatii melkolaista asennemuutosta. Mutta hyvä alku on vaikka Graniittilinnan Hyvän olon viikot Toivoisin vain, että ravintoloissa olisi aina tarjolla myös hiukan kevyempää ja terveellisempää ruokaa, enkä tarkoita tässä kirkasta vihanneskeittoa tai höyrytettyä kalaa ja kasviksia. Voisi ajatella, että ravintolassa syödään sen verran harvoin, että mitä välii. No, ei olekaan jos kerran pari vuodessa käy ulkona syömässä, mutta monelle se on lähes arkipäivää jo työnkin puolesta. Ravintolassa voi toki pyyttää kevyemmin, lisää kasviksia tai vaikka turhat perunat ja riisit pois. Mutta kun ei aina jaksais tehdä asiasta numeroo.

Vitamiineilla possuflunssaa torjumaan?

2009-11-22T15:21:00.000+02:00

H1N1 virus jyllää täysillä ja tuntuu, ettei media ei osaa muusta puhuakaan. Itsekin meinasin jo mennä hysterian puolelle, mutta onneksi tässä tuli mietittyä asioita kunnolla. Rokotuksia saa jonotella terveyskeskuksissa ja samaan aikaan kun terverveydenhuollon viisaat asiantuntijat suosittelevat rokotetta kaikille, nousee esiin vastakkaisiakin ajatuksia. Eräskin lääkäri kertoi että D-vitamminia vaan kunnolla ja kyllä se siitä. Jepjep. Vaikka on totta että riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää vastustuskyvyn kannalta, mutta ei se nyt mikään ihme aina ole. Jossain elämän vaiheessa olen muutamia vuosia ollut mukana D-vitamiinitutkimusryhmässä ja vaikka itse en ole mikään viisas älykkö, niin siinä seuravaa opin paljon tästä vitamiinista. Vaikka ravitsemusksella toki voidaan parantaa vastustuskykyä, ei asia ole näin yksinkertainen. Tauteja ei voi välttää syömällä maitohappobakteereja sisältäviä tuotteita tai muutenkin mikään yksittäinen vitamiini, kivennäiseaine tai rasvahappo ei tee autuaaksi. Valitettavasti terveyteen vaikuttaa paitsi elämätavat (ravinto, liikunta, lepo, uni, stressinhallinta), myös perimä, ympäristä ja vaikka sosiaaliset suhteet.

Mutta jos haluaa tehdä jotain oman vastustuskyvyn eteen, tässä pari vinkkiä:

- nuku riittävästi eli 7-9 h

- tee kohtuudella töitä ja varaa päivään aikaa myös oleiluun

- liiku säännöllisesti ja vaihtelevasti, muista arkiaktiivisuus ja kuntoliikunta. Mutta älä rehki likaa, se heikentää vastustuskykyä.

- hallitse painoa, älä päästä sitä nousemaan ylipainon puolelle

- syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivittäin, mieluiten yli 500 g, mutta jossain 600-800 g paikkeille olisi hyvä päästä

- syö hapatettuja maitotaloustuotteita 5-6 dl päivässä (siis jogurtti, viili, piimä, rahka, raejuusto)

- käytä rypsiöljyä vähintään 2 rkl päivässä (osa ruuanvalmistuksessa, salaatinkastikkeissa ja margariinista)

- syö kalaa 2-3 kertaa viikossa, lajeja vaihdellen (tai kalaöljykapseli)

- valitse kuitupitoinen viljatuote, vältä sokeria ja valkoista viljaa

- syö ainakin talvella D-vitamiinia purkista

- jos yllämainitut ei toteudu syö monivitamminvalmiste

Näin helppoa se on teoriassa, käytäntö on sitten eri asia. Ihmismieli on heikko ja terveellisiä valintoja on välillä niin vaikeaa tehdä. Tähän heikkouteen ovat mainosmiehet tarttuneet ja tarjoavat oikotietä terveyteen. Vaivaako vatsa? Lisää vastusuuskykyä? Keskittymiskykyä? Otat vain yhden näitä ja toisen noita ja kyllä olo helpottaa. Tutkittukin on. Totuus on, ettei nämä tuotteet mitään ihmeentekijöitä ole, vaan ne toimivat "osana terveellistä ruokavaliota". Se on kirjoitettu aika pienellä purkin kylkee tai mainoksen alareunaan. Se tosin on aika oleellista. Uskokaa pois terveyteen ei ole oikotietä, ei ihmetuotetta. On vain otettava lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä, mikä on minulle tärkää ja mitä sen eteen olet valmistekemään.

Meidän perheen sikainfluenssat on vissiin sairastettu tai sitten ei. Mistä sitä tietää. D-vitamiinit menee kaikille ja kasvisruokaa syödään edelleen. Tänään vuorossa oli soija-kasvis-tikkamasala. Hyvää. Edelleen kaapissa on eiliset kikherne-bataatti ja punajuuri-linssi-pihvit. Koululainen ei suostu edes maistamaan . Onneksi tyttö 5 v syö mielellään.

Broileri haisee kanamunalle

2009-11-22T15:06:00.000+02:00

Jälleen viimeviikolla, kun avasin broilerin rintafileepaketin, jossa viimeinen käyttöpäivä oli vasta seuraavapäivä, löyhähti kamala mädän kananmunan haju. Eisiis ollut eka kerta, kun broileri on pilaantunut ennen viimeistä käyttöpäivää. En tiedä, onko matkan varrella kylmäketju katkennu, mutta ainakin minä olen laittanut linnun kylmään heti kun olen tullut kaupasta kotiin. Olen jo pidempään pohtinut ruuan eettisyyttä ja nämä kanakokemukset saivat taas ajatukset kasvisruuan pariin. Olen ollut nuoruudessa (semi)kasvissyöjä monta vuotta ja sitten lasten myötä ottanut kanan ja (jauhe)lihan mukaan kuvioihin. Kalaa olen syönnyt jo pidemmän aikaa. Lihaa meillä syödään tosi harvoin, siis sitä jauhelihaa lukuunottamatta. Minä kun en osaa valmistaa mitään kunnon lihaa. Broileria mielestäni osaa, mutta nyt on tosiaan alkanut ärsyttää heittää ruokaa roskiin. Kalasta tykkään, tosin siinäkin on tämä sama laatu ongelma. Pari kertaa olen ostanut marketista "eilen vielä uineen" kalan ja se on uinut kotona suoraan roskiin. Limainen nuljaska ei varmasti ole ollut väljissä vesissä ainakaan viikkoon. Nyt olen oppinut löytämään tuoreet kalat (ajoitus ja oikeat kaupat sekä tori) ja käytän myös pakastekalaa. Perheestä vain mies ei ole kalan ystävä, lapset söisivät sitä varmasti mielelllään useammin. Tyttö ei oikeen perusta mistää lihasta tällähetkellä, ykkösinhokki on nakit. Poika syö broileria ja kalaa, mutta esim. perusjauheliharuuat eivät oikein uppoa. Outoja lapsia siis.

Nämä ruuan laatuongelma johtivat siihen, että päätettiin siirtyä kasvisvoittoisempaan ruokavalioon, tai lähinnä pyrimme käyttämään enemmän kasvikunnan proteiinia (papuja, linssejä, soijaa). Päätös tuntuu hyvältä, vaikka olen ollut sekasyöjä jo pitkään, olen mielellään valinnut kasvisruokaa. Mies on vaan iloinen, hän ei muuta lihaa kaipaa kuin välillä makkaraa ja Jalostajan purkkilihapullia! (joita on opettanut myös lapset syömään, yäk, ihan kamalaa).Lasten kohdalla varmasti pavut ja linssit ovat uusi tuttavuus, kasviksiahan he ovat tottuneet syömään. Eikä tässä lihasta olla luopumassa ja kalaa meinaan käyttää edlleenkin, mutta broileri saa jäädä kauppaan.

Kasvisten käyttö on edelleen suomalaisilla hukassa. Tomaattia, kurkkua ja jäävuorisalaattia kyllä syödään ja keitoissa porkkanaa, mutta määrät eivät riitä saavuttamaan suosituksia. Törmään jatkuvasti siihen, ettei kasviksia viitsitä laittaa kotona ja "eikä ne lapset sitten suostu syömään". Valitettavasti lapset tottuvat siihen ruokaa mitä tarjotaan. Ja jos ekan kieltäytymisen jälkeen lautasella ei näy muita kasviksia kuin satunnainen kurkku, on turha luulla, että lapsi niitä syö myöskään jatkossa. Niin ja jos aikuisen lautasella on vain makaroonilaatikko ja ketsuppi, niin aika huonoa on myös mallioppiminen. Me pidämme ruuista, joita syömme eniten, kasviksistakin voi oppita tykkäämään, kun sitkeästi harjoittelee. Monipuolisesti ja vaihtelemalla lajeja. Jos puuttuu inspiraatio, kannattaa googlata ja surffata erilaisilssa ruokablogeissa. Ei kasvisten lisääminen ja käyttö ole vaikeaa, mutta vaatii toki hiukan asiaan paneutumista. Kannattaa myös muistaa, että suomalaiset perusruuat: keitot, laatikot ja padat sisältävät perinteisesti reilusti kasviksia. Kokeile vaikka makkarakeittoa, lihakeittoa, jauhelihakeittoa, karjalanpaistia ja kalakeittoonkin voi laittaa perunan ja sipulin kaveriksi porkkanaa. Kasvisten lisääminen on todellinen terveysteko, paitsi että kasvispitoinen ruoka auttaa painonhallinnassa, se vähentää riskiä sairastua syöpään, diabetekseen sekä syödän- ja verisuonisairauksiin. Ja ennen kaikkea ne tuovat ruokaan makua, väriä, tuoksua ja estetiikkaa!

Hyviä kasvisruokaohjeita löysin Lettupannun blogista

Ravitsemus ja media

2009-11-22T15:04:00.000+02:00

Olin viimekuussa Ravitsemustieteilijöiden järjestämässä koulutuksessa Ravitsemus ja media. Kuulimme mielenkiintoisia, joskin lyhyitä puheenvuoroja teemaan liittyen. Keskustelu oli paikoitellen vilkasta, mutta valitettavasti sille jäi varsin vähän aikaa. Luennoista kävi selvästi ilmi, että me viralliset ravitsemusasiantuntijat olemme pahasti jäljessä tässä netin ihmeellisessä maailmassa. Osa kuulijoista oli sentään Facebookissa ja kaikki olivat kuulleet Twitteristä, vaikka kukaan ei sinne ole tohtinut kirjautua. Gradulainen Janne Huovinen esitti todella havainnollisesti sen miten harmaata ja tylsää on valtion, kuntien ja yhteisöjen nettiviestintä. Olisiko meidän virallistenkin ravitsemusasiantuntijoiden aika tulla 2000-luvulle ja uskaltautu alas norsunluutornista? Päätin itse kantaa korteni kekoon ja aloittaa nyt tämän bloggaamisen. Vuosia pohja on ollut olemassa, mutta jostain syystä en ole saanut mitään kirjoitettua. Katsotaan miten tämä lähtee etenemään ja kuinka aika riittää. Sanottavaahan mulla on ja kommetti on kaikkeen, mutta aikaa on vain rajallisesti.